Danielia kosketti, kun nuori poika keräsi yleisötilaisuudessa rohkeutensa ja tuli kiittämään. ”Hän sanoi, että kukaan muu ei ollut koskaan kertonut heille rikoksista ja rikoslaista.”
Danielia kosketti, kun nuori poika keräsi yleisötilaisuudessa rohkeutensa ja tuli kiittämään. ”Hän sanoi, että kukaan muu ei ollut koskaan kertonut heille rikoksista ja rikoslaista.”

Nettipoliisi Daniel Kalejaiye tekee työtä siellä, missä nuoretkin ovat, siis sosiaalisessa mediassa. Hän on somen turvallinen aikuinen, jolta nuoret uskaltavat pyytää apua.

Poika istuu kuulusteluhuoneen pöydän takana kädet puuskassa. Tai voi hän olla tyttökin yhtä hyvin, tämä on vain esimerkki. Joka tapauksessa hän on nuori, melkein lapsi vielä.

Nuori on vienyt kaupasta juoksukaljat, maalannut graffiteja tai rikkonut paikkoja, kenties lyönyt. Sellaisia nuorten tekemät rikokset tavallisimmin ovat. Sitten hän on jäänyt kiinni, ja nyt vastapäätä istuu poliisi.

”Peloissaanhan junnut siinä paikassa ovat, vaikka yrittävät näyttää tympääntyneiltä”, Daniel Kalejaiye, 25, sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Siksi koetan aina ensimmäiseksi saada tilanteen rennoksi. Olet kussut ja se on sinun mokasi, mutta maailma ei kaadu tähän.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Meikäläisen intressissä on paitsi rikoksen selvittäminen myös se, miten nuori on rikokseen ajautunut, miten aikoo jatkaa eteenpäin ja mitä muuta hänelle kuuluu.”

Daniel tunnetaan nimellä konstaapeli Daniel. Hän on Itä-Suomen poliisilaitoksen nettipoliisi, joka kertoo nuorille Tiktok-videoissa rikoksista ja rangaistuksista ja vastaa heidän kysymyksiinsä. Nyt hän puhuu käsillään yhtä eloisasti kuin videoissaan. Kun hän sanoo niin siistii, se kuulostaa luontevalta eikä siltä kuin aikuinen yrittäisi puhua nuorisoa.

Kun Daniel ei ole sosiaalisessa mediassa, hän tekee poliisin töitä nuorten parissa kasvotusten, vaikka sitten rikoskuulustelussa. Niissäkin hän pysyy ystävällisenä.

”Meikäläisen intressissä on paitsi rikoksen selvittäminen myös se, miten nuori on rikokseen ajautunut, miten aikoo jatkaa eteenpäin ja mitä muuta hänelle kuuluu. Piinapenkistä pääsee pois keskustelun ja ymmärryksen kautta.”

”Jos olet tehnyt väärin, kannat siitä vastuun, mutta poliisi ei halua kenellekään pahaa.”

Mieleen on jäänyt neljän nuoren porukka, joka tuli kuulusteluun, koska oli kivittänyt rikki hylätyn talon ikkunoita. Daniel ei muista, miten jutussa kävi, mutta sen hän muistaa, että yksi porukasta tuli myöhemmin moikkaamaan kaupungilla. Poika kertoi, että heitä kaikkia oli pelottanut tulla kuulusteluun. Sitten Daniel olikin puhunut heille niin kuin ihminen ihmiselle.

”Tätä juuri minä nuorille haluan välittää. Jos olet tehnyt väärin, kannat siitä vastuun, mutta poliisi ei halua kenellekään pahaa.”

Kun nettipoliisin paikka tuli hakuun Kuopiossa vuodenvaihteessa 2020, opiskelukaverit laittoivat viestiä: ”Tämä on, Daniel, sun homma!”
Kun nettipoliisin paikka tuli hakuun Kuopiossa vuodenvaihteessa 2020, opiskelukaverit laittoivat viestiä: ”Tämä on, Daniel, sun homma!”

Danielin Tiktok-tilillä on 152 000 seuraajaa, ja videot tavoittavat jopa 225 000 katsojaa. Hän on somessa turvallinen aikuinen, jolta nuoret uskaltavat pyytää apua.

Joku on joutunut rikoksen kohteeksi ja kysyy Danielilta, miten hänen pitää toimia.

Toinen on tehnyt rikoksen ja kysyy, miten minun nyt käy.

Daniel vastaa niin monelle kysyjälle kuin suinkin ehtii ja pystyy. Kaikkeen ei ehdi. Viestejä tulee noin viideltäkymmeneltä uudelta ihmiseltä joka viikko.

”On yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole ketään, joiden kanssa jutella. Poliisi kuuntelee, ainakin vähäisen.”

Oma lukunsa ovat nuoret ja vanhemmatkin, jotka ottavat yhteyttä nettipoliisiin vain saadakseen puhua jonkun kanssa.

”On yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole ketään, joiden kanssa jutella. Poliisi kuuntelee, ainakin vähäisen.”

”Jossain vaiheessa oli tylsää, joten päätin opetella neulomaan. Nyt osaan.”
”Jossain vaiheessa oli tylsää, joten päätin opetella neulomaan. Nyt osaan.”

Kuka tykkää oikeasti?

Daniel näkee sen näin: Vanhemmille ihmisille sosiaalinen media on kiva paikka, jossa voi jakaa kakkureseptejä ja kuvia korvapuusteista tai Teneriffalta. Nuorille sosiaalinen media on elämää.

Nuoret tutustuvat somessa, rakastuvat somessa ja seurustelevat somessa. Kun nuori saa tykkäyksen, hän kokee, että hänestä tykätään. Kun hän saa seuraajan, hän tuntee saaneensa kaverin. Kun joku haukkuu hänet siellä, se sattuu oikeasti.

”Nettimaailma on nuorelle totta. Tästä pitäisi kasvattajille kertoa enemmän.”

”Minulla on ollut tutkinnassa juttuja, joissa nuori on ruvennut viiltelemään itseään ja miettii itsemurhaa sen takia, että tuntematon on sanonut hänelle netissä jotain ilkeää. Nettimaailma on nuorelle totta. Tästä pitäisi kasvattajille kertoa enemmän.”

Kun tällainen nuori ottaa yhteyttä, Daniel sanoo hänelle samaa, mitä hän toistaa itselleen. Jos joku tykkää somessa sinun kuvastasi, hän ei tykkää sinusta. Jos joku on siellä sinun seuraajasi, hän ei ole sinun kaverisi. Jos joku kommentoi julkaisuasi, hän ei kommentoi elämääsi.

”Minun seuraajani tykkäävät konstaapeli Danielista, eivät minusta. Eivät he ole halaamassa minua, kun tulen kotiin, eivätkä kysy, miten minulla oikeasti menee. Nettimaailma on kupla.”

Miten nuoret Danielin mielestä voivat, kun hän katselee heitä poliisin työn kautta? Millainen oli Danielin oma tie poliisiksi ja nimenomaan nettipoliisiksi? Entä miten konstaapeli Danielilta sujuu villasukan neulominen? Voit lukea koko haastattelun Kodin Kuvalehdestä 10/2022 tai tilaajana digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla