Pimeissä paikoissa tähdet näkyvät hienosti, mutta kaupunkien valotkaan eivät estä niitä näkymästä.
Pimeissä paikoissa tähdet näkyvät hienosti, mutta kaupunkien valotkaan eivät estä niitä näkymästä.

Aina tulee huolia. Milloin painavat omat, milloin toisten surut. Ihan jo senkin takia pitäisi puhua enemmän siitä, missä me pienet ihmiset olemme.

Ihan liian vähän tuijotellaan tähtitaivasta ja mietitään sen mittakaavaa. Kirkkaina iltoina voi pää kenossa tuijottaa taivaalla tuikkivia uskollisia pisteitä. Ja sitten pistää itsensä niiden kokonaisuuteen.

Siellä ylhäällä meidän kanssa samassa todellisuudessa on tällaista porukkaa:

Aika iäkästä. Suurin osa tähdistä on iältään miljardista kymmeneen miljardia vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Suht kaukaista. Auringon jälkeen lähimmätkin tähdet ovat yli neljän valovuoden päässä. Valo kulkee melkein kymmenen biljoonaa kilometriä vuodessa, joten valopisteisiin on täältä neljäkymmentä biljoonaa kilometriä. Heippa teille! Tai tavallaan: teille, jotka joskus olitte, sillä oikeastaan kaikki tähtitaivaalla näkyvä on jo menneisyyttä. Valo on matkannut tänne tuhansia vuosia ja tähti on sen jälkeen jo sammunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tähtiretken jälkeen on hieno palata sisään ripustelemaan pyykkejä ja ajatella, miten huimaavaa on olla mukana tässä kaikessa.

Täällä Hesassa ei oikeaa tähtitaivasta näy (liian paljon saasteita yläiloissa).
Lappohjan mökillä näen HUIKEAN tähtitaivaan toukokuussa ja syksyllä. Menen fikkarin kanssa rannassa olevalle korkealle kalliolle ja vain tuijotan ylos Linnunradalle. Tähtisumua, kirkkaita tähtikuvioita (en edelleenkään tunnista muuta kuin Otavan :0). - Tunnen itseni pieneksi, mutta samalla osaksi Fantastista kokonaisuutta!

Tähtisumuterveisin. Ria

P.S. En vain suostu hyväksymään sitä, että näkemäni tähdet ovat eonien ikäisiä. Minulle ne ovat siinä, tässä ja NYT!

Sisältö jatkuu mainoksen alla