Palstalla toimitus parantaa maailmaa yksi epäkohta kerrallaan.

Kiidän pyörällä pimeässä tuliterän lampun kanssa. Valo saa metsätiellä aikaan komeat varjot.

Vastaan ajaa pyöräilijä. Välkkyvä valo on niin kirkas, että sokaistun. Menee pitkään ennen kuin näen taas kunnolla. Jos katsoisin taakseni, näkisin, miten myös vastaantullut pyöräilijä horjuu. Hänkin on saanut silmilleen valosokin, minun lampustani. 

Havahdun: lamppu täytyy asettaa osoittamaan alaviistoon niin, että näen lampun valokeilan maassa. Pyörän valon ei tarvitse olla kaikista kirkkain, himmeämpikin riittää. Punainen valo kuuluu taakse, vilkuttaa ei tarvitse koskaan.

Entä jos pyöriinkin saisi kahden kirkkauden valot? Lyhyttä, hieman himmeämpää valvoa voisi käyttää katuvaloissa ja muiden seassa pyöräillessä. Pitkät superkirkkaat valot voisi sitten kliksauttaa päälle, kun olisi aivan pimeää eikä ketään olisi tulossa vastaan.

Saana ajautui nuorena pikavippikierteeseen, jonka selvittely vei vuosikaudet. Omia lapsiaan hän aikoo varoittaa helpoista lainoista.

Vielä yhdet mojitot koko porukalle!

Valomerkki lähestyi, ja halusin tarjota koko seurueelleni ihanat juomat. Tilillä vain sattui olemaan enää kaksi euroa rahaa. Elettiin kuun loppua: palkkapäivään oli vielä muutama päivä.

”Tiesitkö, että pikavipin saa pelkällä tekstiviestillä?” kaverini kysyi kepeästi baaritiskillä.

"Lupasin itselleni, että maksan vipin takaisin heti."

En tiennyt, mutta tahdoin kokeilla. Hain netistä pikavippejä tarjoavan yrityksen tiedot ja näpytin tekstiviestin sen numeroon. Kahta minuuttia myöhemmin kurkistin nettipankkiini. Tilini saldo ei ollut enää kahta euroa, vaan satakaksi. Näky älypuhelimen ruudulla oli absurdi ja mahtava. Rahalla sai nyt tarjottimellisen juomia kaikille – ja vielä taksin kotiin.

Lupasin itselleni, että maksan vipin takaisin heti seuraavasta palkastani. Mitään ongelmaa ei ollut.

Kuukautta myöhemmin olin samassa tilanteessa. Otin taas nopean lainan. Pikavippifirman numero oli jo talletettu puhelimeeni.

"Poikaystävän peliongelma lisäsi velkojamme"

Ei elämäni pitänyt mennä ollenkaan näin. Olen aina ollut fiksu ja tunnollinen tyyppi, joka haluaa elää varojensa mukaan. Olen myös kova tekemään töitä. Peruskoulun jälkeen suoritin kokin tutkinnon ja sain heti vakituisen työpaikan ravintolasta. Asuin vielä vanhempieni luona, joten menoni olivat pienet. Minulla oli sen verran rahaa, että pystyin hemmottelemaan itseäni ja ystäviäni.

Ongelmat kärjistyivät, kun lähdin kotoa ja muutin yhteen poikaystäväni kanssa. Poikaystävällä oli peliongelma. Hän oli koukussa hedelmäpeleihin, netin kasinopeleihin, lottoamiseen, ihan kaikkeen.

"Poikaystävä pimitti pikavippinsä minulta."

Poikaystäväni pimitti minulta pitkään sen, että peliongelma oli ajanut hänet ottamaan pikavippejä. Kun hän tajusi, että rahahanat olivat menossa kiinni ja luottotiedot pian mennyttä, hän haali niin paljon lisälainaa kuin ehti. Parin sadan euron velka kasvoi hetkessä neljääntuhanteen. Se oli meidän ikäisillemme aivan valtava summa.

Samaan aikaan kasvatin omia velkojani. Toistin baaritiskillä oppimani tempun monta kertaa pikkutunneilla. Sittemmin pikavippilainsäädäntö on onneksi tarkentunut: lainaa ei enää saa nostettua iltayhdentoista ja aamuseitsemän välillä. Se on fiksu muutos.

"Oli ihanaa ostaa leluja siskon lapsille"

En viettänyt pikavipeillä mitään ökyelämää vaan tein pieniä hankintoja. Ostin vaikka kympin paidan ketjuliikkeestä. Nettikaupan upeat nahkasaappaat maksoin osamaksulla. Yhdeksän euroa kuussahan ei ollut summa eikä mikään! Lisäksi olen aina tykännyt käyttää rahaa läheisiini. Tuntui ihanalta ostaa siskojen lapsille yllätysleluja muulloinkin kuin heidän syntymäpäivinään.

Spontaaniin shoppailuun kuluneista pikkusummista kertyi pikkuhiljaa tuhansien eurojen potti. Ostokset eivät edes tehneet erityisen onnelliseksi, vaan aiheuttivat jälkikäteen syyllisyyttä. Käytin nahkasaappaita kahdesti. Sitten ne unohtuivat kaapin perälle.

"Talousriidat ajoivat meidät eroon."

Kun tulin raskaaksi, päätin, että meidän pitää saada taloutemme kuntoon ennen kuin vauva syntyy. Yritin auttaa poikaystävääni parhaani mukaan. Kesti kolme tuntia, kun soitin jokaiseen perintätoimistoon ja tein hänen veloilleen maksusuunnitelmat. Pelaaminen ei kuitenkaan loppunut. Ahdistus vanhemmuudesta ajoi poikaystäväni yhä syvemmälle pelien maailmaan.

Kun lapsi syntyi, sinnittelimme äitiyspäivärahallani. Rahasta tuli jatkuva kiistan aihe. Talousriidat ajoivat meidät eroon, kun olin vielä äitiyslomalla.

Silloin nostin kädet pystyyn myös omien velkojeni kanssa. Perintäkirjeitä tuli niin paljon, että en avannut niitä enää. Kun kuulin postinkantajan askeleet rapussa, tuntui kuin kylmä kivi olisi muljahtanut ympäri vatsanpohjassa. Nostin kuoret lattialta, työnsin ne nopeasti suoraan eteisen kaappiin ja suljin tiukasti oven. Keskityin vauvaan, jonka kanssa touhuaminen tuntui ihanalta. Se oli ainoa tapa pysyä järjissäni.

"Elämä muuttui kertaheitolla"

Eräänä aamupäivänä eteisen matolle putosi poikkeuksellisen suuri kirjekuori. Se oli ulosottovirastosta. Yli viidentuhannen euron vaadesumma pysäytti. En enää pystynyt sysäämään ongelmaa mielestäni. Se oli kaikista kamalin ja katkerin hetki. Itkin kaksi päivää putkeen.

Otin yhteyttä ulosottovirastoon. Minua kadutti, harmitti, ärsytti ja hävetti yhtä aikaa.

Maksujärjestelyjen laatiminen oli selkeyttävää, mutta turhauttavaa. Tietty osa palkastani siirrettäisiin seitsemän vuoden ajan suoraan ulosottoon.

Elämäni muuttui kertaheitolla erilaiseksi. Aloin hankkia vaatteeni kirpputorilta ja suunnitella tarkasti ruokalistoja, joiden raaka-aineiden piti olla edullisia. Joulua ja lapsen syntymäpäiviä varten piti säästää hyvissä ajoin.

"Maksuhäiriömerkinnät syövät itsetuntoa."

Maksuhäiriömerkinnät vaikuttavat yllättävän moneen asiaan. Asun kaupungin vuokra-asunnossa, koska minun on vaikea saada asuntoa vapailta markkinoilta. Siellä tarkistetaan luottotiedot. Raha-asiansa säntillisesti hoitanut valitaan vuokralaiseksi – minua ei.

Kun teen kokkina keikkahommia, tieto palkan pidätyksestä välitetään jokaiselle uudelle työnantajalle. Se on joka kerta yhtä noloa eikä anna pätevää ensivaikutelmaa. Vakuutusten saaminenkaan ei ole helppoa. Tämä kaikki syö tehokkaasti itsetuntoa.

"Vanhempani piilottelivat rahahuolia"

Tunnustus jännitti. Olin tavannut ihanan miehen ja päätin kertoa hänelle velkakierteestäni jo parin viikon tapailun jälkeen. Pelkäsin, että rahaongelmistani kertominen saattaisi pahimmillaan olla suhteemme loppu.

Onneksi mies suhtautui paljastukseeni hienosti. Olemme olleet yhdessä nyt kolme vuotta. Mieheni oli ottanut pikavippejä nuorena itsekin, mutta hoitanut niiden takaisinmaksun järkevästi.

"Avun saaminen otti ylpeyden päälle."

Uusi kumppanini otti velkani saman tien yhteiseksi asiaksemme. En antanut hänen lyhentää velkojani, mutta hän hoiti vaivihkaa auton katsastuksen, kauppalaskut ja muita juoksevia menoja. Se otti aluksi ylpeyden päälle. Vaikka apua oli vaikea ottaa vastaan, arvostukseni miestä kohtaan kasvoi hetkessä kohinalla.

Nykyään olemme taloudellisesti tasa-arvoisia, mutta mieheni hoitaa yhteiset raha-asiamme. Se tuntuu minusta valtavan huojentavalta.

Jos meillä on tiukka kuukausi ja jonkin laskun maksamista täytyy lykätä, minua alkaa saman tien ahdistaa hurjasti. Kokemus aktivoi traumani: Mitä, jos koko korttitalo sortuu taas? Onneksi mieheni osaa rauhoitella minua.

En syytä vanhempiani mistään, mutta olen pohtinut suhdettani heihin, rahaan ja materiaan. Olen neljästä sisaruksesta iltatähti. Vaikka vanhemmilla oli joskus taloudellisesti tiukkaa, sitä piiloteltiin meiltä lapsilta viimeiseen asti. Jos haaveilin uudesta polkupyörästä, sain sen kyllä jossain vaiheessa, vaikka isän ja äidin rahatilanne olisi ollut huono. Jouluisin meitä hemmoteltiin paketilla paketin perään. Parhaana vuonna sain korvalappu­stereoiden lisäksi kasan koruja ja ison pinon muita lahjoja, isosisko stereot ja telkkarin.

"Kulutushysteria ärsyttää"

Perheessämme on nyt kaksi lasta. Omille lapsilleni tahdon korostaa sitä, mistä raha tulee. Maksan tokaluokkalaiselleni kolme euroa imuroinnista, tiskaamisesta ja roskien viemisestä. Raha on palkka työstä. Kun lapseni on teini-ikäinen, aion kehottaa häntä kiertämään pikavipit kaukaa ja kertoa oman tarinani.

Eniten minua harmittaa, etten uskaltanut avata suutani hädän hetkellä, koska häpesin. Jos olisin kertonut taloudellisista vaikeuksistani ajoissa vanhemmilleni, he olisivat auttaneet minua, eikä ongelma olisi päässyt paisumaan holtittomaksi. Yksikään vanhempi ei tahdo nähdä lastaan velkahelvetissä.

"Toisinaan olen itselleni katkera."

Muutama ystävä tiesi koko ajan vippikierteestäni. He tarjoutuivat maksamaan neljänkympin sähkölaskun silloin tällöin, mutta enempää en keneltäkään kehdannut pyytää.

Toisinaan olen itselleni katkera. Tämän ikäisenä minulla piti olla talo ja auto. Unelmista luopuminen ei ole ollut helppoa. On kurjaa katsella vierestä, kun kaverit matkustavat perheineen Teneriffalle. Palkkani ei ole ystäväpiirini pienin, mutta minulle jää käteen kaikista vähiten. Mökkireissun bensatkin saattavat olla liian iso menoerä.

Kulutushysteria ärsyttää minua. Trendit vaihtuvat jatkuvasti vaatteissa, sisustuksessa ja älypuhelimissa. Tuntuu, että statuksen esille tuominen on tärkeämpää kuin perusarjesta selviäminen. Kun julkkikset syytävät some-tileilleen kuvia matkoistaan ja autoistaan, teini luulee, että sellaista elämäntyyliä pitää tavoitella, vaikka ei olisi siihen varaa. Hienoissa vaatteissa poseeraavan julkkiksenkin laskut voivat todellisuudessa olla ulosotossa.

Parhaina päivinä osaan ajatella, että kokemuksestani on ollut myös hyötyä. Minulla ei ole varaa ostaa mitään turhaa , ja se tekee hyvää. Selvittelen yhä täpötäyttä vaatekaappiani. En aio ostaa tulevaisuudessa mitään osamaksulla tai laskulla.

Ensi vuosi on minulle tärkeä. Silloin pääsen eroon viimeisestäkin maksuhäiriömerkinnästä.

Haaveilen yhä omakotitalosta, mutta yksikerroksinen riittää. Lisäksi haluan, että lapset pääsevät joskus Kanariansaarille. He ovat saaneet kuunnella tarpeeksi luokkakavereidensa kokemuksia reissuilta. Matka olisi heille varmasti upea kokemus.”

Saanan nimi on muutettu.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 22/17.

Nainen, joka meillä asuu, ei joulun alla uskonut, että suonikohjuleikkauksesta toipuminen tarkoittaa kahden kuukauden kotityökarenssia, Kai Lehtinen kertoo.

Käärin pakettia varovasti auki. Sen ympäri on kiedottu monta kerrosta teippiä. Lahjapaperi on vähän tahmea ja tarttuu sormiin.

Sisältä kuoriutuu virkattu, vino pannulappu, ja lahjan tekijä kuuntelee vieressä, kuinka isä kehuu sitä maailman hienoimmaksi.

Pannulappuja on vuosien varrella kertynyt kaappiin vino pino, ja ne kaikki ovat parhaita joululahjoja. Innosta tuikkivat lapsensilmät ovat vuosi vuoden jälkeen sulattaneet isän sydämen ja tuoneet hyvää, lämmintä ja hellää mieltä.

En jouluaskartele, en lähetä kortteja

En ole jouluihminen. En valmistaudu hyvissä ajoin etukäteen. En mielelläni osallistu edes joulusiivoukseen, mutta jostain nimeltä mainitsemattomasta syystä huomaan kuitenkin osallistuvani siihen joka vuosi.

Erityisen tärkeää on siivota tonttujen lymyilypaikat kuten hellan tausta ja saunan lauteitten alunen.

Koska vetoan terveyssyihin, lahjojen oston hoitaakin nainen, joka meillä asuu.

Ovikranssien, pitsikoristeisten piparkakkutalojen, himmelien sun muiden joulusinappien tekoon en osallistu. En lähettele kortteja enkä askartele joulutähtiä, käpykoristeita tai jäälyhtyjä.

Ajatuskin kiertämisestä joululauluvalepukkikaupoissa nostattaa kaikkea muuta kuin joulumieltä, ennen kaikkea verenpainetta. Koska vetoan terveyssyihin, lahjojen oston hoitaakin nainen, joka meillä asuu.

Säälimätön sairaanhoitaja

Eräänä jouluna hiivin tonttujen lailla hiljaa varpaisillaan (niillä kuudella) tukisukka jalassa marraskuusta lähtien. Pätkäisin klapikoneella toista jalkaani, ja päkiän puutteessa siihen kehittyi kivuliaita suonikohjuja. Ne poistettiin leikkauksessa.

Sairaalasta palattuani kerroin, että sain hoito-ohjeeksi välttää kaikkia kotitöitä kahden kuukauden ajan. Koska nainen, joka meillä asuu, on sairaanhoitaja, hän ei uskonut eikä säälinyt minua pätkääkään.

Kuntoutuksen varjolla voi toipilaalla näköjään teettää säälimättä töitä. Sohvalla löhöily loppui lyhyeen, ja ajatus täysihoidosta kokovartalohierontoineen jäi haaveeksi.

Kotisairaanhoitajan ammattiin taitaa hakeutua ennemminkin sisar riuska räväköitä kuin hento valkoisia. Kuusenhakureissuun mennessä jalan oli kuulemma oltava kunnossa.

Kuudelle lapselle riitti 24:stä herkkupussista neljä pussia kullekin, ja avaamista odotettiin jännityksellä joka aamu.

Joulukalenterin avaaminen on meillä säilynyt hauskana perinteenä, vaikka lapset ovat yhtä vaille täysi-ikäisiä. Aikoinaan he tekivät tarkat vuorot kalenterin avaamiseen. Kuudelle lapselle riitti 24 herkkupussista neljä pussia kullekin, ja avaamista odotettiin jännityksellä joka aamu. Samalla opittiin odottamaan ja iloitsemaan muidenkin vuoroista.

Kalenteri on edelleen seinällä, ja pois muuttaneetkin kurkistavat sinne kotiin tullessaan ja ottavat omansa.

Joulut ennen ja jälkeen

Aikoinaan yksi ihan tavalliselta tuntunut joulu paketteineen, joulutorttuineen ja kirkkoineen oli myöhemmin merkittävä ajanjakaja joulujemme vietoissa. Oli joulut ennen ja jälkeen. Kynttilän vieminen hautausmaalle on saanut uuden merkityksen.

Jouluun liittyykin aina vähän haikeutta ja kaipausta mutta toisaalta myös kiitollisuutta kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa joulua saa edelleen viettää.

Tärkeintä minulle on kiireettömyys, yhdessäolo ja ehdottomasti sauna. Ja kiitos naisen, joka meillä asuu, myös perinteisten jouluruokien tuoksu.

Niin, en ole jouluihminen siinä mielessä, että kuluttaisin aikaa ja rahaa valmisteluihin. Tärkeintä minulle on kiireettömyys, yhdessäolo ja ehdottomasti sauna. Ja kiitos naisen, joka meillä asuu, myös perinteisten jouluruokien tuoksu.

Silokinttuisena ilman suonikohjuja sitä jaksaa ehkä tanssia kuusenkin ympärillä muutaman kierroksen ennen pukin tuloa. Perinteisesti hän käyttää yllättävän samannäköisiä saappaita kuin toiseksi vanhin poikamme. 

Teksti on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.