Jessica on ihmiskaupan uhri: Ennen olin ihan tavallinen tyttö Nigeriassa

Nigerialainen nainen tarvitsee apua vastasyntyneiden kaksostensa kanssa, Susanna Salolle kerrottiin. Helsinkiläisen Susannan määräaikainen pesti lastenkodissa oli juuri päättynyt. Hän päätti ottaa tarjotun työn vastaan, vaikkei hänellä ollut kokemusta pakolaisista.

"Jo vastaanottokeskukseen meneminen oli sokki", Susanna sanoo.

Kun hän avasi Jessican oven, kuuma höyry iski vastaan. Pieneen huoneeseen oli änkeytynyt monta afrikkalaista naista kylvettämään vannassa Jessican kahta vastasyntynyttä vauvaa. 

"Otteet olivat ronskit, eikä siinä kukaan mitannut kylpyveden lämpötilaa."

Susanna istuutui sängynlaidalle. Siitä alkoi tutustuminen.

Saanko tämän omaksi?

Aluksi Susanna keskittyi lastenhoitoon mutta alkoi pian auttaa Jessicaakin: toi kotoaan vanhat verhot ja naapureiltaan keräämiään liinavaatteita.

"En koskaan unohda Jessican ilmettä, kun annoin hänelle pussilakanan. Hän kysyi, saako hän sen omaksi ja purskahti itkuun."

Susanna ei kysellyt Jessican taustasta, mutta kerran tämä kertoi menettäneensä miehensä ja tyttönsä haaksirikossa. Silloin Susanna ymmärsi Jessican olevan juuri niitä siirtolaisia, jotka ylittivät Välimeren pienissä veneissä. 

Kun Susannan pesti Jessican tukena päättyi, naiset sopivat pitävänsä yhteyttä. Tapaamiset kuitenkin jäivät, kun Jessica ja lapset siirrettiin maaseudulle odottamaan turvapaikkapäätöstä. Jotta yhteydenpito olisi helpompaa, Susanna antoi Jessicalle vanhan älypuhelimensa. 

Viime syksynä Maahanmuuttovirasto päätti, ettei Jessicalla ole perustetta turvapaikkaan ja hänen tulee lähteä lastensa kanssa takaisin Nigeriaan.

"Silloin minun oli pakko puuttua asiaan", Susanna sanoo.

Susanna Salo,­ 54, on tuntenut Lovelyn, 2, vauvasta­ asti. Silloin hän pakkasi kaksoset vaunuihin ja vei heidät ulos, jotta Jessica-äiti sai levätä.

Uutiset tulivat lähelle

Helsinki on jäänyt taakse. Auto ohittaa navettoja ja järvenselkiä. Susannaa jännittää. Hän ei ole nähnyt Jessicaa ja lapsia yli puoleentoista vuoteen.

Tutustuminen on ravistellut Susannaa. 17-vuotiaan tyttärensä kanssa hän puhuu Jessicasta lähes päivittäin. Aikuisen pojan vaimo on hänkin ryhtynyt soittelemaan Jessicalle.

"Enää en voi katsoa siirtolaisuutisia välinpitämättömästi. Ne lapset ovat siellä veneissä, eikä kukaan kysy, miten he voivat! Olen luonteeltani auttaja. Parasta mitä tiedän, on helpottaa toisen oloa."

Kun auto pysähtyy 1970-lukulaisen kerrostalon pihaan, kuuluu ovelta huuto: "Mami Susanna!"

Susannan ja Jessican halaus kestää pitkään. Kaksivuotiaat Robert ja Lovely tapittavat vierasta eteisessä uteliaina. 

"Voi kullat, ihana nähdä teitä", Susanna sanoo ja nostaa Lovelyn syliinsä. 

Jessican ensimmäinen kotiavain

Jessica on saanut asunnon vastaan­ottokeskuksen kautta. Kaksio on nähnyt parhaat päivänsä, mutta Jessicalle se on ensimmäinen koti, jonne hänellä on oma avain.

"Olen kaivannut sinua siitä asti, kun jouduimme lähtemään Helsingistä", Jessica sanoo Susannalle, joka kaivelee kassistaan tuliaisia.

Robert saa kuorma-auton, Lovely Hello Kitty -ämpärin.

"En olisi ikinä uskonut päätyväni tänne."

Jessicalle on kunnia-asia, että tänään mami Susanna saa elämänsä ensimmäisen nigerialaisen aterian. 

"Susanna on minulle rakas kuin äiti, sillä hän ei ole hylännyt. Mitä tahansa tapahtuu, Susanna jaksaa uskoa, että kaikki kääntyy parhain päin", Jessica sanoo­ ja alkaa valmistella kanankoipia.

75 euroa olisi pelastanut isän

"En olisi ikinä uskonut päätyväni tänne", Jessica sanoo ja katselee ulos.

Keittiön ikkunasta näkyy peltoa ja metsää.

Jessica pitää itseään tuiki tavallisena nigerialaistyttönä. Nigeria, Afrikan runsasväkisin maa, on ollut Suomessakin uutisissa öljy-yhtiö Shellin ympäristö­tuhojen ja niitä seuranneiden levottomuuksien vuoksi. Juuri sieltä, Deltan alueelta, Jessica on kotoisin. 

"Kun isä rampautui luodista, muutimme äidin kotiseudulle Benin Cityyn."

Jalkaan iskenyt tulehdus vei isän.

"Jalan hoito olisi maksanut 75 euroa, mutta meillä ei ollut siihen varaa."

Huonolla säällä on turvallista

Parikymppisenä Jessica päätyi samaan kuin moni muukin köyhä nigerialainen: etsimään elantoa ulkomailta.  Hän suuntasi miehensä ja yksivuotiaan tyttärensä kanssa Libyaan. 

"Pääsimme töihin maatilalle. Neljän kuukauden palkkana oli ruokaa ja venematka­ Eurooppaan. Otimme tar­jouksen vastaan."

Jessica sanoo, ettei tiennyt matkan vaaroista. Hän oletti, että kumivenettä ajava mies tietää, mitä tekee. Lähdön aikaan meri myrskysi.

"Siitä myrskystä alkoi huono onneni."

"Hän sanoi, että huonolla säällä merivartiosto ei huomaa meitä."

Jessica ei muista veneen kaatumista. Hän uskoo pitäneensä kiinni laidan köysistä – muuta selitystä uimataidoton nainen ei henkiin jäämiselleen keksi. Hän heräsi pelastettuna isommasta aluksesta. 

"Italialaiseen sairaalaan päästyäni kyselin kaikilta lapsestani ja miehestäni. Kukaan ei tiennyt mitään. Siitä myrskystä alkoi huono onneni."

Naapurissa asuva ghanalaisperhe käy auttamassa Jessicaa kaksosten syöttämisessä. Paikallisiin Jessica ei ole tutustunut.

Voodoo-vala vie voimat

Alun perin Jessica päätti, ettei kukaan saa tietää, mitä hänelle Italiassa tapahtui. Mutta viime talvena, yli vuoden suomalaisessa pikkukaupungissa asuttuaan hän alkoi luottaa vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijään ja kertoi tarinansa.

Sairaalasta Jessica päätyi harhailemaan Torinon rautatieasemalle. Asemahallissa hänelle tuli juttelemaan nigerialainen nainen. Ystävällinen rouva kutsui Jessican kotiinsa.

"Hän vaikutti hyvältä ihmiseltä, kuunteli, kun kerroin perheeni menettämisestä ja tarjosi ruokaa ja yösijan."

Aamulla nainen oli muuttunut.

"Hän sanoi, ettei Euroopassa saa mitään ilmaiseksi."

Nainen vaati Jessicaa maksamaan 30 000 euroa siitä, ettei ilmianna tätä poliisille. Hän muistutti, että jos paperiton jää kiinni, tämä käännytetään Afrikkaan. Rahat Jessica voisi maksaa erissä, ja työtä löytyisi kadulta prostituoituna.

"Nainen tappoi silmieni edessä kanan, valutti veren ja pakotti minut juomaan sen. Minun oli vannottava, etten koskaan kerro sopimuksesta tai kuolen hitaasti."

Kun Jessica kertoi tarinansa suomalaisen vastaanottokeskuksen työntekijälle, tämä tunnisti rituaalin länsiafrikkalaiseksi voodoo-valaksi. Hän oli tavannut seksityöhön pakotettuja nigerialaisnaisia ennenkin ja otti yhteyttä ihmiskaupan uhreja auttavaan viranomaiseen.

"Minua pyydettiin selostamaan sama tarina uudelleen hänelle."

Kylmiä taloja, vielä kylmempiä asiakkaita

Jessica kertoi työskennelleensä vuosia prostituoituna ja maksaneensa velasta 13 000 euroa. Hän asui kylmissä taloissa, kohtasi väkivaltaa ja ryöstöjä. Lopulta paikallinen nunna onnistui auttamaan hänet viranomaisten luo, ja hänelle myönnettiin väliaikainen oleskelulupa. Velanmaksua oli silti jatkettava.

"Olisin Italiassa edelleen, ellen olisi tullut raskaaksi."

Jessica kertoo, että lasten isä on yksi hänen asiakkaistaan. Raskaana seksin myyminen vaikeutui, ja Jessica elätti itsensä siivoamalla vanhusten koteja ja auttamalla kauppakassien kantamisessa. Lopulta Jessica päätti, että hänen on päästävä pakoon ennen synnytystä.

"Säästin palkkoja ja ostin lentolipun jonnekin, mihin rahani riittivät."

Helsinki-Vantaan lentoasemalla poliisit pysäyttivät Jessican. Koska hän ei osannut sanoa, minne oli menossa, hänet tuotiin vastaanottokeskukseen.

"Vasta Suomessa sain tietää, että odotan kaksosia."

Lovelylla on tapana kurittaa alistuvaista veljeään, eikä äidin sana aina auta. Rauhoittaakseen tilanteen Jessica nostaa pojan selkäänsä.

Hidas kuolema alkaa

Susanna on koko tämän vuoden yrittänyt estää Jessican ja kaksosten käännytyksen. Hänestä on järkyttävää, että yksinhuoltajaäiti ja lapset voidaan lähettää takaisin Afrikkaan kaiken jälkeen.

"Kirjoitin vaikka kuinka monelle poliitikolle. Vakuutin, että jos perhe saa jäädä Suomeen, voin vaikka itse taata, etteivät lapset syrjäydy", Susanna sanoo.

Muutama vastasi ja auttoi eteenpän. Myös kaksoset Helsingissä Kallion kirkossa kastanut pastori halusi auttaa.

Olin varma, että vala oli alkanut vaikuttaa.

Jessican tapausta hoitava lakimies kertoi vetoavansa lasten etuun, jotta perhe voisi saada oleskeluluvan. Hän pyysi, että Susanna lastensuojelun ammattilaisena kirjoittaisi lausunnon käännyttämisen vaikutuksista. 

"Oma taakkani keveni, kun tajusin lakimiehen tekevän kaikkensa Jessican hyväksi", Susanna sanoo.

Mutta kun puhelin kevättalvella alkoi piipata Jessicalta sekavia ja itsetuhoisia viestejä, Susanna huolestui ja soitti vastaanottokeskukseen. Hänelle kerrottiin, että Jessica oli joutunut psykoosiin ja viety psykiatriselle osastolle. Lapset olivat sijaisperheessä.

"Olin varma, että vala oli alkanut vaikuttaa", Jessica sanoo nyt.

Rituaalivalat ovat nigerialaisten seksityöläisten manipuloimisessa tavallisia. Ne aiheuttavat vahvan trauman, johon länsimainen terapia ei tunnu purevan.

Hyväksikäytetty ei kerro 

Jessican majoituksesta huolehtivan vastaanottokeskuksen johtaja sanoo, että vala ja jatkuva käännytyksen pelko hidastavat toipumista.

Nimeään johtaja ei halua julkisuuteen, koska samalla paljastuisi vastaanottokeskuksen sijainti. Hän pitää mahdollisena, että Suomessa liikkuu rikollisia, jotka etsivät ihmiskauppiaiden otteesta irtautuneita naisia.

Jessica ei ole varma, onko terapiasta hyötyä.

Johtajan mielestä Maahanmuuttovirastossa ei aina ymmärretä, ettei hyväksikäytetty ihminen uskalla kertoa tarinaansa.

"Kaltoin kohdeltuihin naisiin on vaikea luoda luottamuksellista suhdetta", johtaja sanoo.

Puolentoista viikon hoitojakson jälkeen Jessica pääsi lasten luokse sijaisperheeseen, jossa hän harjoitteli arjen taitoja. Sen jälkeen kolmikko tuotiin kerrostalokotiin.

Kevättalvella Jessica kuuli tulleensa hyväksytyksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Hänelle se on outo systeemi, eikä hän täysin ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Hän käy nyt terapiassa ja psykiatrilla, mutta ei ole varma, onko keskusteluista hyötyä.

Huoli tulevaisuudesta on lamaannuttanut Jessican, eikä hän poistu kotoaan kuin kauppaan. Susanna vie perheen keinumaan ja liukumäkeen.

Eivät kai ne lapsia yksin palauta?

Tänä yönä Jessica saa lapset unille vasta yhden aikaan ja ottaa sitten lääkärin määräämän unilääkkeen. Silti jo parin tunnin kuluttua hän nousee ja laahustaa olohuoneeseen katsomaan uutisia. 

Välimereltä on taas nostettu siirtolaisia. Jessica tuijottaa kuvia ja arvuuttelee elämäänsä. Saako hän jäädä Suomeen? Hän haluaisi opiskella vanhusten hoitajaksi ja saada lapset kouluun. 

Jos käännytysmääräys tulee, Jessica ei tiedä, mitä tehdä. Hän pelkää, että Italiassa asuvan nigerialaisnaisen verkostot ulottuvat Afrikkaan asti ja että hän joutuu vaaraan.

Susannalle Jessica on jo sanonut ottavansa myrkkyä ja jättävänsä kaksoset hänelle. Ei lapsia sentään ilman huoltajaa Afrikkaan käännytetä. 

Susannaa puheet huolestuttavat. 

"Olen työssäni nähnyt äitien ja lasten kuolevan oman käden kautta. Minulle sellaiset puheet eivät ole satua."

"Oikeasti en käy ulkona"

Aamulla Susanna ehdottaa, että Jessica ja lapset lähtisivät ulos. 

"Tehdään sitä, mitä teillä on tapana", Susanna yrittää innostaa ja ehdottaa sitten pistäytymistä kirpputorilla. Hän haluaisi ostaa lapsille tennarit. Nyt heillä on vain hänen talvella lahjoittamansa talvilenkkarit.

"Oikeasti en käy ulkona, vaikka kyllä ne hoitajat aina sitä ehdottavat", Jessica tunnustaa.

Sitä Susanna jo arveli. Lasten kävely nurmikolla on niin horjuvaa, ettei kokemusta voi olla paljon. Hän on myös huomannut, etteivät kaksoset uskalla itkeä, vaikka kaatuvat.

"Lapset alkavat olla erityisavun tarpeessa."

Susannan mielestä Jessica yrittää parhaansa, mutta hänen voimansa riittävät vain välttämättömään.

"Suomalaisen mittakaavan mukaan lapset alkavat olla eritysavun tarpeessa, jotta heistä kasvaisi tasapainoisia kouluunmenijöitä", Susanna sanoo. 

Hän toivoo, että perheen jääminen Suomeen varmistuisi.

"Toivon, että he muuttaisivat naapurikseni Helsinkiin ja voisin nähdä ja auttaa heitä ihan tavallisissa asioissa."

Nigeriassa keinuja on vain rikkailla

Susanna työntää vaunut läheisen päiväkodin pihalle ja nostaa Lovelyn keinuun. Hän kehottaa Jessicaa tekemään saman Robertille. Pojan alahuuli alkaa väpättää, kun Jessica vetäisee toisesta ketjusta ja koko keinu alkaa täristä.

"Anna vauhtia tasaisesti, näin", Susanna neuvoo, ja pian lapset kikattavat.

"Nigeriassa keinuja on vain rikkaiden lasten kouluissa", Jessica sanoo.

Iltapäivällä on hyvästien aika. 

"Meillä on sitten koiria, et kai sinä pelkää niitä?" Susanna varmistaa Jessicalta.

Hän on juuri kutsunut kolmikon vastavierailulle Helsingin-kotiinsa. Jessica pudistaa päätään ja hymyilee. Lapset jäävät äidin viereen huiskuttamaan, kun mami häviää pihasta. 

Vaikka käännytyspäätös voi tulla koska vain, Susanna haluaa ylläpitää toiveikasta mielialaa. Hän on päättänyt järjestää kaksosille myöhästyneet syntymäpäiväjuhlat.
 

Jessican ja lasten nimet on muutettu. Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/2015. Jessica odottaa yhä lopullista turvapaikkapäätöstä.