Pikku papukaijat tulivat Queenslandissa hyppelemään hotellihuoneen parvekkeelle kuin varpuset meillä. Wallabi nappasi melonia kädestä.
Pikku papukaijat tulivat Queenslandissa hyppelemään hotellihuoneen parvekkeelle kuin varpuset meillä. Wallabi nappasi melonia kädestä.

Toimittaja Sanna Kajander-Ruuth teki kerran elämässä -tyyppisen matkan. Miltä tuntuu, kun se on ohi?

PÄÄSIN pitkään haaveilemalleni matkalle Australiaan. Tohkeilin reissusta kuukausitolkulla. Jännitti, innosti, hymyilytti.

Perillä snorklasin koralliriutalla, bongailin koaloita ja kenguruita, retkeilin sademetsässä, huristin tukka liehuen avoautolla tropiikin auringossa.

Miltä mahtaa tuntua tällaisen matkan jälkeen?

ETUKÄTEEN EN juuri miettinyt, miltä mahtaa tuntua tällaisen matkan jälkeen. Sitten, kun kaikki on nähty ja tehty ja jäljellä on vain satamäärin kuvia ja muhkea Visa-lasku.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tyhjältä? Oudolta? Päämäärättömältä?

Ei. Ilmeni, ettei olo nyt kotiin palattuakaan ole hullumpi. Täällä on niin paljon hyvää: Päivän lehti suomeksi. Erinomainen wifi. Juomavesi hanasta ilman sivumakua. Hapankorppuja, salmiakkia, ksylitol-purkkaa. Suihku, josta kuuma vesi ei koskaan lopu kesken.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kotiympyrät näkee tuoreesta vinkkelistä.

HETKEN VERRAN arjessa on uutta kirkkautta. Kotiympyrät näkee tuoreesta vinkkelistä.

Kokemuksesta tiedän kuitenkin sen, ettei tämä tunne kestä loputtomin.

Kun arki alkaa taas maistua, no, ihan vain arjelta, on aika ryhtyä unelmoimaan seuraavasta matkasta.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla