Aina tulee huolia. Milloin painavat omat, milloin toisten surut. Ihan jo senkin takia pitäisi puhua enemmän siitä, missä me pienet ihmiset olemme.
Ihan liian vähän tuijotellaan tähtitaivasta ja mietitään sen mittakaavaa. Kirkkaina iltoina voi pää kenossa tuijottaa taivaalla tuikkivia uskollisia pisteitä. Ja sitten pistää itsensä niiden kokonaisuuteen.
Siellä ylhäällä meidän kanssa samassa todellisuudessa on tällaista porukkaa:
Aika iäkästä. Suurin osa tähdistä on iältään miljardista kymmeneen miljardia vuotta.
Suht kaukaista. Auringon jälkeen lähimmätkin tähdet ovat yli neljän valovuoden päässä. Valo kulkee melkein kymmenen biljoonaa kilometriä vuodessa, joten valopisteisiin on täältä neljäkymmentä biljoonaa kilometriä. Heippa teille! Tai tavallaan: teille, jotka joskus olitte, sillä oikeastaan kaikki tähtitaivaalla näkyvä on jo menneisyyttä. Valo on matkannut tänne tuhansia vuosia ja tähti on sen jälkeen jo sammunut.
Tähtiretken jälkeen on hieno palata sisään ripustelemaan pyykkejä ja ajatella, miten huimaavaa on olla mukana tässä kaikessa.
