Sara Pihlaja päätyi mukaan World Visionin toimintaan puolivahingossa vuonna 2014. Nyt hän on pienen perulaispojan kummi ja tekee järjestön työtä tunnetuksi valokuvillaan.

31-vuotias Sara Pihlaja elää nuoren yrittäjän kiireistä elämää. Avopuolisonsa Ollin ja Nero-koiran kanssa Tampereella asuva freelance-valokuvaaja napsii kuvia pääasiassa erilaisille yrityksille ja aikakauslehtiin.

Arkipäivisin Sara ei ehdi juuri muuta kuin painaa töitä – paitsi niinä harvoina, jotka joskus sattuvat vapaiksi. Silloin hän nautiskelee hitaista aamuista ja laittaa hyvää ruokaa jaksaakseen työskennellä taas viikonloppuna. ”Kun on oma yritys, ei juuri kannata laskeskella työn ja vapaa-ajan suhdetta”, Sara toteaa.

Sara on nähnyt paljon maailmaa. Hän on päässyt katselemaan sitä myös sellaisista näkökulmista, jotka ovat monelle suomalaiselle vieraita. Kaikki alkoi syksyllä 2014, kun Saralle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus matkustaa Peruun. Hänen anoppinsa Raija oli voittanut arvonnassa matkan, jolle ei päässyt itse lähtemään. Matka ei ollut mikä tahansa lomamatka. Raija oli nimittäin voittanut World Visionin kummimatkan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sara ei tiennyt World Visionista ennestään juuri mitään. ”Tiesin ainoastaan sen, mitä olin Raijalta kuullut. Hän on ollut World Visionin kummina pitkään. Innostuin matkasta kuitenkin heti. Päätin lähteä mukaan sillä asenteella, että katson, mikä juttu tämä on ja otan vastaan kaiken, mitä eteen tulee.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sara tiesi saavansa matkaseurakseen kolmisenkymmentä muuta suomalaista, joilla on kummilapsi Perussa World Visionin kautta. Ennen Peruun lähtöä Sara perehtyi tarkemmin kummiuteen. ”Alkoi tuntua hölmöltä lähteä mukaan matkalle, kun minulla ei ollut omaa kummilasta. Matkalle osallistuminen ei sitä edellyttänyt, mutta silti asia vaivasi minua.”

Niinpä Sara päätti ottaa kummilapsen juuri ennen Peruun lähtöä. Hän ei ehtinyt saada pienestä pojasta juuri muuta tietoja kuin nimen, iän ja kotipaikan. Yhden valokuvan Sara oli nähnyt, joten hänellä oli jonkinlainen mielikuva siitä, minkä näköinen poika perillä odottaisi.

Heti matkan alussa Sara huomasi, että hänen lähtökohtansa olivat hyvin erilaiset kuin monella muulla kummimatkalle lähteneellä. ”Suurella osalla oli takana pitkä kummisuhde. He odottivat innolla kummilapsiensa tapaamista, sillä he olivat seuranneet näiden elämää vuosikausia. Monella matkaan ja sen odotukseen liittyi suuria tunteita.”

Sara pakkasi kummimatkalle mukaan kameransa. Hän kuvasi paljon kaunista Etelä-Amerikkaa ja Perun upeaa vuoristoa.

Yhden asian Sara päätti jo Suomessa; Kun olisi aika tavata oma kummilapsi, hän jättäisi kameran sivuun. Tapaamisen aikana hän haluaisi olla läsnä hetkessä.

Saran kummilapsen nimi on Leonel. Hän asuu perheineen Perun vuoristossa, Pitumarcan alueella. Perhe elää hyvin yksinkertaista maalaiselämää; he viljelevät maissia ja omistavat muutaman lehmän. Leonelin perheen kotikylä on pieni ja niin hankalan matkan päässä, että kummitapaaminen järjestettiin toisessa kylässä. Kummilapset saapuivat vanhempiensa kanssa tapaamiseen World Visionin järjestämällä autokyydillä.

 ”Jo pelkkä automatka oli ollut Leonelille hurjan jännittävä. Hän oli heti autoon päästyään kysynyt kuljettajalta, että oletko sinä nyt se minun kummini”, Sara nauraa.

Hän tapasi Perussa herttaisen ja hyvin ujon kuusivuotiaan Leonelin. Kummin tapaaminen ujostutti poikaa valtavasti. Leonel ei uskaltanut ottaa juurikaan kontaktia eikä puhua. Kun Sara näytti pojalle kuvia ja videoita, joilla Nero temppuili, tätä nauratti.

Sara pääsi keskustelemaan paremmin myös Leonelin 38-vuotiaan äidin kanssa. Tuosta kohtaamisesta muodostui Saran matkan merkityksellisin ja parhaiten mieleen jäänyt hetki.

”Me juttelimme kauan. Hän kertoi perheensä elämästä, ja minäkin kerroin vähän omastani", Sara muistelee.

"Kun olin lähdössä, halasimme pitkään. Siinä halauksessa tunteet tulivat peliin ja minulle aukesi koko jutun merkityksellisyys. Ymmärsin, kuinka hienoa on, että voin auttaa tätä naista, hänen poikaansa, koko heidän perhettään ja pientä kyläyhteisöään.”

Anopin arvonnassa voittama Perun matka ei ole jäänyt Saran ainoaksi reissuksi World Visionin kanssa. Tähän mennessä hän on päässyt vierailemaan neljässä muussakin kohteessa: Intian Hoshangabadissa, Kenian Ngoswetissa ja Meibekissä sekä Ugandan Kirewassa.

World Vision maksaa Saran matkat, mutta erillistä palkkaa hänelle ei kuvauskeikoista makseta. Nämä ovat olleet Saralle eräänlaisia työkeikkoja, joille hän on osallistunut valokuvaajana. Myös tämä on Saran tapa tehdä hyvää ja toteuttaa kummiutta; valokuvaajana hän antaa oman ammattitaitonsa käyttöön lasten hyväksi.

”Kuvasin jonkin verran Perussa, ja sen jälkeen World Visionilta kysyttiin, kiinnostaisiko minua lähteä tuleville matkoille mukaan valokuvaajan roolissa. Matka Peruun vakuutti minut siitä, että World Vision tekee hyvää työtä, joten totta kai sanoin kyllä.”

Tähän mennessä Sara on siis nähnyt World Visionin työtä neljässä eri maassa. Matkat ovat selkiyttäneet hänen ymmärrystään järjestön toiminnasta. Ne ovat auttaneet ymmärtämään myös sen, kuinka tärkeitä yksittäisten ihmisten lahjoitukset ovat erityisesti nyt, kun valtio on leikannut kehitysapua rajusti.

Saralle World Visionin toiminnassa on tärkeää se, että hän tietää avun menevän perille. ”Minun ei tarvitse miettiä, tehdäänkö lahjoituksillani jotakin oikeasti hyödyllistä. Tiedän, että tehdään.”

Saran vierailemista kohteista World Visionin työ on pisimmällä Kenian Meibekissä. Aluekehitysohjelma loppuu siellä ensi vuonna. Meibekiin on muun muassa rakennettu vesijohtoverkosto World Visionin ja kummien avustuksella.

”Meibekissä naisten pääasiallinen tehtävä oli ennen veden kantaminen. He tekivät päivittäin monta 15 kilometrin mittaista vedenhakureissua 30 asteen kuumuudessa. Sen jälkeen, kun alueelle rakennettiin vesijohtoverkosto, ovat naiset voineet tehdä päivisin muita töitä. Nyt kouluikäiset lapset pääsevät kouluun, sillä heidän ei enää tarvitse tehdä kotitöitä ja huolehtia pienemmistä sisaruksista”, Sara kertoo.

Yrittäjänä Sara kiinnitti huomiota myös siihen, että Meibekissä naiset ovat voineet perustaa omia yrityksiä World Visionin avustuksella. ”Se on tuonut yhteisöön tietynlaista voimaantumista”, hän kertoo.

World Visionin kanssa tekemistään matkoista Sara muistaa edelleen parhaiten ensimmäisen matkansa. ”Perussa kaikki oli minulle niin uutta, ja oman kummilapsen tapaaminen jännitti. Mietin silloin tosi kovasti, minkälaisia ihmisiä perillä odottaisi. Kokemus oli kaikkiaan ihan huikea.”

Vaikka Sara kertookin olevansa kiireinen, ei se hänen mukaansa estä kummina olemista. Kysymys on muustakin kuin ajasta; tärkeintä on, että haluaa auttaa. Kiire on huono tekosyy.

”En ole sellainen, joka raapustaa kirjeitä ja lähettää pieniä paketteja joka kuukausi”, Sara tunnustaa.

”Joskus mietin, pitäisikö minun lähettää Leonelille enemmän postia. Olen kuitenkin ajatellut, että voin tehdä tämän omalla tavallani. Kummimaksu menee joka tapauksessa tililtäni kuukausittain, ja tiedän, että sen avulla tehdään paljon hyvää.”

Sara korostaa, ettei kummiksi ryhtyminen tarkoita myöskään valtavia rahallisia uhrauksia. ”Jätän mielelläni yhden ravintolakäynnin kuukaudessa väliin ja laitan sen rahan tällaiseen tärkeään asiaan. Nykymaailmassa painotetaan usein materiaa ja aineellisia resursseja, mutta myös henkinen hyvä olo on valtavan tärkeä asia. Saan auttamisesta hyvän mielen.”

Halutessaan kummi voi kuukausittaisen kummimaksun lisäksi tehdä joka toinen vuosi hieman suuremman kertalahjoituksen kummilapsensa perheelle. Se on Saran suunnitelmissa lähiaikoina. Kertalahjoituksella Leonelin perhe voi hankkia jotakin itselleen hyödyllistä World Visionin opastamana ja avustamana. Tällaisia hankintoja voivat Perun vuoristossa olla esimerkiksi sänky, vuodevaatteet, ruokatarvikkeet tai välineet koulunkäyntiä varten, kuten koulupöytä ja -tuoli tai reppu ja laskin.

Sara on päässyt näkemään ja kokemaan paljon viime vuosina. ”Parasta, mitä olen tästä saanut itselleni, ovat uudet näkökulmat elämään ja maailmaan”, Sara pohtii.

”Ymmärrykseni siitä, kuinka pienistä asioista lasten, perheiden ja yhteisöjen hyvinvointi voi olla kiinni, on kasvanut valtavasti. Olen nähnyt käytännössä, kuinka valtavan tärkeää työtä kehitysyhteistyöjärjestöt tekevät.”

Sara on nauttinut uusien, erilaisten ihmisten kohtaamisesta. ”On ollut hienoa ottaa muotokuvia ihmisistä ympäri maailmaa ja jutella heidän arjestaan ja kuulumisistaan. Ihan niistä tavallisista asioista, jotka ovat kuitenkin tosi merkityksellisiä.”

 

 

Osallistu arvontaan - sinä voit olla seuraava, joka pääsee mukaan unohtumattomalle matkalle näkemään, kuinka suomalaisten kummien apu menee perille.

 

Tuloksia syntyy

Ambegaonin kehitysohjelma käynnistyi vuonna 1995 ja päättyi 2012. Suomalaisten kummien tuella syrjäinen seutu puhkesi kukkaan. Kyläyhteisöt pärjäävät nyt omin voimin ja tavoite on saavutettu: World Visionia ei enää tarvita. Kummien tuella se jatkaa auttamista toisaalla.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla