TÄTÄ MIETIN. Muisti on ihmeellinen. Jonkin aivan pienen hetken, pari sanaa vuosien takaa, voi muistaa kuin eilisen päivän.
Minä muistan esimerkiksi nämä:
Olin ollut vuosia töissä samassa työpaikassa. Talossa oli paljon ihmisiä töissä eri osastoilla.
Eräs heistä oli mies, jonka näin samassa kerroksessa monta kertaa viikossa. En tuntenut häntä juurikaan, tervehdimme käytävällä.
Kun sitten päätin vaihtaa työpaikkaa, hän oli ilmeisesti kuullut lähdöstäni. Yllättäen hän sanoi vastaan tullessaan: ”Sinä olet sellainen, joka hymyilee aina.”
Vieläkin tuo muisto nostaa vedet silmiin.
"Olisit ollut siinä hyvä."
Isäni uskosta kykyihini puolestaan kertoi lause, jonka muistan hänen sanoneen. Isä kertoi harmitelleensa sitä, ettei minua viety ajamaan mikroautoamme radoille.
Kysyin, miksi se harmittaa. Hän sanoi, että olisin ollut siinä hyvä.
Kysyin, mistä hän sen tiesi. Isä vastasi: ”Sen näki ilmeestä.”
Muisto naurattaa vieläkin.
Tämänkin muistan:
Opiskeluaikanani lähdin mukaan järjestötoimintaan. Viihdyin mainiosti ja tutustuin joukkoon kivoja ihmisiä. Nauroimme paljon, ja roikuin mielelläni paikalla iltamyöhään.
"Muistan sen varmasti koko ikäni."
Kerran yksi porukkaan kuuluneista sanoi pienessä keittiöön kerääntyneessä porukassa: ”Siellä missä Arja on, on aina hauskaa.”
Muistan senkin varmasti koko ikäni.
Ja tämän muistan:
Äitini oli sairastanut jo pitkään. Minun kävi häntä hirveästi sääliksi, koska sairastamiseen kuului paljon raskaita asioita. Yritin auttaa, minkä pystyin. Tehdä kotihommia. Ostaa hänelle jotain, mikä ilahduttaisi.
Kerran vanhempieni luona käydessäni oli aurinkoinen kevättalven päivä. Muistan, kuinka tulin keittiöstä äitini luo makuuhuoneeseen innostuneena kertomaan, mitä olin siellä puuhannut.
Äiti alkoi hymyillä, ja sanoi: ”Minulla on sitten ihana tytär.”
Vastasin: ”Ja minulla ihana äiti.”
Jotain olen yrittänyt toisilta oppia. Etten jättäisi sanomatta sitä kaunista, minkä voi vielä sanoa.
