TÄTÄ MIETIN. Jos oma käytös ottaa liikaa päähän, sitä ei kannata hyväksyä vaan muuttaa.

Yksi maapallon suosituimmista elämänohjeista on todennäköisesti: "Hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet."

Se on viisas neuvo, josta on vaikea olla eri mieltä.

Olen silti. Ainakin vähän.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lauseen alku on minusta mainio: "hyväksy itsesi".

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hankalampi on sen loppu: "juuri sellaisena kuin olet".

Hankala se on minusta siksi, että ainakaan minä en aina tiedä, millainen oikeastaan olen. 

Esimerkiksi nuorempana uskoin, että olen "juuri sellainen, joka jännittää niin paljon, ettei esiinny julkisesti".

En siis esiintynyt. En ollut jännittäjä mielelläni. En saanut mitään iloa siitä, että vetäydyin syrjään. Pelätessäni en tuntenut itseäni mitenkään erityisen paljon omaksi itsekseni, vaan ihan vaan pelokkaaksi.

Silti mietin: pitäisikö minun vain hyväksyä itseni "juuri tällaisena", luontaisena arkailijana? Vai oliko arkuus riesa, josta saisin haluta eroon?

Vuosien mittaan tutustuin viisaisiin ihmisiin, jotka suhtautuivat minuun "sellaisena, joka esiintyy", vaikka mutisin vastaan. He kannustivat minua tilanteisiin, joissa jouduin puhumaan muiden edessä.

Niinpä olen puhunut. Joskus se on mennyt hyvin, joskus huonommin, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Parasta on ilo siitä, että oho, tein tämän, mitähän pelottavaa ja vähän epämukavaa seuraavaksi tekisin?

Samaa omituista riemun tunnetta en saa mistään muusta.

Ehkä voinkin tuunata ohjeen näin: "Hyväksy itsesi sellaisena, joka jännittää - ja joka tekee asioita silti."

Vaikea noudattaa, mutta yritän.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla