Lipuntarkastaja Jaana Tela osaa varoa sekakäyttäjiä ja selityksiä. Vahdissa-sarjassa turvallisuusalan ihmiset kertovat työstään.
Lipuntarkastaja Jaana Tela, 56, asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta ja koira.
"Olin ollut töissä kaksi kuukautta, kun vanhempi nainen kävi hiuksiini kiinni. Silloin ajattelin, että herrajumala mihin hommiin olen ryhtynyt.
Ei lipuntarkastajan työtä voi tehdä, jos pelkää. Vaatiihan tämä tietynlaista hulluutta, kun kuulee niin paljon kaikenlaista.
Smurffiksi sanotaan ihan yleisesti puvun värin vuoksi, välillä huoritellaan. Nykyään siltä osaa jo sulkea korvansa.
VAARATILANTEITA ON TULLUT vastaan harvoin, mutta ehkä se johtuu siitä, etten enää ole viikonloppuisin töissä. Kahdentoista vuoden aikana olen joutunut kahteen väkivaltaiseen välikohtaukseen.
Uhkaa aiheuttavat enimmäkseen sekakäyttäjät. He voivat olla yhtenä hetkenä ok ja kahden minuutin päästä sekaisin. Heidän kanssaan pitää olla varuillaan. Ei saa mennä liian lähelle.
Vanhoja juoppoja ei enää näy puistonpenkeillä, mutta sekakäyttäjien määrä on lisääntynyt. Helsingissä Sörnäisten metroasemalla tai Rautatieasemalla ei tarvitse seistä kuin kymmenen minuuttia, kun silmien edessä jo käydään huumekauppaa.
Sekakäyttäjissä on ihan lapsia, 13-vuotiaitakin. Pahaa tekee etenkin silloin, kun näkee nuoria tyttöjä kauppiaiden kanssa. Aika usein ajattelen, että kenenkähän lapsi tuokin on.
Alkuun uskoin kaikkien selitykset.
HAIN LIPUNTARKASTAJAKSI vuonna 2003. Olin ollut pankin puhelinasiakaspalvelussa töissä 27 vuotta, kun väkeä alettiin irtisanoa. Lähetin saman tien hakemuksen Helsingin kaupungin liikennelaitokselle.
Alkuun uskoin kaikkien selitykset siitä, miksei heillä ole lippua. Sitten tarinoihin turtui.
Luottamus ihmisiin pitää kuitenkin pystyä säilyttämään, eikä saa muuttua liian kyyniseksi.
Joidenkin asiakkainen kanssa ollaan tultu tutuiksi.
YLLÄTYN EDELLEEN siitä, miten naama mutrulla ihmiset istuvat julkisissa liikennevälineissä. Ihan kuin kaikki ilo olisi kadonnut maailmasta!
Suomalaiset ovat sellaisia, että älä tule lähelle. Aikuiset ihmiset, vaikka heillä olisi lippu kunnossa! Kaikki vain selaavat puhelimiaan.
Työssä motivoivat asiakkaat, jotka osaavat käyttäytyä ja joilta saa kiitosta.
Olen kova juttelemaan. Joidenkin asiakkainen kanssa ollaan tultu tutuiksi ja kysellään, että koskas on lomat.
Vapaa-ajalla en tule kaupunkiin. Viikonlopuiksi menen mökille ja kuljen koiran kanssa metsässä. Tarvitsen melun vastapainoksi hiljaisuutta."
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 16/2015.
