Tässä sarjassa ihmiset kertovat, miten jaksavat paremmin. Keravalainen opettaja Tiina Kampman, 42, on hurahtanut improvisaatioteatteriin.
1. Minusta on löytynyt kuuntelija.
Improvisaatiossa tärkeintä on pitää korvat auki. Toisen ihmisen tunteisiin on helpompi reagoida, kun kuuntelee häntä aidosti. Olen ammatiltani opettaja ja työssäni olen huomannut, että oppilaan ongelma selviää usein kuuntelemalla eikä tarjoamalla vanhoja ratkaisuja.
2. Olen armollisempi itselleni.
En jaksa ruotia kaikkea miettimällä, mitä muut ajattelevat. Määrittelen oman mokani arvon itse. Jos töppäys ei minusta ollut kummoinen, tuskin se muistakaan on. Kun en vaadi itseäni onnistumaan joka kerta, tulee sellainen olo, että olen hyvä tällaisenaan.
3. Hauskuus tuo hyvää oloa.
Improvisaatioharjoitus on seikkailu. Kerran olimme harjoituksissa limaisen jättiläishirviön mahan sisällä, ja äkkiä keksin sinne lampaita. Yllätyin itsekin, että alitajunnastani tuli jotain niin hassua. Jos olisin ajatellut, olisin keksinyt jotain loogista. Improvisaatio tuo naurua elämään. Tunnen olevani enemmän elossa.
4. Parisuhteessa minusta on tullut sallivampi.
Ristiriidat eivät kärjisty, eikä mykkäkoulua tarvita, kun asettuu improssa opitusti toisen rooliin. Mieheni viettää paljon aikaa golfin parissa. Nykyään ajattelen, että hienoa, että hänellä on omat innostuksensa.
5. Keskustelukin on improamista.
Minun ei ole enää pakko tehdä tarkkaa tuntisuunnitelmaa. Kun tunnen aiheen hyvin, voin ottaa tietoisen riskin ja katsoa, mitä syntyy kuuntelemalla omia ja oppilaiden tunnelmia.
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 9/2014.
