Ylälauteella on kuuma, ja kuumuutta lisää­ vastan huitomisesta lähtevä ilmavirta. Odotan malttamattomana vuo­roani.

Löylyhuoneen täyttää tuoreen koivun ja puhtaan Sunlightin tuoksu. Sisko poistuu punakkana pukuhuoneeseen. Vihdoin tulee minun vuoroni mennä vatsalleni lauteelle.

Mummi aloittaa alusta rituaalinsa ja noituu Simo sitsi nitsi natsi, enmie polta, paanmie vettä. Loitsu rytmittää vihtomista. Vastan­lehdet tarttuvat pohkeisiin ja käsivarsiin, kun mummi hakkaa niin, että ihoa polttaa. Painan kasvot kiinni lauteisiin. Kohta helpottaa.

Mummi se vain lisää löylyä. Simo sitsi nitsi natsi, enmie polta, paanmie vettä. Mutta niin kuin aina, hän pitää lupauksensa, ja saan päälleni lempeän huuhtelun haalealla vedellä. Sama käsittely toistuu, kun käännyn selälleni.

Mummi on siisti ja topakka. Siksi päivän pölyt pestään lapsenlapsista riuskasti. Nahka punoittaa ja jalkapohjia kutittaa. Kikatan, kun karheat kädet hankaavat korvat, hiukset ja kasvot. Lopuksi vadillinen haaleaa vettä päälle, ja valmista tuli.

Pihasaunio tuoksuu­ saunapolulla, kun auringon laskiessa sipsutan puhtoisena tupaan, jossa odottavat pulla ja marjamehu. Radiossa soivat lauantain toivotut.

Vihtomisesta en enää välitä, mutta sen tuoksua täytyy saunassa olla. Siksi kesäisin, kun sauna on lämmitetty, ripustan koivunoksan löylyhuoneen naulaan tuomaan nostalgista tunnelmaa. Nostalgiaa on myös siinä, että pesemme mieheni kanssa toistemme selät karhealla harjalla ja huuhtelemme lempeästi haalealla vedellä.

Mikä on sinun rakkain saunamuistosi? Kerro se kommenteissa!

Myrskyluodon Maikki

En koskaan unohda mummon saunaloitsua

1980-luvulla hiuksissa oli hopeageeliä Dingon juhannuskonsertin jälkeen. Mummolan rantasaunassa saunottaessa hopeaglitter jumiutui pesuvateihin ja sai mummokin kimallusta hiuksiinsa. Järvi, löylyt ja pienet detaljit ovat mielessä. Hipsittiin ruohikossa pyyhkeet turbaanilla mummon ja äidin kanssa kohti tupaa. Polun tietyssä vaiheessa piti juosta, ettei äkäinen sonni hermostu. Saunan jälkeen sain oman pullon jaffaa, jonka korkki oli sellaista vedettäväää mallia.
Lue kommentti

Kun lapsista varttuu teinejä, tunnelmalliset joulukuvat ovat muisto vain, kirjoittaa Minna McGill.

Taisi olla vuosi 2003.

Puin lapsilleni Marimekon pallopuserot ja punavalkoiset tonttulakit. Sitten istutin heidän rintamamiestalon puisille portaille. Siinä he istuivat ja nököttivät vieri vieressä. Nelivuotias isoveli halasi pientä punaposkista pikkusiskoaan, vauvaa vielä.

Minä näpsäsin kuvan.

Voi noita ihania jouluja, kun vielä sai suunnitella, kuvata ja lähettää sukulaisille ja ystäville joulupotretin lapsistaan. Lapsetkin olivat vielä valmiina kaikkeen. Pukivat päälleen vaatteet, jotka valitsin. Työnsivät tonttulakin päähänsä ja istuivat nätisti kuvattavina, ainakin hetken.

Olivat minun jatkeeni.

Vuodet kuluivat ja muovailtavuus väheni. Pian he eivät enää lelukatalogin selaamiselta malttaneet istahtaa paikoilleen edes yhdeksi hetkeksi. Teini-ikään tullessaan he eivät olisi ikimaailmassa suostuneet noloihin joulupotretteihin. Älä unta nää!

Sitten tuli viime joulu.

En tiedä, mitä tapahtui, mutta sain suostuteltua lapset yhteiseen joulukuvaan äidin kanssa.

Oli joulukuun alku, eikä rivitaloasuntomme takapihalla hitustakaan lunta eikä aurinkoa. Mutta lapset hoitivat hommansa kuten neljätoista vuotta aiemmin siellä rintamamiestalon puisilla portailla. Hymyilivätkin niin kuin vain tämä uusi selfie-sukupolvi hymyilee: ammattimaisesti.

Vain äiti huomasi jääneensä ajasta jälkeen. Jokaisessa kuvassa hän näytti väsyneeltä ja kulahtaneelta, katsoi vinoon tai näytti suoraan sanottuna oudolta. Liikaa yritystä, sanoi tytär.

Arvatkaa vain, jäikö kuva lähettämättä.

Sorry lapset, uusi yritys tänä vuonna, ehkä.

TÄTÄ MIETIN. Vedessä lilluminen on uskomattoman vaikuttava kokemus, talvellakin. Varsinkin talvella.

Onhan uiminen aina ollut kivaa, ainakin jos vesi on lämmintä. Mutta uusin ihanuus tekee siitä vieläkin ihanampaa. Sen tekee kylmän talvi-ilman ja lämpimän uimaveden yhdistelmä, johon on mahdollisuus nykyisin Helsingissä Kauppatorin kulmilla ulkoaltaalla.

Ensin saunaan kuumenemaan, sitten pyyhkeen suojassa ulos ja kiireesti kohti allasta!

Koillistuuli puhkuu kylmänä viimana, varpaita kipristelee ja pyyhkeeseen pitää kietoutua tiukasti. Mutta pieni urheus palkitaan: vesi tuntuu iholla kuumalta ja näyttää yhtä turkoosilta kuin kesällä Välimerellä. Pakkasella veden pinnasta nousee mystinen höyry.

On joitakin asioita, joita varten kannattaa elää. Lämpimässä vedessä lilluminen on ehdottomasti yksi niistä.