Liisa Louhela valokuvaa työkseen. Tämä kuva on otettu 19. toukokuuta 2017 Hailuodon Pöllänlahdessa. ”Pitkän talven jälkeen kevään leudoissa säissä yöpyminen tuntui riemukkaalta. Pöllänlahdella matkaani saatteli suokukkoparvi. Viimeisten iltojen tunnelmat olivat erityisen rauhalliset ja hyvät.”
Liisa Louhela valokuvaa työkseen. Tämä kuva on otettu 19. toukokuuta 2017 Hailuodon Pöllänlahdessa. ”Pitkän talven jälkeen kevään leudoissa säissä yöpyminen tuntui riemukkaalta. Pöllänlahdella matkaani saatteli suokukkoparvi. Viimeisten iltojen tunnelmat olivat erityisen rauhalliset ja hyvät.”

Hailuotolainen Liisa Louhela haastoi itsensä ja vietti vuoden aikana sata yötä ulkona. Luonnossa yöpyminen opetti Liisalle enemmän kuin hän osasi odottaa.

Ajatus oli Liisa Louhelasta, 30, hyvä mutta samaan aikaan todella outo.

"Että kaikista ihmisistä juuri minä viettäisin vuodesta sata yötä ulkona?"

Siihen mennessä yksikin yö oli tuntunut paljolta. Liisa oli nukkunut teltassa satunnaisesti lapsena ja joskus nuorena festarireissuilla.

Haasteen oli heittänyt Liisan puoliso, Kimmo Kaukonen, 36. Liisa oli toivonut saavansa arkeensa jotain uutta. Hän työskenteli vapaana kirjoittajana ja valokuvaajana, mutta oli juuri silloin enimmäkseen kotona perheen puolitoistavuotiaan tyttären kanssa.

"Olin toivonut, että uusi haaste liittyisi jotenkin valokuvaamiseen ja ulkona olemiseen. Lisäksi sitä pitäisi voida tehdä yhdessä perheen kanssa", Liisa kertoo nyt, vuotta myöhemmin.

Liisa sai usein mukaansa seuraa. ”Moni ystäväni vietti yön ulkona ensimmäistä kertaa”, hän sanoo. Monesti mukaan lähtivät myös puoliso Kimmo ja pieni tytär.
Liisa sai usein mukaansa seuraa. ”Moni ystäväni vietti yön ulkona ensimmäistä kertaa”, hän sanoo. Monesti mukaan lähtivät myös puoliso Kimmo ja pieni tytär.

Kun mies ehdotti sataa yötä ulkona, Liisa ei heti vakuuttunut.

"Epäilin, että vuodesta saattaisi tulla tosi ankea."

Hän päätti viettää ulkona testiyön ja tehdä lopullisen päätöksen sen jälkeen. Testiyöksi Liisa suuntasi Kimmon, lapsen ja kylässä olleen ystävän kanssa lähelle kotia, hailuotolaiseen metsään. Sinne he pystyttivät laavukatoksen.

"Aamulla makasimme kaikki neljä patjoilla ja tihrustimme puolukanvarpujen läpi upeaa keväistä metsämaisemaa. Lapsi hihkui innosta."

Asia oli päätetty. Liisa viettäisi vuoden aikana sata yötä ulkona.

13.5.2016 SUNIJÄRVI, HAILUOTO, ”TESTIYÖ”. ”Aloitin haasteen toukokuun lopulla. Ajattelin, että kesän aikana voin totuttautua ulkona yöpymiseen. Järjestin testiyön Hailuodon Sunijärvelle. Yöllä satoi hieman, ja oli hienoa herätä raikkaassa ilmassa.”
13.5.2016 SUNIJÄRVI, HAILUOTO, ”TESTIYÖ”. ”Aloitin haasteen toukokuun lopulla. Ajattelin, että kesän aikana voin totuttautua ulkona yöpymiseen. Järjestin testiyön Hailuodon Sunijärvelle. Yöllä satoi hieman, ja oli hienoa herätä raikkaassa ilmassa.”

Oppi 1: Pelot tulevat ja menevät

Testiyö sujui hyvin perheen kanssa, mutta vuoden mittaan luvassa olisi paljon öitä myös yksin.

"Se jännitti, eivätkä puolituttujen päivittelyt auttaneet asiaa yhtään. He miettivät, miten ihmeessä uskallan nukkua yksin ulkona. Jos minua ei tapettaisi, pakkasten tullen, ainakin jäätyisin."

Toisaalta moni myös kannusti, tarjoutui retkeilyseuraksi ja ehdotti hyviä yöpymispaikkoja.

Toukokuun valoisat yöt helpottivat projektin aloittamista. Ensimmäisen yön yksin Liisa vietti kotisaaressaan meren rannalla. Ilma oli kaunis, joten hän päätti nukkua taivasalla makuupussissa.

"Aluksi olin varuillani. Huomasin vaistomaisesti hakeutuvani puun juurelle niin, että pään takana oli suoja. Pienimmätkin rasahdukset kuuluivat selvästi. Oli yllättävän helppo paikallistaa, mistä puusta ja miltä oksalta äänet tulivat."

14.9.2016 HAILUOTO. ”Lapsen nukkuessa lähdin monesti ulos tietämättä, mihin päätyisin. Kiertelin yksikseni kotisaarta, kun muu kylä nukkui, ja nautin hiljaisuudesta. Yöaikaan sekä sisäiset että ulkoiset tunnelmat ovat aika erilaiset kuin päivisin.”
14.9.2016 HAILUOTO. ”Lapsen nukkuessa lähdin monesti ulos tietämättä, mihin päätyisin. Kiertelin yksikseni kotisaarta, kun muu kylä nukkui, ja nautin hiljaisuudesta. Yöaikaan sekä sisäiset että ulkoiset tunnelmat ovat aika erilaiset kuin päivisin.”

Lopulta Liisa nukahti sorsien kaakatukseen.

"Aamulla herätessäni koin voimakkaan onnistumisen tunteen. Ajattelin, että vuodesta tulee upea."

Vuoden aikana Liisa joutui kohtaamaan pelkonsa. Yleensä hän pystyi järkeilemään pelot pois mielestään, mutta kerran se ei onnistunut: marraskuussa tutussa paikassa kesämökillä Kainuussa. Mökki sijaitsi syrjäisessä paikassa, ja se oli jo lapsena ruokkinut Liisan mielikuvitusta.

Liisa oli valmistellut itselleen nukkumapaikan mökin ulkoterassille ja kuunteli siellä, kuinka mökki äänteli, narisi ja kolisi tuulessa.

Kun nukkumisesta ei tullut mitään, Liisa päätti alkaa valokuvata. Hän meni mökkiin, keitti kahvit ja alkoi valmistella kuvauskalustoaan. Silloin hän yhtäkkiä kuuli askeleita terassilta.

"Olin aivan varma, että terassilla hiippaili joku."

"Mielikuvitus sai vallan aivan kuin joskus lapsena."

Liisan otsalampun kirkas valojuova sohi jäänhuuruiseen ikkunaan, josta ei nähnyt läpi.

"Olin aivan varma, että terassilla hiippaili joku. Kun äänet vain jatkuivat, etsin kättä pidempää ja seisoin lopulta mökissä isän kirves kädessä", Liisa muistelee.

24.8.2016 PAISTUNTURI. ”Oli mukava huomata, kuinka luonnossa oleilu muuttui nopeasti tavalliseksi ja kotoisaksi. Vuoden aikana kiinnyin moniin paikkoihin, joissa vierailin ensimmäistä kertaa.”
24.8.2016 PAISTUNTURI. ”Oli mukava huomata, kuinka luonnossa oleilu muuttui nopeasti tavalliseksi ja kotoisaksi. Vuoden aikana kiinnyin moniin paikkoihin, joissa vierailin ensimmäistä kertaa.”

24.8.2016 PAISTUNTURI. ”Paistunturin vaelluksella kävimme katsomassa Juha Hurmeen luotsaamaa erämaateatteria. Kokemusta käsiteltiin muiden teatterivieraiden kanssa iltanuotiolla.”
24.8.2016 PAISTUNTURI. ”Paistunturin vaelluksella kävimme katsomassa Juha Hurmeen luotsaamaa erämaateatteria. Kokemusta käsiteltiin muiden teatterivieraiden kanssa iltanuotiolla.”

Hän päätti lähteä äkkiä pois. Lumituiskussa Liisa tarpoi jään yli autolleen ja ajoi 30 kilometriä lapsuudenkotiinsa. Aamulla vanhemmat ihmettelivät, miten tytär oli jo kotona.

Samana päivänä Liisa palasi mökille ja tunnisti terassilta kärpän jäljet. Eläin oli kiivennyt seinää pitkin ja rapistellut mökin oven vieressä.

"Opin, ettei kunnolla pelästyessä ole tilaa rationaaliselle ajattelulle. Se oli voimakas kokemus, vaikka jälkikäteen naurattaakin. Kun myöhemmin kuulin outoja ääniä, tuskin jaksoin nousta pediltäni ja ajattelin, että jokin eläin siellä vain kulkee."

Oppi 2: Keho tottuu kylmään

Ensimmäiset kylmät yöt tuntuivat karuilta, mutta mitä pidemmälle vuosi eteni, sitä enemmän Liisa oppi retkeilytaitoja ja niksejä. Hän huomasi, että kun varusteet ovat sopivat, talviyöpyminen on mukavaa.

"Hyvin eristävä makuualusta, untuvatäytteinen talvimakuupussi ja villakerrasto auttavat jo pitkälle."

26.8.2016 PAISTUNTURI. ”Lähdimme puolisoni Kimmon, lapsemme ja ystävämme kanssa elokuussa viikon vaellukselle Lappiin. Kotalaavu oli hyvä valinta: sadeilmalla vietimme välipäivän, paistoimme sisällä lettuja, luimme kirjoja ja otimme pitkät päiväunet.”
26.8.2016 PAISTUNTURI. ”Lähdimme puolisoni Kimmon, lapsemme ja ystävämme kanssa elokuussa viikon vaellukselle Lappiin. Kotalaavu oli hyvä valinta: sadeilmalla vietimme välipäivän, paistoimme sisällä lettuja, luimme kirjoja ja otimme pitkät päiväunet.”

Liisa huomasi kehon myös tottuvan kylmään.

"Jos nykyään palelen, en juuri enää ajattele sitä."

Sydäntalvella hän on viettänyt mukavia öitä laavukodassa ja lumisen kuusen juurella. Useimmiten kaikki sujui hyvin, mutta toisinaan Liisa sortui aloittelijoiden virheisiin.

"Kerran olin pitkän hiihtopäivän jälkeen niin väsynyt, etten jaksanut vaihtaa alinta villakerrastoa enkä syödä kunnolla. Tiesin, että se kostautuu. Vaatteisiin kertynyt kosteus pääsi pussiin, ja palelin nälissäni parinkymmenen asteen pakkasessa."

2.9.2016 PERÄMEREN KANSALLISPUISTO. ”Muutamassa kuukaudessa ulkoiluyöt alkoivat sujua rutiinilla. Selkä-Sarven saaressa vietetystä viikonlopusta jäivät erityisesti mieleen lämpimät kohtaamiset satunnaisten kulkijoiden ja veneilijöiden kanssa.”
2.9.2016 PERÄMEREN KANSALLISPUISTO. ”Muutamassa kuukaudessa ulkoiluyöt alkoivat sujua rutiinilla. Selkä-Sarven saaressa vietetystä viikonlopusta jäivät erityisesti mieleen lämpimät kohtaamiset satunnaisten kulkijoiden ja veneilijöiden kanssa.”

Viimeistään sen yön jälkeen Liisa oppi, ettei makuupussiin kannata koskaan mennä hikisenä, nälkäisenä tai valmiiksi kylmissään.

"Jos paleltaa, rivakat kyykkyhypyt ennen makuupussiin sujahtamista auttavat."

Oppi 3: Oma aika on järjestettävissä

Yksi kysymys toistui: Missä lapsesi on, kun olet yötä ulkona?

Kun Liisa kertoi projektistaan, hän sai usein keskustella vanhemmuudesta.

"Kysymykset sisälsivät usein ennakko-oletuksen, että isä ei ole kykeneväinen tai kiinnostunut olemaan lapsensa kanssa", Liisa sanoo.

"Olen aina pitänyt omaa aikaani tärkeänä. Vanhemmaksi tulemisen jälkeen meidän oli etsittävä uudet tavat, joilla yksin oleminen on mahdollista sekä minulle että Kimmolle. Huomasin, että näiden hetkien haaliminen on meidän tilanteessamme vain järjestelykysymys. Kun olen poissa, isä tai joku muu läheinen aikuinen saa viettää lapsen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Ne ovat arvokkaita hetkiä sekä lapselle että aikuiselle. En usko, että tässä järjestelyssä kukaan häviää."

"Lyhyetkin yöpymiset ulkona antoivat energiaa pitkäksi aikaa."

Välillä Liisa lähti ulos nukkumaan, kun lapsi oli nukahtanut ja palasi takaisin, kun tämä heräsi.

"Lyhyetkin yöpymiset ulkona antoivat energiaa pitkäksi aikaa."

9.3.2017 RAATTAMA. ”Kittilässä yövyin lumikiepissä. Siellä oli tilavaa ja happirikasta ja lämpimämpää kuin ulkona. Seurakseni sain 11-vuotiaan sukulaislapsen.”
9.3.2017 RAATTAMA. ”Kittilässä yövyin lumikiepissä. Siellä oli tilavaa ja happirikasta ja lämpimämpää kuin ulkona. Seurakseni sain 11-vuotiaan sukulaislapsen.”

24.3.2017 ULKOKARVO, HAILUOTO. ”Kun nukkuu ulkona kaksi kertaa viikossa, alkaa nopeasti vältellä jatkuvaa teltan pystyttämistä, kuivaamista ja pakkaamista. Tämän yön vietin Organum-tilataideteoksessa. Aamulla sain kuunnella pilkkijöiden vitsailua nukkumapaikkavalinnastani.”
24.3.2017 ULKOKARVO, HAILUOTO. ”Kun nukkuu ulkona kaksi kertaa viikossa, alkaa nopeasti vältellä jatkuvaa teltan pystyttämistä, kuivaamista ja pakkaamista. Tämän yön vietin Organum-tilataideteoksessa. Aamulla sain kuunnella pilkkijöiden vitsailua nukkumapaikkavalinnastani.”

Säiden salliessa pieni tytär pääsi usein äidin mukaan yöreissuille. Lapsi nautti luonnossa olemisesta ja nukkui yöt sikeästi. Äidin unet sen sijaan jäivät katkonaisiksi.

"Lapsen kanssa nukuin ulkona pinnallisesti. Heräilin tarkastamaan, että lapsella on varmasti lämmin."

Huonommista unista huolimatta Liisa tahtoo tehdä yöretkiä lapsen kanssa. Ilman sadan yön haastetta sekä hän että tytär olisivat monta luontokokemusta köyhempiä.

"Metsässä oleminen on erityistä, sillä siellä ei ole ylimääräisiä häiriötekijöitä", Liisa sanoo.

16.4.2017 TAMOKDALEN, NORJA. ”Halusin tehdä viikon mittaisen retken Pohjois-Norjaan, koska vielä vuosi sitten sanoin ystävälle ääneen, että tuskinpa jaksaisin olla niin pitkään ulkona pakkasessa. Kuvassa neljän naisen retkiseurueesta puolet on lähtenyt jo paluumatkalle ja vietämme viimeistä yötä vuoristolaaksossa.”
16.4.2017 TAMOKDALEN, NORJA. ”Halusin tehdä viikon mittaisen retken Pohjois-Norjaan, koska vielä vuosi sitten sanoin ystävälle ääneen, että tuskinpa jaksaisin olla niin pitkään ulkona pakkasessa. Kuvassa neljän naisen retkiseurueesta puolet on lähtenyt jo paluumatkalle ja vietämme viimeistä yötä vuoristolaaksossa.”

16.4.2017 TAMOKDALEN, POHJOIS-NORJA. ”Kuluneen vuoden aikana päädyin kokeilemaan monia uusia asioita, kuten vapaalaskua, josta pidin kovasti. Kuvassa etsimme Pohjois-Norjassa tarpeeksi loivia rinteitä, joihin aloittelijoina uskaltaisimme mennä.”
16.4.2017 TAMOKDALEN, POHJOIS-NORJA. ”Kuluneen vuoden aikana päädyin kokeilemaan monia uusia asioita, kuten vapaalaskua, josta pidin kovasti. Kuvassa etsimme Pohjois-Norjassa tarpeeksi loivia rinteitä, joihin aloittelijoina uskaltaisimme mennä.”

Kerran tytär kuunteli nukkumaan mennessään lähellä kukkuvaa käkeä ja sumusireenin lailla puhaltelevaa kaulushaikaraa.

"Tuntui hyvältä, että pystyin tarjoamaan toiselle jotain niin jännittävää."

Oppi 4: Luonto on ystävä

Aloittaessaan Liisa ei arvannut, miten paljon vuoden aikana oppisi.

"Vaelluksilla tajusin, miten vapauttavaa oli olla ilman mukavuuksia. Tavallisista askareista kuten kahvin keittämisestä tai veden lämmittämisestä tuli merkityksellisiä. Kaiken eteen piti nähdä vaivaa. Kun palasin erämaasta, kokkaaminen kotona tuntui ankealta verrattuna kiireettömään ruuanvalmistukseen tunturissa."

Mitä pidemmälle haaste eteni, sitä sikeämmin Liisa nukkui.

Usean yön talviretkille Liisa tahtoi ensin aina mukaansa jonkun kokeneemman retkeilijän. Huomaamattaan hän oppi tarvittavat taidot myös itse.

Mitä pidemmälle haaste eteni, sitä sikeämmin Liisa nukkui. Lopulta lähtöasetelma kääntyi päälaelleen. Jos Liisa oli nukkunut kotona huonosti, hän toivoi pääsevänsä ulos nukkumaan. Sellaisina päivinä hän pakkasi varusteensa ja suuntasi sikeille yöunille johonkin kodin lähelle. Luonto rauhoitti mielen ja tarjosi parhaat yöunet.

8.5.2017 KAAKKURIJÄRVI, HAILUOTO. ”Vuoden aikana huomasin, kuinka vähän Suomessa on jäljellä vanhaa metsää. Luonto antoi minulle paljon, toivottavasti pystyn joskus antamaan jotain takaisin.”
8.5.2017 KAAKKURIJÄRVI, HAILUOTO. ”Vuoden aikana huomasin, kuinka vähän Suomessa on jäljellä vanhaa metsää. Luonto antoi minulle paljon, toivottavasti pystyn joskus antamaan jotain takaisin.”

"Mummuni tapasi sanoa, että luonto on ihmisen paras ystävä. Ymmärsin tuon lauseen vasta kuluneen vuoden aikana. Kukaan ei voi viedä minulta sitä kaikkea hyvää, mitä luonnossa liikkuminen antaa. Ne haluan jättää myös perinnöksi lapselleni."

Oppi 5: Elämys on lähellä

Vuoden kuluessa Liisa on nukkunut Kainuun ja Kuusamon jylhissä metsissä, Lapissa tuntureilla, Saaristomerellä ja vuoristolaaksossa Pohjois-Norjassa. Monta yötä hän on viettänyt myös Hailuodossa rannoilla, mäntymetsiköissä, lintutornissa tai kotipihassa riippumatossa.

"Silloin aivan tavallinen arkipäivä on kääntynyt elämykseksi."

”Ulkona vietetyt yöt antoivat valtavasti energiaa”, Liisa sanoo. Vanhoista ikkunanpokista syntyy kasvihuone.
”Ulkona vietetyt yöt antoivat valtavasti energiaa”, Liisa sanoo. Vanhoista ikkunanpokista syntyy kasvihuone.

Yhden mieleenpainuvimmista öistään vuoden aikana Liisa vietti Hiidenportin kansallispuistossa Sotkamossa. Oli alkusyksy, ja Liisan ja Kimmon oli tarkoitus yöpyä laavulla järven rannassa. He olivat kuitenkin jäljessä aikataulusta, ja ilta pimeni nopeasti. Viitoitettu reitti muuttui kosteassa ilmassa vaarallisen liukkaaksi. Oli jäätävä yöksi rotkolaakson laelle.

Liisa ja Kimmo sijasivat kaksi retkipatjaa sammalpedille. Edessä avautuivat henkeäsalpaavat maisemat. Taivaalla tähdet erottuivat ensimmäistä kertaa kirkkaina kesän jälkeen. Metsä tuntui Liisasta yhtä turvalliselta kuin oma koti.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 13/2017. Lisää Liisa Louhelan ajatuksia Sata yötä ulkona -blogissa.