Änkytyksestä kärsinyt Jari, 51: "Olisin lapsena tarvinnut jonkun sanomaan, että riitän omana itsenäni"

"Toisella luokalla meillä oli lukukoe. Jokainen oppilas joutui vuorollaan sermin taakse, jossa opettajalle piti lukea Aapista. Tartuin kirjaan ja ryhdyin reippaasti lukemaan. Se kuitenkin tyssäsi heti alkuunsa. Tavu juuttui kurkkuuni niin, etten saanut sanaa sanottua. Takeltelin jotenkuten lauseen loppuun. Sama toistui melkein jokaisessa lauseessa.

Hämmennys valtasi sekä minut että opettajan. Emme kumpikaan ymmärtäneet, mistä oli kyse.

"Tavu juuttui kurkkuuni niin, etten saanut sanaa sanottua."

Muutaman vuoden kuluttua tiedostin jo, että puheessani oli jotain vikaa. Kukaan luokkakavereista ei koskaan nauranut änkytykselleni, mutta silti aloin pelätä koulussa tilanteita, joissa piti puhua tai lukea ääneen. Ahdistuin niistä päiviksi etukäteen. Lopetin viittaamisen ja ylipäätään tunneilla osallistumisen.

Se häpeän määrä, joka änkytyksestä seurasi, nakersi minua, vaikka päällepäin ei kukaan mitään huomannutkaan. Minusta tuli takarivin poika, luokan pelle ja hauskuuttaja.

Vietin turvallisen lapsuuden maaseudulla Säkylässä. Minulla oli vuotta vanhempi isoveli ja vuotta nuorempi pikkusisko. Äiti oli aamuisin kotona lähettämässä meidät kouluun ja vastaanottamassa iltapäivisin. Olin kateellinen luokkakavereille, joilla roikkui kotiavain housunkauluksessa.

"Minusta tuli takarivin poika, luokan pelle ja hauskuuttaja."

Äiti on kertonut myöhemmin, että puheeni oli aika epäselvää pienestä pitäen. Olin sisaruksista se hölösuu, ja isoveljeni tulkkasi juttujani, kun muut eivät ymmärtäneet.

Näin aikuisena olen ollut kiitollinen siitä, että vanhempani hakivat änkytykseeni apua. Aloin käydä Turussa puheterapiassa. Lapsena en kuitenkaan tuntenut kiitollisuutta vaan vain huonommuutta. Mielestäni terapia tarkoitti sitä, että minussa oli jotain vikaa. Olisin tarvinnut jonkun sanomaan minulle, että sinä riität juuri sellaisena kuin olet.

"Mielestäni terapia tarkoitti sitä, että minussa oli jotain vikaa."

Muistan ne pitkät terapiamatkat, jotka taitettiin vanhempieni Ladalla, ja muistan puheterapeutin ikkunasta näkyneen uimahallin. Laskin hallin ikkunoita ja ulos ja sisään meneviä ihmisiä. Puheterapiasta mieleen on jäänyt vain se, että terapeutti kertoi joillakin änkytyksen loppuvan aikuisikään mennessä. Tähän tietoon takerruin. Iltaisin rukoilin, että kiltti Jumala, ota minulta tämä änkytys pois.

Jari toivoo vielä joskus löytävänsä rinnalleen sielunkumppanin.

Terapeutti kannusti minua lähtemään änkyttäville lapsille ja nuorille tarkoitetulle leirille. Olin 13-vuotias, kun kohtasin ensimmäistä kertaa muita änkyttäjiä. Siihen asti olin luullut olevani ainut maailmassa.

Änkytys voi esiintyä ä-ä-ä-änkytyksenä, ääääänkytyksenä eli tavujen venytyksinä sekä blokkeina, joissa kirjain tai tavu juuttuu kurkkuun. Minulla oli blokkien lisäksi myötäliikkeitä, joilla yritin auttaa itseäni puhumaan sujuvammin. Taputin jalkaa, naputin sormia, heilauttelin päätä ja pyöräyttelin silmiä. Ulospäin sellainen näyttää tietysti oudolta.

Änkytysleireillä saimme vinkkejä siihen, miten puheen sujuvuutta voi lisätä. Meitä neuvottiin puhumaan normaalia hitaammin ja pehmentämään konsonantteja. Itse opin jo varhain vaihtamaan sanoja toisiin – sellaisiin, jotka olivat minulle helpompia lausua. Työstä tuli homma, saunasta pesu, linja-autosta bussi.

Änkytyksessä on usein kuitenkin kyse paljon isommasta asiasta kuin vain puhumisesta. Änkytys nakersi itsetuntoani. Koin jatkuvaa raastavaa ristiriitaa, sillä olen luonteeltani ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, mutta änkytyksen takia pienensin itseäni. Halusin olla esillä, silti pysyttelin takarivissä.

"Ruokalistalta tilasin aina sen ruuan, joka oli helpoin sanoa."

Teini-iässä aloin soittaa harmonikkaa ja pääsin esiintymislavoille. En kuitenkaan koskaan uskaltanut hoitaa spiikkejä, vaan aina joku toinen ryhmästä teki sen.

Voi kuulostaa hassulta, mutta rennoissa vuorovaikutustilanteissa, kuten hyvän ystävän kanssa jutellessa, änkytystä esiintyy yleensä enemmän, koska silloin sitä ei tarvitse peittää. Sen sijaan kaikki asioinnit, avun kysyminen vaikkapa kaupassa ja puhelimella soittaminen ovat yhtä tuskaa. Jäätelökioskiltakaan en uskaltanut koskaan ostaa lempijäätelöäni vanhan ajan vaniljaa ja ruokalistalta tilasin aina sen ruuan, joka oli helpoin sanoa. En sitä, minkä olisin halunnut.

Häpeä ja epävarmuus puskivat pintaan erityisesti murrosiässä. Eihän kukaan halua olla erilainen. 

Jari soitti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla omia sävellyksiään.

Olin lahjakas piirtämään, vaikka muuten todistuksessa komeilivatkin viitoset ja kuutoset. Olisin halunnut lähteä yläasteen jälkeen opiskelemaan mainospiirtämistä Helsinkiin, mutta änkytyksen takia en uskaltanut.

Koulunkäynti oli ollut yhtä selviytymistä, joten päätin hakea alalle, jolla pääsisin mahdollisimman vähällä opiskelulla. Prosessinhoitajaopinnot kestivät vain kaksi vuotta. Sinne siis, samalle alalle kuin isäni. 

Änkytyksen ja siitä johtuneen huonon itsetunnon takia olin arka lähestymään naisia. Olin 28-vuotias, kun sain ensimmäisen tyttöystävän. Tutustuin häneen kansanmusiikkipiireissä. Viisi vuotta vierähti ennen kuin uskalsin puhua hänelle tunteistani.

"Isäksi tulo teki minusta aikuisen miehen."

Seurustelusuhteita tuli lisää, eikä änkytys ole koskaan ollut merkittävä tekijä parisuhteessa. Kyllä ne yhteiset arvot ratkaisevat. Aiemmin ajattelin, että jos joku minut vain haluaa, en päästä hänestä ikinä irti. Eihän se niin voi mennä, vaan opin ajattelemaan myös, mitä itse haluan.

Tyttäreni syntyi 16 vuotta sitten. Koen, että isäksi tulo teki minusta aikuisen miehen.

Nelikymppisenä elin päällisin puolin mukavaa elämää. Oli vakituinen työ, hyvä palkka, asunto ja auto maksettuna.

Silti jokin nakersi minua. Koin, että olin vuosikausia elänyt kulissielämää. On tosi kuormittavaa koko ajan skarpata puhuessa ja peittää änkytystä erilaisilla tekniikoilla. Halusin muutosta."

Miten Jari päätti muuttaa elämäänsä nelikymppisenä? Miksi hän hakeutui tosi-tv-ohjelmiin, ja miltä katsojien huomio tuntui? Mikä sai Jarin vihdoin hyväksymään itsensä sellaisena kuin on? Mitä alaa Jari opiskelee nyt? Lue Jarin koko tarina Kodin Kuvalehdestä 16/2021. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.