Hanna, 26, rakentaa vessoja Ghanaan: "Afrikasta tuli toinen kotini"

"Ensimmäisenä päivänä perille tultuani tiesin olevani siellä, minne kuulun. Mausteisen hibiskuksenkukkamehun ja tuoreen chilin ärhäkkä tuoksu leijuivat ilmassa. Niihin sekoittuivat roskien polton ja avoviemäreiden saastan haju.

Kaupoissa pauhasi musiikki, apteekkiauton kovaääniset mylvivät ja jostakin kuuluivat kirkon kuorolaulu, torvet ja taputukset. Olin tullut ensimmäistä kertaa Ghanaan.

HAAVEILIN JO LAPSENA AFRIKASTA. En tiedä, mistä käsittämätön kiinnostukseni juonsi juurensa. Meillä kotona ei puhuttu Afrikasta, ja ainoa Afrikkaan liittyvä tavara oli Afrikan tähti -peli.

Muutimme lapsuudessani paljon. Asuin ensin kerrostaloalueella Riihimäellä, sitten vuoden Ruotsin Skånessa navettojen ja maissipeltojen keskellä. Sieltä muutimme rivitaloon Raisioon.

”Mökillä Kuorevedellä viisivuotiaana. Olen kuvassa oikealla, ongin onnenkivellä pikkusiskoni ja serkkuni kanssa.”

Kävimme lomalla Kreikassa ja Espanjassa, mutta Afrikassa kukaan perheestäni ei ollut käynyt. Rakkain barbini oli kuitenkin tummaihoinen kikkarapää. Lukioaikana päätin, että lähden Afrikkaan heti, kun pääsen.

Abivuotenani tein kolmea työtä matkakassan kartuttamiseksi: olin töissä kahdessa vaatekaupassa sekä vanhusten kotihoidossa. Ylioppilasjuhlani kotona Raisiossa olivat Afrikka-teemaiset, tarjosin vieraille riisiä sekä tulista lammas- ja kanapataa. Heti juhlien jälkeen lähdin Ghanaan vapaaehtoistöihin ranskan opettajaksi.

RÄMÄBUSSI ODOTTI minua ja muita vapaaehtoistyöntekijöitä Ghanan pääkaupungissa Accrassa. Matkalla maaseudulle tiet olivat punaiset ja niitä reunustivat rehevät metsät. Talot olivat karuja, ohitimme peltihökkeleitä ja betonikyliä.

Koulunkäynti Ghanassa on hyvin kurinalaista. Opettajat käyttävät auktoriteettiaan, eikä keppiä säästellä. Opetus on kaavamaista. Kun opettaja piirtää taululle koiran, pitää lapsen opetella piirtämään se samalla lailla.

Olin innoissani: saisin auttaa lapsia löytämään oppimisen ilon. Piirsimme ja leikkasimme kuvia ruoka-aineista. Oppilaat olivat vuoroin myyjiä ja asiakkaita, kun leikimme kauppaa ranskaksi. Opiskelimme numeroita tanssimalla, ja välillä teimme pantomiimia, jossa oppilaat arvasivat toistensa esittämiä eläimiä ranskaksi.

Samassa koulussa oli opettajana ghanalainen Edward. Rakastuimme.

Edward avasi minulle ovet paikallisen elämän ytimeen. Näin, mitä ihmiset tekivät vapaa-ajallaan. Seurasin, kuinka lapset pesivät käsin koulupukujaan ja lakaisivat pihaa aikaisin aamulla. Olin mukana laittamassa ruokaa ja pyykkäämässä. Välillä ihmiset riitelivät kovaäänisesti. Illan pimetessä pieni televisio kannettiin ulos, ja koko naapurusto kerääntyi pitkille puupenkeille katsomaan paikallisia elokuvia tai kansainvälisiä piirrettyjä.

Kolmannen malarian jälkeen minut määrättiin takaisin Suomeen.

Olin suunnitellut viipyväni Ghanassa vapaaehtoistyössä vuoden, mutta sairastuin malariaan. Pian sairastuin uudelleen. Kolmannen malarian jälkeen olin niin huonossa kunnossa, että minut määrättiin Suomeen toipumaan. Edward tuli perässäni puoli vuotta myöhemmin.

TIETO RASKAUDESTA oli hämmentävä, kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Olimme nuoria, minä 20-vuotias ja Edward 25. Edward oli vasta sopeutumassa Suomeen, ja olimme juuri muuttamassa pois äitini luota omillemme.

Talvella 2011 menimme naimisiin Turun tuomiokirkossa. David syntyi pari kuukautta häiden jälkeen.

Välillä opiskelin, sitten keskeytin opinnot. Luin kasvatustiedettä avoimessa yliopistossa, tein ravintola-alan tutkinnon ja aloitin yrittäjyyteen liittyvät opinnot työn ohella. Muutaman Suomen-vuoden jälkeen meillä oli kova ikävä Ghanaan. Veimme Davidin tapaamaan sukuaan.

Eromme ei johtunut kulttuurisyistä. Minä olen meistä se afrikkalaisempi.

Erosimme Edwardin kanssa vuonna 2016. Kulttuurierojen piikkiin laitetaan usein paljon, mutta eromme ei johtunut kulttuurisyistä. Edward oli asunut Suomessa jo viisi vuotta ja viihtyi. Hän on luonteeltaan suomalaisempi kuin minä. Minä olen meistä kahdesta se afrikkalainen.

Erosimme samasta syystä kuin monet muutkin eroavat: meillä oli ristiriitoja, joita emme onnistuneet selvittämään.

Afrikassa erot eivät ole tavallisia. Toisaalta siellä entisen puolison rooli on erilainen kuin Suomessa. Jos olet joskus kuulunut perheeseen, kuulut siihen aina.

Edwardin suku on edelleen minun ja Davidin ghanalainen perhe. Myös ex-mieheni kanssa olen hyvissä väleissä.

Edward on luonteeltaan suomalaisempi kuin minä. Minä olen meistä kahdesta se afrikkalainen.

JUHANNUKSENA 2014 olimme isoisäni mökillä Kuorevedellä. Edwardin äiti oli tullut Ghanasta Suomeen vierailulle.

Kävimme saunassa, uimassa ja kalastamassa, järjestimme perheemme perinteiset kesäolympialaiset. Puheeksi tuli puhdas vesi. Joku kysyi, että eivätkös kuivakäymälät sopisi Ghanaan hyvin. Innostuin.

Liikeidea lähti siitä. Olin miettinyt, mitä voisin tehdä Ghanan hyväksi ja kuinka Afrikka olisi osa arkeani koko ajan. Nyt tiesin. Jo samana syksynä lähdin Ghanaan rakentamaan ensimmäistä kuivakäymäläpilottia.

”Esittelemme kuivakäymälää Accrassa syksyllä 2016. Kenttätyö on tosi antoisaa.”

Yrityksemme rekisteröitiin vuonna 2015. Äitini ja pari ystävääni ovat hommassa mukana, ja myös ex-puolisoni on yhtiökumppanini. Tasapainoilu rakkaiden ihmissuhteiden ja yhteisen työn välillä ei ole aina helppoa, mutta meillä on yhteinen unelma.

Sanitaation puute on iso, globaali ongelma. Maailmassa miljardilla ihmisellä ei ole lainkaan pääsyä vessaan, ja kouluista 66 prosenttia on sellaisia, joissa ei ole vessaa. Tarpeita toimitetaan taivasalla ja ulostejätettä päästetään käsittelemättömänä mereen.

Ghanassa on tavallista, että tytöt keskeyttävät koulunkäynnin kuukautisten ajaksi. Kyse on siis paljon suuremmasta asiasta kuin äkkiä tulisi ajatelleeksi.

Rahoituksen hankkiminen on ollut raskasta. Kuivakäymälät ja Ghana ovat rahoittajien silmissä etäinen, viherpiipertäjien ajama asia. Riskit ovat suuret, mutta suuret ovat myös mahdollisuudet.

Opimme nopeasti, että suomalaiset kuivakäymälät ovat Ghanaan liian kalliita. Aloimme kehittää edullista kompostikäymälämallia, joka kaipaisi huoltoa vain vähän. Haasteena on aina hinta. Olemme joutuneet miettimään kekseliäitä ratkaisuja.

Parasta Turussa on Hannan ja Davidin mielestä kesällä. ”Silloin ilmapiiri rentoutuu ja ilo näkyy.”

POIKANI ON KASVANUT kahteen kotimaahan. David on nyt viisivuotias ja alkaa Suomeen tullessamme puhua Turun murretta jo lentokentällä. Ghanassa hän puhuu englantia paikallisella korostuksella. Suomessa David on pidättyväisempi, mutta Ghanassa hänen koko olemuksensa muuttuu. Hän juttelee ventovieraille kuten paikallisetkin.

Kontrasti kahden kotimaamme välillä on iso. Turussa olemme kaksin pienessä kaksiossa. Ghanassa David tottuu siihen, että ympärillä on aina ihmisiä ja leikkikavereita.

Afrikan jälkeen elämä Suomessa tuntuu monotoniselta. Kaikki on kuin robotiikkaa. Elämä on aikataulutettua, ihmiset eivät hymyile, naapurit eivät tervehdi.

Ghanassa taas aikaa ei ole. Kukaan ei puhu ruoka- tai nukkumaanmenoajasta. Se on ihanaa, kunhan ensin oppii päästämään irti ja heittäytyy elämään.

Välillä olen ihmeissäni lasten käytöksestä Suomessa. Vaadin, että David tervehtii aikuisia, myös bussikuskia, vaikka kuski ei tervehtisikään takaisin. Ghanassa ei tulisi kuulonkaan, että lapset puhuisivat rumasti aikuisille. Toisaalta aikuiset hemmottelevat lapsia.

"Puren hammasta, kun sanomiseni sivuutetaan."

Äitiyteni on ollut Ghanassa kriisissä. Puren hammasta, kun sanomiseni sivuutetaan. Kun asetan Davidille rajoja, saattaa vaikkapa anoppini sanoa hänelle, että älä välitä, mitä äiti sanoo. Ota keksi ja mennään pitämään hauskaa!

Kun palaamme Suomeen, roolini muuttuu. Tekemisen järjestäminen harrastuksineen ja kyläilyineen tuntuu aina hassulta, koska Ghanassa elämä vain tapahtuu. Sitä ei suunnitella ja järjestetä. Arvostan kuitenkin monia asioita Suomessa. Elämä kahden niin erilaisen maan välillä on suuri rikkaus.

Muutoksista on tullut elämäntapa. David ja minä opimme elämää jatkuvien muutosten keskellä.

Olen lähdössä pian Davidin kanssa Ghanaan muutamaksi kuukaudeksi. Asumme pääkaupungissa Accrassa, mutta viikonloppuisin lähden Davidin kanssa hänen isänsä sukulaisten luokse läntiseen Ghanaan. Heillä on kirkko, ja David laulaa ja tanssii ympäri kirkkoa isoäitinsä kanssa.

Sunnuntain jumalanpalveluksissa kaikilla on parhaat ja värikkäimmät asut, peruukit, kampaukset ja korut. Kirkkoon mennään myös näyttäytymään, ja mekin pukeudumme Ghanassa teetettyihin, paikallisista kankaista tehtyihin vaatteisiin.

Kun haluan hengähtää, lähdemme Davidin kanssa pieneen kalastajakylään. David saa keräillä alasti simpukoita ja uida meressä. Saatamme olla ainoat ihmiset pitkällä rannalla. Kylässä ei ole telkkareita ja nettiyhteydet ovat huonot. Arki unohtuu.

”David ja Emmanuel, joka on Davidille kuin isoveli. Tässä päiväunilla riippumatossa.”

MIKSI AFRIKKA? Täyttä varmuutta minulla ei vielä ole, mutta uskon, että Afrikka-mysteeri selviää minulle joskus. Kaipasin Afrikkaan jo ennen kuin olin ollut siellä. Nyt tiedän, että Afrikka tarjoaa vettä elämänjanolleni.

Toivon, että tulevaisuudessa voisin elää Davidin kanssa pidemmän ajan Ghanassa, juurtua maahan entistä enemmän. Samaan aikaan Davidin isä Edward suunnittelee Suomeen paluuta.

Haluamme kuitenkin jakaa vanhemmuuden jatkossakin emmekä vielä tiedä, kummassa maassa David käy koulunsa. Luotan, että asiat ratkeavat parhain päin.

Davidin äitienpäiväkortissa luki viime keväänä, että jos äiti olisi eläin, hän olisi lintu. Minusta se on aika kuvaavaa: muuttolintu, joka lentelee Suomesta etelään ja takaisin."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 7/2017.