Kaksitoista vuotta World Visionin kummeina toimineiden Kaija (62) ja Harry (66) Lindströmin maailma on avartunut kuvaannollisesti mutta myös konkreettisesti kummiuden myötä. Matka kummilapsen kotikylään Intiaan oli pariskunnalle silmiä avaava kokemus.

Kaija ja Harry Lindströmin arjessa riittää kirjaimellisesti vauhtia. Kaija käy osa-aikatyössä, ja eläkkeellä oleva Harry toimii jo kolmattakymmenettä vuotta urheiluvalmentajana ja opettaa hiihtoa Peuramaan laskettelukeskuksessa. Aktiivinen pariskunta urheilee paljon myös yhdessä.

Vauhti ei kuitenkaan lopu vielä siihen, sillä Harryn harrastuksiin kuuluvat myös vanhat autot ja sivuvaunumoottoripyörä sekä rullaluistelu. Lisäksi pariskunta omistaa hevosen. ”Liikunta pitää lihaskuntoa yllä ja pääkin voi hyvin, kun on koko ajan jotakin puuhaa”, Kaija sanoo.

Omakotitalossa asuva kirkkonummelaispari ei juuri peukalojaan pyörittele. Kotona ollessa aika kuluu taloa ja sen pihapiirissä laittaessa. Kaijan ja Harryn kanssa taloa asuttaa kolme kissaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lindströmien kaikki vapaa-aika ei kuitenkaan kulu kotona, sillä he ovat innokkaita matkailijoita. Viimeisin, syksyllä 2015, tehty ulkomaanreissu jäi erityisen hyvin mieleen. Se oli hyvin erilainen kuin mikään muu aiemmista matkoista, sillä Kaija ja Harry kävivät tapaamassa kummityttöään Intiassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lindströmeillä on kaksi aikuista tytärtä, jotka ovat jo muuttaneet pois kotoa. Kaija ja Harry päätyivät mukaan World Visionin toimintaan nuoremman tyttärensä ansiota. ”Camilla taisi olla kaksitoistavuotias, kun hän näki televisiosta mainoksen, jossa kerrottiin perulainen kummilapsitarina. Tarina avasi tyttäremme sydämen. Hän oli vakuuttunut, että meidänkin tulisi ryhtyä kummeiksi köyhissä oloissa asuvalle lapselle.”

Kummilapsi otettiin – tosin Intiasta. Kaija muistelee siitä olevan aikaa yli kymmen vuotta, ehkä kaksitoista.

Kun World Visionin hanke loppui jokunen vuosi sitten Lindströmien ensimmäisen kummilapsen kotikylässä, päättivät he hyvien kokemusten kantamina jatkaa kummiutta ryhtymällä toisen intialaislapsen kummiksi. Nyt Kaija ja Harry ovat kaksitoistavuotiaan Harsha-tytön kummeja.

”Jo ensimmäisen kummilapsen aikana haaveilimme siitä, että pääsisimme käymään hänen luonaan Intiassa,” pariskunta kertoo. ”Oli upeaa, että unelmamme viimein toteutui, kun vierailimme Harshan kotikylässä.”

Tähän unelmaan ei kuulunut löhöilyä valkoisella hiekkarannalla turkoosin meren ääressä. ”Olisimme toki voineet mennä vaikkapa ylelliselle Goalle, surffailla ja nauttia rantaelämästä. Kun lähdimme World Visionin kummimatkalle, pääsimme kuitenkin näkemään Intiaa aivan eritavalla kuin turistikohteissa”, Harry huomauttaa.

Yhdessä noin kolmenkymmenen muun kummin kanssa he matkasivat Keski-Intian Rajnandgaoriin, jossa Harsha elää vanhempiensa ja kolmen sisaruksensa kanssa. Seutu on maanviljelysaluetta. Maisema koostuu pääasiassa peltoaukeista ja laiduntavista lehmistä.

Harshan isä elättää perheensä työskentelemällä riisipellolla. Palkka maksetaan viljatuotteina. Osan niistä perhe käyttää itse, osan myy eteenpäin, jotta saa hieman rahaa. ”Rahalla on aika pieni merkitys siinä maailmassa. Näille perheille raha on toissijainen asia, sillä ruoka on se, mikä pitää heidät kiinni elämässä”, Kaija ja Harry kertovat.

Kummit toivotettiin juhlallisesti tervetulleiksi kylään. Heille tanssittiin, laulettiin ja pidettiin puheita. Tulijoita saavuttiin ihastelemaan koko kylän voimin. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan myös pormestari, ja jopa kylän lehmät tuotiin ihastelemaan harvinaisia vieraita.

”Emme ole aiemmin kokeneet mitään vastaavaa emmekä varmasti tule kokemaankaan. Meitä kohdeltiin kuin kunniavieraita”, Harry naurahtaa.

Lindströmit veivät tuliaisiksi muun muassa vaatteita, sandaaleja ja hygieniatuotteita. Matkaa suunnitellessaan he saivat kuulla World Visionilta, että erityisen kaivattuja olivat aurinkokennolla toimivat taskulamput, sillä kylään ei kulje sähkö ympäri vuorokauden. Mukaan pakattiin siis vielä taskulamppuja ja lisäksi erilaisia leikki- ja pelivälineitä, kuten jalkapallo ja frisbee.

”Pelasimme ja leikimme koululaisten ja oman kummilapsemme perheen kanssa. He opettivat meille intialaisia pihaleikkejä. Pääsimme myös istuttamaan puun paikallisen koulun pihalle yhdessä kummilapsemme kanssa. Se oli hieno hetki”, Kaija muistelee.

Kaija ja Harry vierailivat kummimatkansa aikana myös Delhissä. He pääsivät näkemään Intian kahdet kasvot; World Visionin avulla pieneen maalaiskylään syntyneen hyvinvoinnin ja hektisen suurkaupungin kurjuuden.

”Delhissä ja monessa muussa Intian suurkaupungissa asiat ovat huonosti. Kaduilla eläviä ihmisiä on valtava määrä, ja kodittomat lapset yöpyvät suurten liikenneympyröiden betonisissa kolosseissa. Sen näkeminen oli järkyttävää”, Kaija huokaa.

Intiasta palattuaan Lindströmit ovat katsoneet kummiutta uusin silmin. ”Kaikki matkalla näkemämme ja kokemamme syvensi ymmärrystämme siitä, miten hienossa projektissa saamme olla osallisina.”

World Visionin avustuksella Harshan kotikylään on perustettu koulu, neuvola ja muita terveyspalveluja. Lisäksi kylään on rakennettu kaivo. Sen ansiosta puhdas vesi on nyt kaikkien kyläläisten saatavilla.

”Aiemmin kylän naiset kantoivat likaista vettä kilometrien päästä ruoanlaittoa ja peseytymistä varten”, Kaija kertoo. Kun ruoanlaittoon ja juomavedeksi käytettiin likaista vettä, kärsivät lapset jatkuvasta ripulista. Vanhemmat eivät ymmärtäneet sen olevan poikkeuksellista ja johtuvan huonolaatuisesta vedestä. Lasten sairastelukierteestä, poliosta ja aliravitsemuksesta on päästy eroon puhtaan veden, kasvaneen tietoisuuden ja terveydenhuollon ansiosta.

Kylän naiset käyvät World Visionin alulle laittamassa naisten kerhossa, joka pitää yhteisöllisesti huolta koko kylän lapsista. Kerho on vahvasti mukana muun muassa neuvolatoiminnan järjestämisessä. Lisäksi se pitää huolta siitä, että lapset käyvät koulussa. Jos joku lapsista ei ilmesty aamulla kouluun, lähtevät naiset selvittämään, miksi lapsi ei ole saapunut oppitunnille.

World Visionin avustuksella moni kyläläinen on myös päässyt alkuun elantonsa hankkimisessa. ”Eräs mies oli saanut vuosia sitten vuohen, ja nyt hänellä oli niitä jo viisitoista”, Lindströmit muistelevat.

Kylässä toimii lisäksi naisten oma säästöryhmä, joka myöntää pienlainoja esimerkiksi oman yrityksen perustamista varten. ”Yksi kyläläinen oli perustanut saippuakaupan ja elätti sillä perheensä. Iloisia tarinoita riitti, vaikka elettiinkin köyhyydessä.”

Ennen kummimatkaansa Lindströmit olivat omien sanojensa mukaan hoitaneet vain ”hyvin muodolliset yhteydenpidot” ja muistaneet Harshaa esimerkiksi syntymäpäivien yhteydessä kortilla. Matkan jälkeen he ovat halunneet pitää enemmän yhteyttä kummilapseensa. Harsha perheineen ja koko kotikylineen teki auttamisesta konkreettista ja antoi avunsaajille kasvot.

Lindströmit uskovat, että paras tapa auttaa on tarjota apua nimenomaan kohdemaissa. Se on yksi syy siihen, miksi he ovat jo toistakymmentä vuotta mukana World Visionin toiminnassa. Heidän mielestään apu on hyödyllisintä silloin, kun avunsaajien ei tarvitse siirtyä vieraaseen maahan ja kulttuuriin, vaan he voivat edelleen harjoittaa omaa kulttuuriaan, uskontoaan ja tapojaan.

”Yhteiskunnan tulevaisuus on nuorissa – niin meillä Suomessa kuin Intiassakin”, Kaija huomauttaa. ”Meidän tehtävänämme on kasvattaa uusi sukupolvi. Jos uudet sukupolvet tuhoutuvat tai heillä ei ole tarvittavia edellytyksiä yhteiskunnan kehittämiseen, menettää yhteiskunta tietynlaisen perustansa.”

Myös suomalaisessa yhteiskunnassa on ongelmansa, vaikka ne ovatkin hyvin erilaisia kuin intialaisen yhteiskunnan ongelmat. ”Tällä hetkellä esimerkiksi pakolaiskysymys voi saada yksilön tuntemaan itsensä kovin voimattomaksi ja epävarmaksi”, Kaija pohtii.

”Tuemme mielellämme World Visionin toimintaa, sillä silloin voimme olla varmoja siitä, että teemme hyvää työtä. Meidän ei tarvitse enää miettiä, miten osallistuisimme paremman tulevaisuuden rakentamiseen ja teemmekö tarpeeksi. Asia on hoidossa.”

Lindströmit korostavat, ettei kummiksi ryhtyminen vaadi juuri mitään, mutta antaa paljon. Heidän mielestään kummiksi sopii kuka tahansa. Kummilla on hyvä olla auttamisen halua, mutta paksua lompakkoa ei tarvita. Kaija ja Harry maksavat kummimaksua 27 euroa kuukaudessa.

”Kyllähän siitä tulee suuri summa, jos ajatellaan, että olemme maksaneet kummimaksua vuosikausia. Mutta jos olisimme käyttäneet 27 euroa joka kuukausi johonkin muuhun, ei meillä olisi aavistustakaan, mihin se on mennyt. Nyt tiedämme, sillä näimme sen omin silmin.”

Omasta tulevaisuudestaan Lindströmit tietävät sen verran, että aktiivinen elämäntyyli tulee jatkumaan. Ensi vuonna myös Kaija on eläkeläinen, mutta peukaloita tuskin ehditään pyöritellä silloinkaan. Matkakuume vaivaa, ja Peru kiinnostaa molempia.

Harshan kotikylän projekti saadaan pian päätökseen, sillä kyläyhteisö alkaa hiljalleen tulla toimeen omavaraisesti. ”Ehkä me vaihdammekin mannerta ja otamme seuraavan kummilapsemme Perusta”, pariskunta hymyilee.

 

 

Haluatko sinäkin päästä mukaan ainutlaatuiselle matkalle näkemään, kuinka suomalaisten kummien apu menee perille? Osallistu arvontaan täällä!

Tuloksia syntyy

Ambegaonin kehitysohjelma käynnistyi vuonna 1995 ja päättyi 2012. Suomalaisten kummien tuella syrjäinen seutu puhkesi kukkaan. Kyläyhteisöt pärjäävät nyt omin voimin ja tavoite on saavutettu: World Visionia ei enää tarvita. Kummien tuella se jatkaa auttamista toisaalla.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla