”Rakastan kirjallisuutta ja teatteria eri syistä. Yhteistä on, että ne molemmat mahdollistavat itsensä ja maailman tarkastelun fiktiivisten hahmojen kautta.”
”Rakastan kirjallisuutta ja teatteria eri syistä. Yhteistä on, että ne molemmat mahdollistavat itsensä ja maailman tarkastelun fiktiivisten hahmojen kautta.”

Aina Bergrothista kasvoi aikuisten mielialoja ennakoiva tarkkailija - ja lopulta myös taiteilija.

Kotiovella kasvoille löyhähti multainen, kostea lemu. Kaiken kokoisia ja värisiä orkideoja roikkui amppeleissa ja tönötti ikkunalaudalla, hyllyillä ja omissa lasikaapeissaan. Ilmankostuttimet puksuttivat vesihöyryä olohuoneeseen, ja tapeteissa kiipeili vihreä home.

Kun Aina Bergroth oli pieni, hänen äitinsä kasvatti intohimoisesti orkideoita. Kerrostalokoti Helsingissä muuttui viidakoksi. Paphiopedilum, phalaenopsis, Aina luetteli lapsena sujuvasti orkideoiden latinankielisiä nimiä.

Joka kerta, kun äiti kiinnostui jostakin, kuten kasvinjalostuksesta tai perinnerakentamisesta, hän hankki siitä kaiken saatavilla olevan tiedon. Siivoaminen sen sijaan ei ollut äidin mielestä kovinkaan tärkeää. Siksi koti oli ajoittain kaaoksen vallassa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ruoanlaittoonkaan äiti ei välittänyt tuhlata aikaa. Aina ja vuotta nuorempi pikkusisko Zaida saattoivat saada päivälliseksi Jacky-makupaloja ja ranskanleipää – kunnes äiti loihti jonain tavallisena arkipäivänä pöytään brunssin: makkaroita, montaa sorttia valuvia juustoja, croissanteja ja värikkäitä salaatteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ainan äiti on taidemaalari Marjatta Tapiola. Hän ja Ainan isä, lääkäri Ville Bergroth, erosivat, kun Aina oli kaksi- ja Zaida yksivuotias. Tytöt jäivät asumaan parikymppisen äidin kanssa.

”Tunnelma vaihtui usein lennosta, ja äidin arvaamattomuus oli minusta pelottavaa.”

Äiti otti usein syliin, halasi paljon, ilmaisi rakkauttaan vuolain sanoin. Hän antoi Ainan ja Zaidan ostaa konditoriasta leivoksia tilille ja näytti klassikkoelokuvia sillä ehdolla, että tytöt laittavat silmät kiinni, kun hän käskee. Äiti opetti, ettei Hitchcockin Psyko ole pelottava, kun kuvittelee näkemänsä viereen kuvausryhmän ja kamerat.

Aina sanoo olevansa kiitollinen ”vauhdikkaasta elämästä ja hulinasta” kokemansa yksinäisyyden jälkeen. Teatterissa hän rakastaa yhdessä tekemistä.
Aina sanoo olevansa kiitollinen ”vauhdikkaasta elämästä ja hulinasta” kokemansa yksinäisyyden jälkeen. Teatterissa hän rakastaa yhdessä tekemistä.

Toisinaan äiti ehdotti, että tyttäret jäävät nukkumaan kouluun lähdön sijaan. ”Kuka epäinhimillinen hirviö vaatii, että minun poikaseni lähetetään näin aikaisin mustaan, kylmään yöhön”, Aina muistaa äidin päivitelleen. Aamu-uninen Aina käänsi kylkeään tyytyväisenä.

Mutta elämä äidin kanssa oli vuoristorataa. Käännökset ja alamäet olivat jyrkkiä. Varsinkaan taidenäyttelyn avajaisten lähestyessä äitiä ei kannattanut häiritä, ettei hän menisi tolaltaan.

”Tunnelma vaihtui usein lennosta, ja äidin arvaamattomuus oli minusta pelottavaa. Yritin löytää hänen käytöksestään johdonmukaisuutta ja ennakoida, millä välttää raivoa. En oppinut sitä ollenkaan”, Aina sanoo.

Ainasta kasvoi tarkkailija, joka havainnoi aikuisten mielialoja. Itsenäinen lapsi, joka tilasi itselleen ja siskolleen aamuksi puhelinherätyksen ja voiteli paahtoleivät aamupalaksi.

Eloa katsomoon

Nyt Aina Bergroth, 47, istuu helsinkiläisessä Teatteri Jurkassa. Com-passion-näytelmä esitetään täällä illalla, ja Aina on sen käsikirjoittaja.

Lapsena varpaillaan oleminen oli raskasta, mutta aikuisena Aina on tehnyt ihmismielen tarkkailusta itselleen ammatin: hänestä on tullut kirjailija ja dramaturgi. Uusin näytelmä käsittelee hallitsemattomasti ryöpsähteleviä tunteita ja ihmisiä, jotka menettävät malttinsa.

Ainan äiti kävi katsomassa näytelmän jo ennakkonäytöksessä, toi lahjaksi koko sylin täyttävän kukkakimpun ja pussasi molemmille poskille.

”Äiti on parasta teatteriyleisöä. Hänen reaktionsa, kovaääninen nauru ja huokailu, kuuluvat näyttämölle. Kutsun hänet mielellään näytelmiini, sillä voin luottaa, että katsomoon tulee eloa.”

Lapsena ja nuorena Aina ei missään nimessä halunnut taiteilijaksi, niin kamalalta luominen näytti. Äiti suhtautui työhönsä armottomasti. Aina oppi, että hyvän viivan eteen piti tehdä kaikkensa, kaikkensa, ja että juuri mikään ei ollut murheellisempaa kuin keskinkertainen taiteilija.

”Äiti oli äärimmäisen itsekriittinen ja kritisoi myös muita. Oli tuskallista, jos äiti puhui jostakusta rumasti. Minulla oli tarve olla kiltti kaikille.”

Mitä Aina ajattelee lapsuudestaan nyt? Missä hän tapasi muusikkopuolisonsa Timo Kämäräisen? Millaista oli tulla 41-vuotiaana äidiksi? Juttu on ilmestynyt Kodin Kuvalehdessä 8/2023. Voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla