Palstalla toimitus parantaa maailmaa yksi epäkohta kerrallaan.
Oi teitä niittykukkasia, ihanaisia. Tulee kesä ja tulevat pukinparrat ja niittyleinikit. Tulevat mäkitervakot ja monenlaiset matarat.
Tulee viikatemies (nyk. niittokone). Naps ja pää poikki, ennen kuin kukat ovat ehtineet kypsyttää ja varistaa siemenensä.
Karja ei enää hoida ketoja ja niittyjä. Tien penkat olisivat niiden perinteisille kukkalajeille oivallinen pakopaikka, ellei niitä kiirehdittäisi niittämään matalaksi. Pahimmillaan se tapahtuu ennen juhannusta. Niiton jälkeen pientareilla menestyvät lähinnä heinät ja lupiinit.
Vesakot ja tureikot on tietysti raivattava pois näkyvyyttä haittaamasta, mutta eivät päivänkakkarat voi olla vaarana liikenneturvallisuudelle, eiväthän? Kyllä niiden ylitse näkee, jos metsästä on tulossa hirvi tai mutkan takaa toinen auto. Niittykukat ovat perhostenkin koti ja elämän edellytys.
Olenkin ajatellut ryhtyä kukka-aktivistiksi. Ehkä jo tänä kesänä hankin kettinkiä ja vahvan lukon. Kahlitsen itseni kissankelloihin ja -käpäliin ja heitän avaimen kauas tien ojaan. Istun siinä ja pitelen banderollia: Niittäkää meidät vasta elokuussa.
