Keski-ikäinen kaipaa kuulevansa täsmälleen samat sanat kuin epävarma teini. 

Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoitti toukokuun lopussa Helsingin Sanomiin jutun, jossa tunnetut suomalaiset kertoivat, mitä haluaisivat sanoa nuorelle itselleen.

Kallion aloitteesta syntyi myös #olisinpatiennyt-somekampanja, jossa ihmiset jakoivat elämänohjeita ja kannustuksen sanoja ”teiniminälleen”.

Tällä hetkellä Instagramissa on 2 328 päivitystä ja nuoruusvuosien valokuvaa, jotka alkavat sanoilla ”olisinpa tiennyt”.

Tunnustan, että liian usein kannustan keski-ikäistä itseäni näin: Jaksat sinä, olethan aikuinen, pystyt parempaan, yritä enemmän.

Useimmissa toistuvat samat toiveet:

Olisinpa tiennyt, että olen tarpeeksi hyvä.

Tarpeeksi fiksu, tarpeeksi kaunis, tarpeeksi ihana, tarpeeksi kaikkea.

Olisinpa tiennyt, että ahdistavinkaan tunne ei ole pysyvä. Asiat muuttuvat, elämässä voi käydä myös hyvin.

Olisinpa tiennyt, että en jää yksin. Ja että yksinkin voi olla aika onnellinen, mutta alistavassa suhteessa on varmasti onneton.

Olisinpa tiennyt, että osaan, pystyn, uskallan ja selviän.

Tekstejä lukiessani mietin, miten helppoa onkaan olla jälkiviisas, katsoa ymmärtäväisesti taaksepäin ja neuvoa hellästi nuorta itseään.

Entä jos itseään pitäisikin neuvoa juuri nyt?

Olisinko yhtään viisaampi? Osaisinko tuntea itseäni kohtaan viimein myötätuntoa – toisin kuin teininä? Katselisinko valokuvaani tyytyväisenä vai näkisinkö siinäkin yhä virheitä kuten 15-vuotiaana?

Tunnustan, että liian usein kannustan keski-ikäistä itseäni näin: Jaksat sinä, olethan aikuinen, pystyt parempaan, yritä enemmän.

Joskus nuokin neuvot tulevat tarpeeseen, mutta vielä hyödyllisempää olisi suhtautua itseensä kuten teiniin ja hokea: ”Olet tarpeeksi hyvä, aina vain, ja elämässä voi käydä yhä hyvin.” 

Jos opin sanomaan niin itselleni jo nyt, 80-vuotiaana minun ei tarvitse huokailla: ”#olisinpatiennyt 44-vuotiaana, että olin sittenkin aika mahtava.”