TÄTÄ MIETIN. Täditkin ovat tyttöjä, vaikka näyttäisivät keski-ikäisiltä, opetin aikuisuutta lähestyvälle lapselleni.

Lapseni katsoi joululahjaksi saamiani valokuvia.

Kuvissa minä ja ystäväni istumme yöpaidat päällä aamupalapöydässä ja laulamme pikkupäissään kesäiltana Sannin keikalla.

"Omituisia aikuisia", 15-vuotias sanoo.

Me jonotamme Neumannin nimikirjoituksia, näpsimme sinä ja minä -selfieitä ja otamme takaisin sen, että 32 vuotta aiemmin vanhempamme eivät päästäneet meitä Dingon keikalle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Omituisia aikuisia", 15-vuotias tytär sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ollenkaan!

On selvästikin elämänohjeen aika.

Kerron lapsuuden ja aikuisuuden välillä olevalle tyttärelleni, että siirtyminen aikuisuuteen on joissakin asioissa kyllä iso.

"Aikuisasioihin liittyvät vakuutukset ja maitolitran hinta ja perheenjäsenten kaiken maailman -ajat."

Niihin aikuisasioihin liittyvät vakuutukset ja asuntolainan marginaalit, vessapaperin ja maitolitran hintojen vertailu sekä se, että omien menojen lisäksi pitäisi muistaa vielä muutaman muunkin perheenjäsenen hammaslääkäri-, kehityskeskustelu-, harrastus- ja kaiken maailman -ajat.

Sitten on asioita, jotka eivät juurikaan muutu. Valokuvissa ja peilissä me saatamme näyttää keski-ikäisiltä, mutta kuva kertoo vain pienen palan totuutta.

Kerron lapselleni tärkeimmän: Täditkin ovat tyttöjä.

"Edelleen me nauramme toistemme hyville ja huonoille jutuille, syömme sipsiä ja vertailemme paitoja."

Kun tapaan hyviä ystäviäni, meillä on "tyttöjen ilta" eikä naisten ilta. Me puhumme kyllä työstämme ja kasvavista lapsistamme ja vanhenevista vanhemmistamme, mutta puhuimmehan me ennenkin koulusta ja perheistä.

Edelleen me nauramme toistemme hyville ja huonoille jutuille, syömme sipsiä ja karkkia ja kysymme sitten toisiltamme, laitanko tämän vai tuon paidan.

"Kannattaa olla tätinäkin myös tyttö. Tarpeeksi mutta ei liian vakava, siis liian vakava itsensä suhteen. Silloin elämä on paljon hauskempaa", sanon lapselleni.

Sanonta "Ikä on vain numeroita" on puppua: kyllä ikä tuntuu vaihtelevasti alaselässä ja hartioissa ja missä milloinkin.

Mutta tyttöyttä vanhemisen ei kannata antaa viedä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla