Kerttu Lehtikangas, 100, pelasi pesäpalloa jo opettajaseminaarissa 1940-luvulla.
Kerttu Lehtikangas, 100, pelasi pesäpalloa jo opettajaseminaarissa 1940-luvulla.

100-vuotias Kerttu Lehtikangas on huolissaan kännyköitä tuijottavista lapsista ja liikkuu itse lähes päivittäin. ”Vanhahan minä olen, mutta en vanhus. Mielestäni siinä on ajatuksellinen ero.”

”Olen aina ollut sellainen, että innostun uusista asioista. Kun naapurin poika Ville aloitti koulun, vaadin päästä sinne samaan aikaan, vaikka olin vasta kuusivuotias.

Täytin jo tammikuussa seitsemän, joten neuvottelujen jälkeen koulu hyväksyi minut oppilaaksi etuajassa. Tiesin kirjaimet, mutta en osannut vielä tavata. Viihdyin koulussa hyvin, tykkäsin oppimisesta.

”Tänä kesänä kokeilin, osunko vielä palloon pesäpallomailalla. Kyllä osuin.”

Tänä kesänä kokeilin, osunko vielä palloon pesäpallomailalla. Kyllä osuin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vanhahan minä olen, mutta en ole vanhus. Siinä on mielestäni ajatuksellinen ero. Ajattelen, että vanhus ei haikaile päälläseisontaa. Minulla olisi kova kiusaus kokeilla. Olen harrastanut sitä aiemmin, joten tiedän, mitä pitää tehdä. Pää nurmikolle, sormilla nurmikosta kiinni, jalat kippuraan, ja siitä kohti taivasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hiljattain innostuin ajatuksesta, että yrittäisin tehdä karjalanpiirakoita. Edellisestä kerrasta on jo useampi vuosi, ja ajattelin, että se oli siinä. Nyt tuntuu, että olisi hyvä tavoite vielä kokeilla.”

Kertulle pallon syöttää lähihoitaja Krista Piipponen, joka on käynyt Kertun luona jo monta vuotta. ”Krista on ihana ja minulle rakas”, Kerttu sanoo.
Kertulle pallon syöttää lähihoitaja Krista Piipponen, joka on käynyt Kertun luona jo monta vuotta. ”Krista on ihana ja minulle rakas”, Kerttu sanoo.

Miten nykylapset jaksavat vanhoina?

”Olen kovasti huolissani nykylapsista, jotka tuijottelevat niin paljon laitteita ja liikkuvat vain vähän. Miten he jaksavat vanhoina, jos eivät meinaa nytkään jaksaa?

Tässä meidän kerrostalomme pihallakaan ei näy juuri koskaan lapsia leikkimässä. Tervapadan ja polttopallon pelaaminen olisi yhä ihan hyvää puuhaa lapsille.

Minä liikun vieläkin lähes joka päivä.

Minua käy auttamassa ja liikuttamassa lähihoitaja Krista, joka työskentelee kotona asuvia vanhuksia auttavassa yrityksessä. Yhdessä me käymme kävelyllä, jumppaamme, harjoittelemme tasapainoa ja kopittelemme pallolla.”

Miksi Kertun isä ei aikoinaan osallistunut tyttärensä häihin? Mitä Kerttu ajattelee rakkaudesta? Miksi hän päätti muuttaa palvelutalosta pois omaan yksiöön? Millaisia muistoja Kertulla on rajan taakse Karjalaan jääneestä kotikylästään? Mitä hän ajattelee loikoilemisesta? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 21/2024 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla