Jos luulit, ettei yksi ihminen voi muuttaa maailmaa, olit väärässä.
Tyypillisenä iltana varttia vaille yhdeksän vaasalainen Karin Toivola, 43, ajaa ruokakaupan pihaan. Takaovelle.
Hän kerää autoonsa ruuan, joka muuten lentäisi roskiin: oransseilla lapuilla merkityt leipäpussit, jogurttipurkit ja einespaketit. Sitten hän lähtee ajelulle.
Ruokaa riittää viiteen talouteen, hyvinä päivinä useampaankin. Suurperheille, työttömille, yksinhuoltajille, opiskelijoille ja vanhuksille. Ihmisille, jotka ovat pyytäneet apua Vaasan lähimmäisyhdistykseltä.
"Auttamiseen ei mene kuin puoli tuntia illassa."
Karin tai joku hänen ystävistään kiertää jonkin kaupunginosan joka ilta. Yleensä he vain ojentavat kassin ja vaihtavat kuulumiset.
”Auttamiseen ei mene kuin puoli tuntia illassa. Suurempi kysymys on halu tehdä sitä”, Karin sanoo.
”Tämä on tietysti hirveän pientä, mutta kohtaamisista saa valtavasti voimaa. Tämä tekee minut onnelliseksi.”
Karin liikkuu hitaasti ja oli ennen joulua pyörätuolissakin. Hänellä on neurologinen sairaus ja enteitä MS-taudista. Karin on ollut kaksi ja puoli vuotta sairaseläkkeellä. Juuri siksi hän haluaakin tehdä hyvää.
”Olen ollut myyntitehtävissä ja päättänyt isoista asioista. Sitten yhtenä päivänä kynä ei enää pysynyt kädessä. Mietin, mitä minusta enää tulee. Olenko aivan hyödytön?”
Ruokapyyntö Facebookissa
Karin on aina halunnut auttaa. Lapsena matkoillakin hänellä oli kova huoli siitä, että kaikille muistettiin hankkia tuliaiset. Ja synttäreilleen hän olisi halunnut kutsua kaikki, vaikka se ei 1970-luvulla ollut tapana.
"Toivon, että toiminnallamme olisi sellainen Anna hyvän kiertää -vaikutus."
Nyt Karin on Vaasassa kylän äiti, jolla on ovet aina auki ja välipalaa lasten kavereille. Lastensa kautta Karin on tutustunut perheisiin, joissa rahat ovat tiukassa. Niinpä itsenäisyyspäivän tienoilla vuonna 2012 hän kirjoitti Facebookiin, että hänelle voisi tuoda ruokaa, hän jakaisi sen apua tarvitseville.
”Pian eteinen alkoi täyttyä. Kaveri kertoi kuulleensa, että joltain työpaikalta viisikymmentä ihmistä aikoi tuoda minulle ruokaa.”
Karin otti seinästä tukea ja soitti seurakuntakeskukseen. Keräyspiste siirrettiin seurakuntasaliin.
”Siinä me ihmettelimme, mistä niitä ihmisiä oikein pölähti. Yhdellä oli antaa kaksi tuntia aikaa, toisella oli auto. Yritykset toivat muodista menneitä leluja ja pelejä.”
Keräyksen nimeksi tuli Joulupussi. Se on nyt järjestetty kahtena jouluna, ja pääsiäisinä Pääsiäispussi. Ruokaa ja osallistujia on tullut joka kerta enemmän.
Autetut auttavat
Jokailtainen ruokajakelu taas alkoi tammikuussa, kun Karin sai sovittua lähikaupan kanssa ruokatavaroiden noutamisesta.
Joskus ihmiset, jotka ovat saaneet joulukassin, tulevat avuksi pääsiäiskassien jakelussa.
”Toimintamme ei ole maailman tehokkainta, mutta tunnelma on erityinen: itketään ja nauretaan ja ihmetellään tavaran määrää”, Karin sanoo.
Hän uskoo, että auttajien on helppo osallistua, koska apu ei mene kasvottomalle järjestölle.
”Ajattelen elokuvaa Anna hyvän kiertää. Siinä pieni poika päättää tehdä hyvän teon kolmelle ihmiselle, ja heistä jokainen tekee taas kolmelle. Toivon, että meidän toiminnallamme olisi vähän samanlainen vaikutus.”
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2014.
Kiitos ❤ . Palasin tähän artikkeliin sattumalta, ja luin kommenttisi. Lämmin kiitos, tuntuu vieläkin hyvältä, että työtä arvostetaan.
oikeen kylmät väreet tuli iholle pieni kyynel poskelle et onko vielä näin hyviä auttavia ihmisiä ottakaa mallia muut
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
