Suklaatehtaalla työskentelevä Mauri Niemelä on joutunut vanhemmiten vähän rajoittamaan herkutteluaan.
"Kun olin lapsi 1960-luvulla, karkkia syötiin harvoin. Kilpailin aina kolmen sisarukseni kanssa siitä, kuka saa mennä hakemaan vuokralaisemme saunaan, sillä hakija palkittiin karamellipussilla.
Pussi jaettiin kristillisesti. Yleensä se oli Fazerin parhaat -sekoitus, josta minä valitsin Toscan, Reginan ja Rexin.
Syön, koska se on niin hyvää ja koska se kuuluu työhöni.
Kaupan suklaahylly oli silloin vaatimaton: vain Hellaksen Ruususuklaata, Royalia ja Fazerin Sinistä. Karkit kuuluivat eritystilanteisiin, ja silloinkin niitä syötiin nykymenoon verrattuna vähän.
Nyt syön suklaata joka päivä. Syön, koska se on niin hyvää ja koska se kuuluu työhöni Brunbergin suklaatehtaassa. Työtäni ei voisi tehdä, ellei pitäisi makeasta.
Maistan linjastolta kaikkia tuotteita ja varmistan, että maku on kohdillaan. Kaikki raaka-aine-erätkin maistellaan, ettei niissä ole virheitä.
Sellerisuklaalle tai timjamisuklaalle en syttynyt.
OLEN OLLUT AINA makeistehtaassa töissä. Kun aloitin 25-vuotiaana Fazerin keksileipomossa, tykkäsin katsella, kuinka makeismassaan vaivattiin aromit ja väriaineet käsin isoilla teräspöydillä. Kuumaa, 70-kiloista jötikkää pyörittämään tarvittiin neljä, viisi isoa äijää.
Kun näin, kuinka karkkeja valmistetaan, ne maistuivat minusta vain paremmalle.
Kun maistelee paljon, vaatimukset kasvavat. Suomalaiset pitävät vaniljasta ja mansikasta, mutta itse maistelen mielelläni jotain erikoisempaa.
Kun etsin messuilta uusia makuja, maistan päivässä 30–40 erilaista suklaata. Siinä tulee helposti paha olo, mutta maistaminen on ainut keino.
Teen makuyhdistelmistä muistiinpanoja kännykkääni. Sellerisuklaalle tai timjamisuklaalle en syttynyt.
Jos maistan linjalta suukon, nykyään riittää yksi haukku.
TYÖPÄIVÄN KAHVITAUOLLA otan sumpin kanssa tummaa suklaata tai kahvilla maustettua suklaata. Kun suklaa on taiten valmistettu, se sulaa suussa oikealla tavalla. Maistan, jos sokerikiteet ja kaakaohiukkaset jäävät karkeiksi.
Tässä iässä herkuttelua on ollut pakko vähän rajoittaa, koska verensokeri tuppaa nousemaan ja kilot kertyvät.
Syyllistämään en itseäni rupea, mutta katson, että määrät pysyvät kohtuudessa. Jos maistan linjalta suukon, nykyään riittää yksi haukku.
Vaimo valittaa, että olen kuin se kuuluisa suutari, jonka lapsilla ei ole kenkiä. En vie suklaata kotiin.
Mutta kyllä minä kotioloissakin herkuttelen. Leivon korvapuusteja, joiden väliin sekoitan herkullisen tahnan vaahdotetusta voista, tomusokerista ja kanelista. En vain ahmi koko pellillistä kerralla.
Lomillakin poikkean aina vieraampiin marketteihin ja tutkin makeishyllyt."
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 11/2015.
