Ulla Ahvenniemen mies rakastaa halpojen matkojen etsimistä. Siitä iloitsee koko perhe.

Heti joulun jälkeen se alkaa. Mieheni siirtyy muihin maailmoihin tai ainakin maihin. Hän istuu­ tietokoneen takana yhä kauemmin ja haaveilee matkoista yhä kauemmas.

”Huomenna pääsisi 75 eurolla Teneriffalle”, hän sanoo välillä. Ja sitten:

”Egyptin Hurghadassa merivesi on lokakuussa 26-asteista.”

Vielä hetkeen en jaksa kunnolla kuunnella. Vastaan ”jaa” ja ”oho” ja korkeintaan mietin, että ensi syksynä en enää millään voi käyttää kulahtaneita bikineitäni.

Välillä mies huvittelee lukemalla hotelliarvioita. 

Syyslomaan tämä nimittäin johtaa, jos hyvin­ käy. Syyslomamatkaan, joka on halpa ja hyvä.

Vähitellen tunnelma tihenee. Kun lapset menevät illalla nukkumaan, mies jatkaa vertailua.

Välillä ollaan menossa­ Kreetan rannoille, sitten olisikin edullinen Split. Mies selittää­ taksien hintoja ja hotellien ilmaisia jäätelötunteja, laskeneita ja taas nousseita lentohintoja. Hän vertailee lentoaikoja ja matkatavaroiden määrää, miettii yhden majoituspaikan keittiösyvennystä ja kohta toisen täysihoitoa. 

Välillä mies huvittelee lukemalla hotelliarvioita. Brittien mielestä hotelliaamiaisen pekoni ei ole oikeanlaista. Saksalaisten mielestä aamiaisen ainoa vika on, että siellä on liikaa brittejä.

Lapset kysyvät, missä hotelleissa on vesiliukumäkiä ja laskenko minä sitten heidän kanssaan.

Jossakin vaiheessa tulee upea tarjous. Yleensä lennot, jonnekin.

Minä sanon, että varataan heti. 

Mies sanoo, että vertaillaan vielä.

Minä sanon, että kohta ne loppuvat.

Mies sanoo, että mennään sitten muualle.

Minä sanon, että eikä mennä vaan juuri sinne – mikä paikka se nyt olikaan?

Sitten varaamme lennot. Hotellinkin, mutta vasta viikon tai puolen vuoden päästä.­ Esikoinen lataa puhelimeensa countdown-appsin: 208 päivää syyslomaan.

 

1600 euron loma

Tänne päädyimme: Koululaisten syys­lomaviikolla lokakuussa 2014 lensimme Helsingistä Istanbuliin. Siellä odotimme pari tuntia ja vaihdoimme konetta ennen kuin lensimme Turkin Antalyaan. Varsinainen kohteemme oli Kemer 40 kilometrin päässä. Takaisin­ palasimme samaa reittiä.

Tämän se maksoi: Lennot ja hotelli varattiin­ maaliskuun lopulla. Maksoimme kahden aikuisen­ ja kahden lapsen meno-­paluumatkan reittilennoista yhteensä vähän alle 1 000 euroa.­ Perillä Kemerissä asuimme sikäläisen luokituksen mukaan viiden tähden hotellissa. Kaikki ruuat ja juomat sisältävä all inclusive -majoitus kahdeksaksi yöksi maksoi neljältä yhteensä 550 euroa. Taksimatkat kentältä hotelliin ja takaisin nielivät 100 euroa.­

TÄTÄ MIETIN. Vedessä lilluminen on uskomattoman vaikuttava kokemus, talvellakin. Varsinkin talvella.

Onhan uiminen aina ollut kivaa, ainakin jos vesi on lämmintä. Mutta uusin ihanuus tekee siitä vieläkin ihanampaa. Sen tekee kylmän talvi-ilman ja lämpimän uimaveden yhdistelmä, johon on mahdollisuus nykyisin Helsingissä Kauppatorin kulmilla ulkoaltaalla.

Ensin saunaan kuumenemaan, sitten pyyhkeen suojassa ulos ja kiireesti kohti allasta!

Koillistuuli puhkuu kylmänä viimana, varpaita kipristelee ja pyyhkeeseen pitää kietoutua tiukasti. Mutta pieni urheus palkitaan: vesi tuntuu iholla kuumalta ja näyttää yhtä turkoosilta kuin kesällä Välimerellä. Pakkasella veden pinnasta nousee mystinen höyry.

On joitakin asioita, joita varten kannattaa elää. Lämpimässä vedessä lilluminen on ehdottomasti yksi niistä.

Omakotiasujalla ei ole tylsää hetkeä, kirjoittaa Kai Lehtinen kolumnissaan.

Kaikki liikenevä aikani on tänä syksynä mennyt uuden verstasrakennuksen ja pannuhuoneen rakentamiseen. Vanhan tuhosi tulipalo. Vielä on paljon tekemistä, mutta onneksi isoimmat hankkeet on saatu hyvälle mallille ennen talven tuloa.

Kun uusimme pannuhuoneen, päädyimme vaihtamaan hakelämmityksen pellettilämmitykseen. Syksyn ajan olenkin opetellut puupellettisysteemin saloja. Välillä on pitänyt yötä myöten ravata pannuhuoneessa, kun pellettien syöttöputki on reistannut tai puhdistusarina on jumiutunut. Pikkuhiljaa laite on tullut tutuksi, mutta aikaa siihen on kyllä tuhraantunut, ja hermoja on koeteltu.

Samaan aikaan on pitänyt kunnostaa traktoria. Sillä kuljetamme pellettiä lämmitykseen ja heinää hevosille. Sillä myös aurataan lumet ja vedetään milloin kenenkin autoja ojasta. Kapine on välttämätön, mutta vaatii jatkuvaa korjausta.

Siinä sivussa on jokseenkin kunnialla pantu piha talvikuntoon. Sadon korjaaminen maakellariin, kasvimaitten jyrsiminen, haravoinnit, kesäkalusteiden varastoimiset, syysistutukset, nurkkien kunnostukset ja sekalaisten romppeiden kuljettaminen kaatopaikalle ovat jokasyksyisiä omakotiasujan puuhia.

Vanhassa talossa eivät hommat loput

Joka syksy mietin, voisimmeko päästä helpommallakin. Samaa tulee mietittyä myös talviaamuisin, kun on kiire, mutta metriäkään ei pääse eteenpäin, ennen kuin lumityöt on tehty.

Rehellisesti sanottuna samoja ajatuksia pyörii päässä keväisinkin, kun kiireessä tekemättömiksi jääneet työt hyppivät lumien sulettua silmille, kasvimaat pitää jyrsiä, istutuspuuhat aloittaa ja klapeja tehdä.

Puhumattakaan kesästä, kun nurmikko kasvaa sitä vauhtia, että ruohonleikkuria ei ehdi talliin ajaa, kun toisesta päästä pihaa pitää jo aloittaa uudestaan. Samaan aikaan voisi istua laiturilla ja heilutella varpaita vedessä, kaikkia kuutta – neljä menetin aikoinaan klapikoneonnettomuudessa.

Vanhan omakotitalon omistajan pitää venyä maalariksi, muurariksi, huoltomieheksi, putkimieheksi, puutarhuriksi ja rakennusmieheksi.

Mutta laiturilla loikoilusta on turha haaveilla, sillä talon ikkunanpielet pitää hioa ja maalata ja koko ulkomaalauskin uusia. Puhumattakaan terassien öljyämisestä ja puutarhakalusteiden kunnostamisesta. Ja laiturin kunnostamisesta.

Vanhan omakotitalon omistajan pitää venyä maalariksi, muurariksi, huoltomieheksi, putkimieheksi, puutarhuriksi ja rakennusmieheksi. Tai jos tarkkoja ollaan, niin oikeastaan huoltohenkilöksi, putkihenkilöksi ja rakennushenkilöksi. Omakotitalon isännän ja emännän työt ovat meilläkin nykyään henkilön ja henkilön töitä. Olivatpa kumman henkilön hyvänsä, niin niitä riittää, jos asuu vanhassa talossa.

Kerrostalossa kävisi aika pitkäksi

Miksi ihmeessä en sitten asu kerrostalossa?

Miten vaivatonta olisikaan talvella kotiin tultua hypätä sohvalle ja nauttia tasalaatuisesta lämpötilasta. Talvimyräkän yllättäessä voisi seurata lumitöiden edistymistä ikkunasta. Sauna lämpiäisi nappia painamalla, eikä kovallakaan pakkasella tarvitsisi pelätä putkien jäätymistä. Jos ongelmia tulisi, voisi soittaa huoltohenkilölle.

Kerrostalon pihalle ei kaiketi voi tehdä omaa kasvimaata tai hevosille tarhaa.

Lyhyesti: En asu kerrostalossa siksi, että viikon kuluttua aika tulisi pitkäksi. Kun on tottunut tekemään asioita vaikeamman kautta, siitä on tullut tapa. Kerrostalossa ei myöskään voi pitää verstashuonetta ja työkaluja. Eikä kerrostalon pihalle kaiketi voi tehdä omaa kasvimaata tai hevosille tarhaa.

Omasta saunasta pitää päästä suoraan uimaan. Kuinkahan monessa kerrostalossa katsottaisiin suopeasti, kun saunomisen välissä rappukäytävää pitkin juoksisi mies ilkosillaan ulos lumeen kierimään?