Olohuoneen uusiminen luo kotiin ihmeen ison muutoksen.
Olohuoneen uusiminen luo kotiin ihmeen ison muutoksen.

Yksi ilta ja alle sata euroa. Tuloksena uusi olohuone.

Näin se tehtiin:

Seinän uudesta väristä päästiin yhteisymmärrykseen nopeasti. Tikkurilan värikartan väri L487 Kontiainen luo hyvän pohjan muille, värikkäämmille yksityiskohdille. Lisäksi tumma seinä saa aikaan syvyysvaikutelman, siirtää seinää ikään kuin kauemmaksi.

Ennen maalausta kalusteet siirrettiin syrjään ja suojattiin vanhoilla lakanoilla. Lattia peitettiin maalauskohdasta sanomalehdillä.

Seinän ja katon rajaan piirrettiin lyijykynällä linja yhden senttimetrin etäisyydeltä kulmasta, jotta reunan voi maalata siististi. Seinä harjattiin puhtaaksi pölystä.

Vesiohenteinen maali kuivuu uudelleen maalattavaksi kahdessa tunnissa.

Itse maalaamiseen meni aikaa vain yksi ilta, sillä paikalle pölähtäneet innokkaat talkoolaiset olivat apuna, ja vesiohenteinen maali kuivuu uudelleen maalattavaksi noin kahdessa tunnissa. Maalin kuivuttua seinälle ripustettiin valokuvataulu.

Matto-ongelman ratkaisu oli kirpputorilta löytynyt kermanvalkoinen villamatto. Matto saisi olla muutaman sentin suurempi, mutta hiukan pienenäkin se tekee sohvaryhmästä yhtenäisen kokonaisuuden.

Puinen tarjotin sai uuden värin kevyen hionnan ja maalauksen jälkeen. Koristetyynyjen pinkki Minna-kangas hankittiin Ikeasta, Lumimarjakuosi löytyi kirpputorilta. Päälliset ommeltiin itse.

Muutoksen viimeistelivät kaapista kaivetut valkoiset verhot.

Ja mitä kaikki maksoi?

  • Maali noin 50 e

  • Matto kirpputorilta 15 e

  • Pinkki tyynykangas 6,55 e

  • Lumimarja-tyynykangas kirpputorilta 20 e

  • Tarjotin kirpputorilta 2 e

  • Tarjottimen maali 3,20 e

  • Yhteensä 96,75 e.

Huone ennen remonttia.
Huone ennen remonttia.

 

Näin koti uudistuu

  • Vaihda tekstiilejä huoneesta toiseen.

  • Pidä ystävien kanssa tavaranvaihtokirppari.

  • Pienellä maalinjämällä saa ihmeitä aikaan.

  • Kankaita voi myös värjätä.

  • Kolua kirpputoreja.

  • Siivoa vintti ja kellari, voit yllättyä!

  • Tauluja voi lainata ja tehdä itse.

  • Joskus ystävät tarvitsevat väliaikaista sijoituspaikkaa huonekaluilleen.