Kirjailija Anna Krogerus kutsuu lastaan kaaoksen kätyriksi ja huomasi yhtäkkiä, että sehän puhuu.
KAIKISTA VAROTOIMISTAMME HUOLIMATTA se tapahtui tänään: kuopus päätti kokeilla v-tyyliä kotiportaissa ja putosi päistikkaa alakertaan.
Myönnän, että olin kääntänyt hetkeksi selkäni, mutta minulla oli siihen hyvä syy. Huushollin kaikki alakaapit oli tyhjennettävä ja ihan vain siksi, ettei juuri nyrkkeilijän näköiseksi muuttunut kullanmuruni voisi tyhjennellä niitä enää.
Lattialla vellova koirankarvojen, keittiövälineiden, Afrikan tähden nappuloiden ja revittyjen kirjansivujen muhennos oli saatava aisoihin.
Mitä tapahtuu, jos pistorasiaan työntää haarukan? Hurahtaako haarukka käyntiin?
KUUKAUSIA TAAPEROLLE RIITTI äänettömän imurin tutkiminen. Tai ehkä pikemminkin sen tutkiminen, miksi imurista tuli ääni vain silloin, kun äiti sitä käytti. Oi niitä aikoja!
Nyt kun tutkimus on päätöksessä, pistorasiaan menevät imurin töpselin lisäksi kaikki muutkin töpselit sekä kaikki muu sinne työnnettäväksi suunnitellun näköinen. Mitä tapahtuu, jos pistorasiaan työntääkin barbin jalan tai haarukan? Hurahtaako haarukka käyntiin?
"Ei, ei, ei! Ei saa! Nyt päästä irti! Ei! Tulee iso pipi."
Älä jätä meitä, päiväkoti!
Ja lapsen kun pitäisi antaa vapaasti tutkia maailmaa. Onneksi on päiväkoti, ammattilaisten suunnittelema turvallinen toimintaympäristö, jossa pallerot saavat toteuttaa itseään. On vesileikkihuone ja jumppasalin värikkäät temppuiluvälineet.
Mutta kohta on kesäloma. Kesäloma ja mökkiranta. Pihaelämä ja kylätien jyrkkä mutka juuri meidän kohdalla. Hiki tulee pelkästä ajatuksesta. Älä jätä meitä, päiväkoti! Hengitys sisään, hengitys ulos.
KUOPUS LAITTAA kaksi arpakuutiota kirjan väliin ja yrittää sulkea sen. Hän toistaa kokeen. Hän toistaa kokeen. Hän toistaa kokeen. Ei, kirja ei mene kiinni, jos välissä on arpakuutioita.
Kuopus heittää pallon portaisiin. Kuopus heittää nallen portaisiin. Kuopus heittää legolaatikon portaisiin. Kuuluu erilaisia ääniä. Myös äidistä kuuluu erilaisia ääniä riippuen siitä, mitä heittää. Kiinnostavaa!
Huumori auttaa silloinkin, kun mikään muu enää ei.
Kuopus haluaa osallistua. Hän työntää tiskikoneen luukun kiinni ja painelee nappeja. Mihin tahansa kotihommaan, jonka yksin hoitaisin kymmenessä minuutissa, kuluu pikkuapulaiseni tukemana vähintään puoli tuntia.
Kuopus haluaa omistaa. Hän työntyy äidin ja hellan väliin, puskee äitiä koko pienen olemuksensa voimalla kauemmaksi ruuanlaitosta. On istuttava lattialle ja otettava syliin, vaikka keskeytetyksi tuleminen ärsyttääkin.
On keksittävä uusia lempinimiä rakkaalle riiviölle: "Kaaoksen kätyri. Sinä senkin kaaoksen kätyri." Huumori auttaa. Huumori auttaa silloinkin, kun mikään muu enää ei.
Ihmettelen, miksi kukkaruukussa on spagettia.
Pienen lapsen kasvun vauhdissa elämän meno on kouriintuntuvaa. Tuskin ehtii tajuta, missä kehitysvaiheessa mennään, kun seuraava on jo käynnissä. Lapsihan sanoo "pettään" jokaisella pyllynpesulla. Sehän sanoo "avvaa" ja "mennään tonne". Sehän puhuu. Otan uuden vaiheen vastaan ja päästän vanhasta irti: hengitän.
KUN PIKKUTYTTÖNÄ IHMETTELIN maailmaa, isomummu yritti rinnallani ottaa selvää omastaan. Pitkän elämän mittaan myös ympäröivä todellisuus ehtii muuttua ja mullistua moneen kertaan.
Joku alkaa elää muistoissa ja antaa maailman mennä menojaan. Isomummu pysytteli mukana, mutta menetti siinä pinnistyksessä muistinsa. Elämä on viisas, se tekee irti päästämisen meille helpommaksi.
Hengitys sisään, hengitys ulos. Viimeinen ulos.
Kuopus kaataa maitoa nokkamukista pöydälle, päälleen ja kissan päälle. Minä ihmettelen, miksi kukkaruukussa on spagettia ja kalenterissa vähän päästä joulu tai juhannus. Hengitys sisään, hengitys ulos. Viimeinen ulos.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 12/2017.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
