Miten saada lapsi ymmärtämään, että ihmisarvo kuuluu kaikille? Työ kannattaa aloittaa suunnilleen siinä vaiheessa, kun hän oppii kävelemään.
Miten saada lapsi ymmärtämään, että ihmisarvo kuuluu kaikille? Työ kannattaa aloittaa suunnilleen siinä vaiheessa, kun hän oppii kävelemään.

TÄTÄ MIELTÄ: Ei ole äidin syy, jos lapsesta kasvaa ahdistelija, mutta parhaansa tässä voi silti yrittää. Onneksi #MeToo-keskustelu on antanut ongelmalle sanat, miettii Salla Stotesbury.

Kun ultraaja kertoi kolmannessa raskaudessani, että pojalta täällä vahvasti näyttää, hätkähdin hiukan, sitten hymyilin. Kahden tytön jälkeen ajatus poikalapsesta oli vähän yllättävä. Onnellinen olen tietysti kaikista lapsistani, ja aivan yhtä onnellinen olisin ollut kolmannesta tytöstäkin. Hätkähdys liittyi enemmänkin siihen, mitä minä osaisin pojalleni opettaa. Omaa kokemusta poikana olemisesta kun ei ole.

Todellisuudessa ensimmäisten parin vuoden aikana ei ole ollut eroa siinä, miten lapsen kanssa ollaan, ei ainakaan sukupuoleen liittyviä. On luettu samoja kirjoja kuin siskojen kanssa, leikitty samoilla palapeleillä, muovieläimillä, Duploilla ja barbeilla. Ihailtu samoja autoja ja Korkeasaaren asukkeja.

Ehkä erot tulevat eteen myöhemmin – viimeistään siinä vaiheessa, kun isosiskot joutuvat pohtimaan, uskaltaako tulla yöbussilla kotiin tai minkä hetken valitsisi kesätyöpaikalla kahvipaussille, ettei joudu jäämään pomon kanssa kahden taukohuoneeseen. Tai mitä tehdä, kun keskellä kirkasta päivää pankkiautomaatilla tuntematon käsi kouraisee äkkiä takapuolesta (minä potkaisin). Poikien kanssa näistä tuskin keskustellaan. Mutta ehkä nimenomaan pitäisi.

Kenenkään ihmisarvoa ei saa viedä 

Tämän viikon #MeToo-ahdistelukeskustelussa on kuulunut myös ääniä, joissa äidit kiittävät onneaan, että heillä on vain poikia – eipä tarvitse murehtia ahdisteluongelmia, kun lapset kasvavat.

Minä päinvastoin murehdin tuplasti. Eivät pojatkaan ole koskemattomia seksuaalisen häirinnän suhteen. He kohtaavat sitä myös, sekä miesten että naisten taholta, vaikka todennäköisesti paljon harvemmin kuin tytöt.

Miten tehdään pojalle selväksi, mikä ero on ahdistelulla ja flirtillä? Kummallisen moni ei tunnu sitä eroa hahmottavan.

Ja sitten on tämä toinen puoli: entä, jos poikani olisikin se, joka ahdistelee?

Ei ole äidin syy, jos lapsesta kasvaa kusipää, mutta parhaansa tässä voi silti yrittää. Miten saisin poikani jo pienestä pitäen ymmärtämään sen itsestään selvän asian, että jokaisella on oikeus koskemattomuuteen ja ihmisarvoon – riippumatta esimerkiksi sukupuolesta, ammatista, kellonajasta, sivukujan pimeyden asteesta tai hameenhelman pituudesta?

Halaa, rutista, ota kainaloon – kerro, että hän on tärkeä

Onneksi on Jari Sinkkonen. Kokenut lastenpsykiatri antoi Helsingin Sanomissa poikalasten(kin) vanhemmille viisaita vinkkejä.

Sinkkosen mukaan seksuaalisen ahdistelun ytimessä on pojan tai miehen ajatus omasta riittämättömyydestään. Siihen taas auttaa, kun kasvattaa pojan arvostamaan muiden lisäksi itseään.

Halaa, rutista, ota kainaloon, kerro, että hän on tärkeä. Auta poikaa ymmärtämään, että hänen ei tarvitse kompensoida mitään alistamalla muita, neuvoi Sinkkonen HS:ssä.

Tämän ehkä osaan. Kunpa vain muistaisin tehdä sitä koko poikani lapsuuden ajan – silloinkin, kun taaperosta kasvaa koululainen ja myöhemmin pitkäsäärinen teini.

"Auta poikaa ymmärtämään, että hänen ei tarvitse kompensoida mitään alistamalla muita."

Eikä se tietenkään yksin minun asiani ole. Sinkkosen mukaan ratkaiseva rooli on silläkin, miten poikalapsen isä osoittaa rakkauttaan: mielellään mahdollisimman konkreettisesti sanoin ja teoin. Meillä sekään ei toistaiseksi ole ollut ongelma.

Aika piankin tulee aika jutella pojan kanssa siitä, miten ilmaista ihastumisensa niin, ettei toinen tunne oloaan epämukavaksi. Tehdä selväksi, mikä ero on ahdistelulla ja flirtillä; kummallisen moni ei tunnu sitä hahmottavan. Kertoa hänelle, että kosketuksen ja läheisyyden rajat piirtää jokainen ihan itse, ja että niistä rajoista on jokaisella myös oikeus muuttaa mieltään.

Siis aivan samat asiat, jotka käymme läpi pojan isosiskojen kanssa.

Ehkä tästä vielä selvitään. Ainakin #MeToo-keskustelu on antanut ongelmalle sanat.

Vierailija

Miten kasvattaisin pojastani miehen, joka osaa kunnioittaa myös naista?

Ihminen, valkoinen mies, poika tuhoaa kaiken. Päivän hesarin mukaan tutkijaryhmä havainnut että hyönteiset vähentyneet lähes olemattomiin 27 vuodessa. Tarkoittaa, että jos tahti jatkuu, pölyttäjät loppuvat ja ruoka loppuu. Miksi ihminen, valkoinen mies ei ymmärrä, että hän ei ole kaiken keskus. Tänne pitäisi tulla nöyränä, koskea niin vähän luontoom kuin pystyy, kun ihmiset rakentavat pihaksi keinotekoisen pläntin asfalttia ja montasorikkaruohotonta nurmikkoa, laittavat mastoja, meluavat,...
Lue kommentti
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Väitetään, että vanhentuessaan ihminen tulee yhä enemmän omaksi itsekseen.

Minulle on käynyt päinvastoin. Täytän tänä kesänä 45 ja muutun koko ajan enemmän äidikseni, isäkseni, isosiskokseni, mammakseni ja mummukseni.

Parikymppisenä olin mielestäni kovinkin yksilöllinen – tai ainakin yritin olla.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Enää en. Vuosi vuodelta näen selvemmin, että käyttäydyn vieraiden ihmisten seurassa täsmälleen kuten äitini. Näen peilikuvastani nykyään myös äidin naururypyt ja tanssityylin. Otsastani on tullut isän otsa, vitseistäni isän vitsejä. Terävän nenäni olen perinyt mummultani. Mammaa minussa on tapa käveleskellä ympäri pihaa kädet selän takana. Kun hymyilen, näytän lasteni mielestä ihan siskoltani, en itseltäni. Ääneni on sekoitus äitiä ja siskoa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Kun ei tarvitse ottaa paineita siitä, että on oltava kamalan ainutlaatuinen, vapautuu olemaan, noh, oma itsensä.

Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.
Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

”Paina peukaloa ja pikkurilliä tiukasti yhteen – molemmissa käsissä”, lapsi huudahti, kun olin aivastamaisillani. Ehkä säikähdin kimakkaa, yllättävää ääntä, mutta aivastus jäi tulematta. Tai sitten taika oli 8-vuotiaan neuvossa, jonka hän oli saanut mummiltaan.

Opin lapseltani myös kaksi tapaa päästä eroon hikasta. Kun hikka on tuloillaan, tulee toisen pitää käsiään hikottelevan korvilla ikään kuin kuppeina. Sinne menisi hikka. Toisessa tavassa roikutaan sängyltä pää alaspäin ja pidätetään samalla henkeä.

Lapsi on hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole.

Välillä konsti auttaa, useimmiten ei. Lapsi on kuitenkin hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole. Siksi kuuntelen lapseni mummilta saamia neuvoja tarkasti. Yksi toimii erityisen hyvin.

Jos alkaa palella, ratkaisu ei suinkaan ole juoksentelu, hypähtely ja lisävaatetus. Niiden sijaan alamme nostella olkapäitämme ylös rytmikkäästi. Samalla taitamme kämmenselät ranteiden kohdilta ylöspäin. Kyllä alkaa veri kiertää ja vilu ka­toaa. Teho on testattu niin talvella hiihtolenkillä kuin kesällä aamu-uinnin jälkeen.