Maija joutui pahaan kolariin ollessaan raskaana: ”Elämäni oli säpäleinä, mutta päätin, että tähän en jää”

”Kotoamme lähtevä hiekkatie on mutkainen, kapea ja möykkyinen. Tammikuisena aamuna vuonna 2013 oli pakkanen ja vielä pimeää. Lunta oli paljon, joten tie oli poikkeuksellisen kapea.

Ajoin kohti koulua ja ehdin nähdä vastaan tulevat valot. Yritin väistää, mutta en onnistunut. Vastaantuleva auto tuli kuskin puolen renkaasta sisään.

Puolisoni Samppa ja esikoiseni Sanni olivat kotona. Laitoin aina tekstiviestin Sampalle, kun olin päässyt turvallisesti töihin. Samppa kertoi myöhemmin, että kun lääkärihelikopteri lensi kotimme yltä, hän tiesi, että minulle on käynyt huonosti.

Vaikka auto ympärilläni oli täysin hajonnut, radio oli päällä. En muista, mikä kappale soi, mutta kun pelastuslaitoksen väki tuli paikalle, he sammuttivat musiikin.

Kipuja oli joka puolella. Sokki kuitenkin hoiti sen, etten ihan kaikkea edes tajunnut. Oli ihme, että olin hengissä. Laskin männynrunkoja ja mietin raskauttani.

Kaverini työskenteli sairaalan osastosihteerinä ja kertoi jälkeenpäin, että oli lähettänyt sinä päivänä kaikki muut potilaat kotiin. Kaikki lääkärit olivat leikkaamassa minua.

Keho alkoi hylkiä rautoja 

Mielikuvassani pystyin kävelemään. Menin kyykkyyn ja levitin käsivarteni. Lapset juoksivat minua kohti ja kaappasin heidät syliini.

Tämä kuva oli onnettomuuden jälkeen vahvasti mielessäni. Kun mietin sitä, itken vieläkin. Tunne oli niin voimakas.

Todellisuudessa vasemmassa jalassani ja molemmissa käsissäni oli murtumia. Vasen kyynärpääni meni murskaksi, ja minulle sanottiin, ettei käsivarteni menisi enää suoraksi.

”Nauroimme sairaalan hoitajien kanssa, kun olin joka toinen viikko nukutettavana.”

Olin teho-osastolla kaksi päivää ja sairaalassa kaksi viikkoa. Siiri säilyi vatsassani hengissä, olin raskausviikolla 12. Siksi vain jotenkin päätin, että tähän minä en jää. Hilasin itseäni pyörätuolissa sairaalan käytävillä eteenpäin yhdellä jalalla.

Maija Suutarisen tilalla asustelee lampaita, kanoja, kissoja ja koiria sekä kaksi ponia. Osku-ponin kanssa tytär Siiri.

Kesällä pystyin jo liikkumaan itse. Kehoni alkoi kuitenkin hylkiä rautoja, jotka oli laitettu tukemaan käsieni luita. Ne alkoivat törröttää ihoni alla.

Laskettu aika oli syyskuun lopussa, mutta Siiri syntyi syöksyllä jo kuun alussa. Siirin vauva-aikana minulle tehtiin useita leikkauksia, koska rautoja täytyi muokata.

Nauroimme sairaalan hoitajien kanssa, kun olin joka toinen viikko nukutettavana. Vitsailin, että milloin saan kausikortin ja joka kymmenennestä kerrasta ilmaiset tohvelit ja skumppapullon.

Oikeasti tilanne oli syvältä, niin syvältä. En osaa sanoa sitä mitenkään nätisti. Olimme pitkään haaveilleet lapsista ja kokeneet isoja menetyksiä. Sitten kun vihdoin ja viimein saimme omat lapset, kehoni oli aivan säpäleinä.

Tavallaan koko elämäni oli säpäleinä.”

Miten Maija lopulta toipui kolarista? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 16/2023. Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.