Niin minusta tuli puunhalaaja

Monet hyvät asiat löytyvät sattumalta.

Jotenkin niin minulle kävi erään kelon kanssa. Huomasin sen joitakin vuosia sitten, elämäni apeana keväänä, kävelyretkelläni. Se tuli vastaan pienen polun varrella, aivan meren rannassa.

Silitin sen sileää pintaa. Vilkuilin ympärilleni – eihän kukaan näe – ja painoin poskeni sen kylkeen. Suljin silmäni. Kuulin meren kohinaa, puiden huminaa, lintujen laulua. Alkoi naurattaa, vaikka vielä äsken oli surettanut.

Niin minusta tuli puunhalaaja.

Monet hyvät asiat tapahtuvat sattumalta. Parhaita niistä tulee jakamalla.

Puhdasoppisten puunhalaajien mielestä kannattaisi varmaankin halata jotain elävää. Pystyynkuolleesta männystä tuskin virtaa energiaa.

Mutta jotain ihmeellistä siinä tapahtuu. Kysykää vaikka ystäviltäni.

Arastellen ja kankeasti he suostuivat kokeilemaan, kun esittelin heille keloni. Mutta äkkiä heistäkin tuli halukkaita halaajia. Jos nyt lenkillämme meinaan epähuomiossa juosta harmaan pökkelön ohi, he huudahtavat: ”Eikö muka halata!”

Taas muistan: Monet hyvät asiat tapahtuvat sattumalta. Parhaita niistä tulee jakamalla.