Manageri Carla Ahonius: ”Minua kiusattiin koulussa 9 vuotta, enkä kertonut siitä kenellekään”

”Minua kiusattiin koulussa yhdeksän vuotta. Kun kiusaaminen alkoi, päätin, että hoidan sen itse. En kertonut siitä kenellekään. Ajattelin, että kiusaamisesta tulee vain isompi show, jos kerron. Jäin kiinni äidille vasta yhdeksännellä luokalla, kun lintsasin tosi paljon.

Oli kivaa, että isosiskoni Camilla oli samaan aikaan koulussa, vaikka emme kauheasti moikkailleet välitunneilla. Isosiskon paikalla olo toi turvaa, vaikka en hänelle mitään kertonutkaan. Camilla oli suosittu, minä istuin nurtsilla kuuntelemassa musaa.

Kerran varastin isoäidin lompakosta kaikki rahat ja lahjoin ihmisiä liikuntatunnilla. Sanoin, että jos juoksette kunnarit, ostan koko luokalle jäätelöt. Jäin tietenkin kiinni. Se oli lapsen tapa yrittää kertoa ahdistuksesta.

Kun sain nuorena aikuisena ensimmäiset ystäväni, minulla oli hysteerinen menettämisen pelko. Hankin itselleni kymppitonnin luottokorttivelat vain siksi, että pystyin huutamaan baarissa, että hei minä tarjoan kaikille. Ajattelin, että se kuka olen, ei koskaan riitä muille.

Työssäni ja mielipiteissäni en sen sijaan ole koskaan ollut epävarma. Se on tullut kotoa. Meidät on kasvatettu siihen, että voimme olla ihan mitä haluamme. Olen siitä ikuisesti kiitollinen.

”Opetan työssäni ihmisille, että pitää pystyä pyytämään apua, mutta itselleni se on ollut vaikeaa.”

Isoäitimme mami asui koko lapsuutemme meillä ja oli aika tiukka kasvattaja. Hän opetti tarkan brittiläisen etiketin ja tuli tökkäämään alaselkään ruokapöydässä, jos emme istuneet selkä suorassa.

Äiti opetti meidät halaamaan ja pussaamaan. Mami taas oli se, joka sanoi, että jos haluat jotain, mene ja ota se.

Perheemme on aina ollut niin läheinen ja tiivis, että pidin sitä nuorempana vähän itsestäänselvyytenä. Elämän myötä olen oppinut, että se, mitä meillä on, on todella ainutlaatuista. Nykyään koen, että rakkaus perhettäni ja sisaruksiani kohtaan kasvaa päivä päivältä.

Vajaa kymmenen vuotta sitten minulla oli aikakausi, jolloin erakoiduin vähän muusta perheestä. Tein paljon töitä ja olin pitkään sairas, eikä oireilleni löytynyt selitystä. Keskityin siihen, että jaksoin rakentaa uraa sairastamisen ohella.

Ajattelin, että pärjään kyllä enkä tarvitse ketään. Sisaruksilleni oli tosi vaikeaa, etten antanut heidän auttaa. Opetan työssäni ihmisille, että pitää pystyä pyytämään apua, mutta itselleni se on ollut vaikeaa. Olen aina ollut luonteeltani sellainen, että haluan pärjätä itse. Kesti useamman vuoden, että opin pyytämään apua.”

Carla Ahonius, 43, ja hänen siskonsa Camilla Tuominen, 46, kertovat suhteestaan Perhekuvioita-palstalla Kodin Kuvalehdessä 8/2021. Tilaajana voit lukea jutun myös digilehdestä.