Kuuden neliön mökki Pielisen rannalla lapsuuden mailla on Markku Pölöselle, 63, rakkain paikka maailmassa, mutta sekään ei ole oma. Sinne Markku lähtee, kun työt ja ajatukset kaatuvat päälle. ”Tunti siellä, ja olen ihan kunnossa taas.”
Kuuden neliön mökki Pielisen rannalla lapsuuden mailla on Markku Pölöselle, 63, rakkain paikka maailmassa, mutta sekään ei ole oma. Sinne Markku lähtee, kun työt ja ajatukset kaatuvat päälle. ”Tunti siellä, ja olen ihan kunnossa taas.”

Elokuvaohjaaja Markku Pölönen osti perheelleen kartanon. Sitten hän menetti sen, muun omaisuutensa ja luottotietonsa. Pahimman pohjakosketuksen aikaan löytyi viisi ihmistä, jotka kysyivät, tarvitsetko rahaa. ”Minun ei tarvinnut nöyryyttää itseäni ja pyytää. Se on isoa rakkautta se.”

Markku Pölönen, 63, ei puhu, hän tarinoi. Jokainen hänen kertomansa tarina on kuin kohtaus elokuvasta.

Tämän kohtauksen nimi voisi olla ”Pro Finlandia”:

Eletään joulukuuta 2006. Tasavallan presidentti on myöntänyt elokuvaohjaaja Markku Pölöselle Pro Finlandia -mitalin, joka on korkein taiteilijoille tarkoitettu kunniamerkki. Markku on lähtenyt noutamaan sitä Helsingistä. Tuotantoyhtiö on kustantanut matkaliput ja hotellihuoneen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Markku saapuu kirjautumaan sisään hotelliin. Vastaanotossa virkailija pyytää häneltä luottokorttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ole luottokorttia, sanoo Markku.

Ahaa, sanoo virkailija, tästä menee sitten takuumaksu.

Ei ole rahaa, sanoo Markku.

Ahaa, sanoo virkailija, ehkä tämän voi hoitaa toisin.

Markusta hän kuulostaa tullimieheltä, joka vetää kumihanskoja käteensä.

Markku saa avaimen, kävelee hotellihuoneeseen ja heittäytyy pitkäkseen päiväpeitolle. Samalla hetkellä ovesta tulee omilla avaimillaan mies, jolla on tumma puku ja läskipohjakengät. Sanaakaan sanomatta mies käy loksauttamassa minibaarin lukkoon ja lähtee pois.

”Tällaista on, kun luottotiedot ovat menneet”, Markku ajattelee.

Kohtaus päättyy.

Liian lujaa ylös ja alas

Nousu oli alkanut vuonna 1993 Onnen maasta. Markku Pölösen ohjaama elokuva sijoittui 1960-luvun pohjoiskarjalaiselle maaseudulle ja hurmasi kaikki.

Sellaisen vastaanoton jälkeen oli helppoa saada rahoitus seuraaviin elokuviin. Kivenpyörittäjän kylä ja Kuningasjätkä keräsivät molemmat yli 200 000 katsojaa, ja taas kriitikot ylistivät. Ropisi Jussi-palkintoja. Ropisi rahaa.

”Meni aika lujaa”, Markku sanoo.

”Kun rahoja piti johonkin pistää, meidän firma osti viinitilan Genovan läheltä ja kartanon Lopelta. Muutimme perheen kanssa kartanoon asumaan.”

Se oli aikaa, jolloin Markku kutsui seurapiiriä ravintolaan ja tarjosi kaiken. Kotonakin jokaisen kahvin oheen piti saada konjakki, ja kun konjakin jälkeen ei voinut ajaa ruokakauppaan, otettiin taksi.

”Pöyristyttäviä asioita, kun niitä nyt muistelee. Minulta hävisi todellisuudentaju.”

Liuku alas huipulta alkoi vuonna 2000. Yleisö ja kriitikot eivät lumoutuneet Markun uusista elokuvista niin kuin ennen.

Markku käynnisti Karjalan kunnailla -sarjan. Hän rakennutti sitä varten studiokylän Kontiolahdelle Joensuun kupeeseen ja ajatteli, että tämä juttu jatkuisi vuosikymmeniä. Vähän niin kuin Kotikatu tai Emmerdale.

Kolmen kauden jälkeen Yleisradio lakkasi tilaamasta sarjaa.

”Tein hätäpäissäni kaksi huonoa leffaa peräjälkeen, jotta saisin rahaa velkojen maksamiseen. Eipä siitä sen enempää.”

Vuonna 2009 meni kaikki. Meni talo, menivät luottotiedot.

”Eukkokin lähti, enkä ihmettele yhtään. Minun syy se oli. Muumioiduin työhuoneeseeni talon kellariin.”

Tiukimpina aikoina Markku osti tattarijauhoja, perunoita ja lihaliemikuutioita. Hän keitti puuroja ja vellejä ja laittoi Facebookiin postauksia siitä, miten hienoja ruokia pavuista saakaan.”Tein köyhänä olemisesta harrastuksen”, Markku sanoo.

Hän arvelee, että sellaisia juttuja kestää paremmin, kun on taiteilijan identiteetti.


Takaisin jaloilleen

Pahimman pohjakosketuksen aikaan ystäväpiiristä löytyi viisi ihmistä, jotka kysyivät, tarvitsetko rahaa.

”He näkivät, että nyt on hätä, ja ottivat asian puheeksi. Minun ei tarvinnut nöyryyttää itseäni ja pyytää. Se on isoa rakkautta se.”

Myös nousu takaisin jaloilleen alkoi ihmisestä, joka otti puheeksi.

Markku oli kirjoittanut pitkää televisiosarjaa Ylen tuottajalle, mutta sarja ei päässyt tuotantoon. Sitten Yle Draaman johtoon tuli elokuvaohjaaja Jarmo Lampela. Hän ehdotti Markulle, että tee aiheesta elokuva.

Markku ei ollut tehnyt elokuvaa yhdeksään vuoteen, mutta kun hän istui ohjaajan tuoliin, kaikki oli luontevaa ja helppoa. Rakkaudesta ja jälleenrakennuksesta kertova elokuva Oma maa sai yli 200 000 katsojaa ja kaksi Jussia.

Elokuussa 2020 Markku sai luottotietonsa takaisin. Ne olivat olleet pois kahdeksan vuotta.

Miten köyhtyminen vaikutti Markku Pölösen ja hänen lastensa suhteisiin? Minne Markku hipsi salaa nukkumaan ja mitä hän omistaa nyt? Millainen olo lapsuuden mailla tulee? Lue koko hieno henkilöjuttu Kodin Kuvalehdestä 15/2021 tai digilehdestä.

A.S

On ollut kunnia saada olla avustavana näyttelijänä Pölösen Kuningas jätkä kesäteatteri näytelmässä..Mikkelissä naisvuorella

Sisältö jatkuu mainoksen alla