”Mieheni suku ei uskonut liittoomme” – Aria asuu Nairobissa saman katon alla anoppinsa kanssa

”Tulin Nairobiin Keniaan kampaajaksi 24-vuotiaana keväällä 1982.

Olin uusi kuuma kampaajanimi, jonka asiakkaiksi kaikki halusivat, mutta ensimmäiset kuukaudet tunsin tuttua yksinäisyyttä.

Olin kulkenut jo pitkän matkan, ja joka paikasta oli puuttunut sense of belonging, tunne kuulumisesta.

Sitten Vinay käveli salonkiin hiustenleikkuuseen. Tapailin silloin toista miestä ja Vinay oli kihloissa. Silti tiesin heti, että siinä oli minun mieheni.

Pian hän haki minut moottoripyörällään kylään. Siinä me sitten olimme – minä, hän ja hänen äitinsä.

Joimme teetä ja söimme intialaisia chilinkuumia samosoja, kasvistäytteisiä leivonnaisia: Vinayn suku on Intiasta.

Katselin intialaistyylistä kotia ja tiesin, että tähän minä nyt kuulun.

Elämästä ei tulisi helppoa eikä täydellistä, mutta siitä tulisi omani.

Opettelen uusia lintulajeja, kun linnut käyvät pihamme ruokintapaikalla", Aria Uusi-Einola kertoo kotipihallaan Nairobissa.

Halu maailmalle

Kasvoin Päijänteen rannalla pienessä Vaherin kylässä lähellä Jämsää. Luokallani oli vain kuusi oppilasta. Olin teini, kun muutimme Jämsään vanhempien työn perässä. 

Tunsin aina, että jos en lähde, jään jumiin.

”Työ oli upeaa, mutta Lontoo oli kylmä ja yksinäinen.”

Jonkin koulu-uudistuksen saumassa pääsin livahtamaan Jyväskylään opiskelemaan kampaajaksi jo 15-vuotiaana. Löysin oikotien töihin.

Ensin päädyin Helsinkiin, Pakilan vanhustenkodin kampaamoon. Sitten ystäväni kutsui minut kampaamoonsa Lontooseen. Lähdin päähänpistosta vähäksi aikaa, mutta Lontoossa vierähti viisi vuotta.

Lontoossa 1970 ja -80-lukujen taite oli villiä aikaa. Siihen asti kampaamoissa oli istuttu rullat päässä, nyt tulivat värit ja graafiset kampaukset.

Osallistuin kampauskilpailuihin ja voitinkin muutaman. Voittajat pääsivät töihin huippukampaamoihin.

Työ oli upeaa, mutta Lontoo oli kylmä ja yksinäinen.

Lähetin kerralla kymmenen työhakemusta: Karibialle, Bermudalle, Dubaihin, Etelä-Afrikkaan... Ja sain kaikki paikat.

Lontoon-vuosien aikana olin vaihtanut Arja-nimeni Ariaksi, sillä kyllästyin siihen, että ihmiset lausuivat nimeni väärin.

Saavuin Nairobiin Ariana.

"Rakastan kokkaamista, ruokaa ja vieraita. Kynttilänjalkoja varten etsin aina huonoja, valuvia kynttilöitä."

”Tiesin, että anoppi tulisi kuulumaan tähän liittoon.”

Tuolit täynnä tarinoita

Puoli vuosisataa olen ollut kampaaja, kuuntelija ja terapeutti.

Oma liikkeeni Aria Hair Design oli kaunis ja suosittu salonki. Tuolissani ovat istuneet Aga Khanin mahtisuvun prinsessat ja kansainväliset tähtijournalistit. Tellervo Koivistokin kävi Kenian-matkallaan.

Salonkini tuolit ovat täynnä tarinoita, ja moni tulee täynnä kysymyksiä. Minä kuuntelen, vastauksensa ihmiset löytävät itse.

Mieheni Vinayn suku ei ensin uskonut liittoomme. Mietin, että te ette tiedä, mitä on suomalainen sisu. Ongelmia oli kuitenkin tulossa.

Tiesin alusta asti, että anoppi tulisi kuulumaan tähän liittoon. Hän on aina asunut kanssamme.

Kauan jaksoin esittää muille ja melkein itsellenikin, että yhteiselo sujuu. Sitten en enää jaksanut.

Tyttäremme oli 14 vuotta, kun mittani täyttyi, ja muutin vähäksi aikaa Suomeen.

Aina ollut helppoa, mutta alun perin rakastuin miehessäni juuri siihen, miten ehdoitta hän pitää huolen omista ihmisistään. Rakastan sitä piirrettä yhä.

Välillä taistelen ja isken, mutta tiedän aina, että missä ja milloin vain soitan Vinaylle ja pyydän häntä tuomaan minulle vaikka tulitikun, hän tuo sen.”

Millaista on arki kuuden miljoonan asukkaan Nairobissa? Miten anoppi reagoi, kun Aria pakkasi tavaransa ja muutti Suomeen? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 12/2023. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.