"Parasta minussa? Aitous, herkkyys ja sinnikkyys. En luovuta helposti, olen leijona kissanpennun muodossa!"
"Parasta minussa? Aitous, herkkyys ja sinnikkyys. En luovuta helposti, olen leijona kissanpennun muodossa!"

KK:n Rakkautta yli nelikymppiselle -sarjassa etsitään kumppania tositarkoituksella. Isän kuolema pakotti Minna Malinin tekemään jotain itselleen ihan uutta.

Tamperelainen Minna Malin, 41, työskentelee sihteeriharjoittelijana lakitoimistossa. Hänen perheeseensä kuuluu Alzheimerin tautia sairastava äiti.  Hän on ollut sinkkuna reilusti yli kymmenen vuotta.

Minna harrastaa rotukissoja ja niiden kasvatusta, arkiliikuntaa, lukemista ja kieliä.

"Olin vuosia äitini omaishoitaja. Vaihdoin vaippoja, valvoin öitä ja mietin jatkuvasti, onko tänään taas se päivä, kun äiti karkaa eikä löydä enää kotiin.

Seurustelulle ei ollut aikaa eikä voimia. Oma elämä jäi aika lailla elämättä, vaikken kadukaan, että hoidin äitiä. 

Lopulta äiti sai hoitopaikan. Sitten isäni kuoli yllättäen.

Tässäkö tämä elämä oli?

ISÄN KUOLEMAN JÄLKEEN iski hirveän voimakas tunne: Tässäkö tämä elämä oli? Eikö minulla ole koskaan ketään? Istunko joulutkin tästä lähtien yksin isossa asunnossani?

Nyt tuntuu, että olen uuden edessä. Kaipaan jotakin, mitä ennen en kaivannut tai en ainakaan pitkään aikaan ole ehtinyt kaivata. 

Tulevaisuus pelottaa kovasti. Olen aina ollut aika ujo. Miten tutustuisin uuteen ihmiseen? Kenelle muka kelpaisin? Osaisinko enää seurustella?

Sekin pelottaa, että jään jossittelemaan. Minun on vaikea päättää asioita. Mietin liiankin perusteellisesti, onko jokin asia oikein ja mitä siitä voi pahimmillaan seurata.

Pelkään tietysti, että petyn ja saan vain lisää suruja. Ehkä pelkään myös sitä, mitä toiset sanovat. Uskallanko sittenkään lähteä treffeille?

Voisin hyvin asua yksin jatkossakin.

HALUAISIN LÖYTÄÄ YSTÄVÄN, joka olisi enemmän kuin ystävä. En etsi mitään ihmeellistä enkä odota sormuksia.

Kumppanilta toivon rauhallisuutta, huumoria, keskustelutaitoa ja ymmärrystä. Ja eläinrakkautta.

Voisin hyvin asua yksin jatkossakin. Kun vain olisi joku, jonka kanssa saisi rauhassa jakaa arkea ja ajatuksia, istua pihalla kissa sylissä ja syödä jäätelöä.

Ajatus lapsista on minulle joskus kipeä.

Ajatus lapsista on minulle joskus kipeä. Nuorempana suunnittelin heille nimiä ja harrastuksia. Sitten kävi niin kuin kävi. Äiti oli kuin lapseni monta vuotta, nyt hoivaan kissojani.

Ehkä voisin tuntea jonkun muun lapset omikseni, joskus, jotenkin. Kukapa tietää. Aika näyttää.

Toisaalta tuntuu, että äideillä ja isillä on jotain niin erityistä, etten ehkä voi ikinä täysin ymmärtää vanhemman ja lapsen suhdetta.

Tiedän, ettei kukaan tule minua kotoa hakemaan. 

YKSI YSTÄVISTÄNI ODOTTAA vauvaa, toinen suunnittelee häitä. Olen tosi onnellinen heidän puolestaan, mutta voin kyllä myöntää, että olen heille joskus hiukan kateellinen. 

Silloin ajattelen, että eikö minua huoli kukaan. Samalla tiedän, ettei kukaan tule minua kotoa hakemaan. 

Kuuntelen mielelläni Juha Tapiota ja haluaisin uskoa hänen sanoihinsa: 'Mut joku aamu mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan, sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan.'"

Kiinnostuitko Minnasta?

Lähetä tomitukseen meili ja kerro itsestäsi. Välitämme viestisi Minnalle.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 12/2016.
 

Rakkausvalmentaja Mervi Makkosen neuvo Minnalle

Vertailu toisiin tekee itsetunnolle ja energisyydelle aina haittaa. Keskity vain itseesi hetkeksi: Sinä olet ihana.

Kirkasta hyviä ominaisuuksiasi pyytämällä ystävää kirjoittamaan, mitä hän sinussa ihailee. Paperilla näet asiat konkreettisesti silmiesi edessä. 

55-vuotias Jaana Rahkonen asuu Varkaudessa ja työskentelee hoitoalalla. Hänellä on kolme lasta ja viisi lapsenlasta. Jaanan motto kuuluu: ”Luoja koettelee, muttei hylkää.”
55-vuotias Jaana Rahkonen asuu Varkaudessa ja työskentelee hoitoalalla. Hänellä on kolme lasta ja viisi lapsenlasta. Jaanan motto kuuluu: ”Luoja koettelee, muttei hylkää.”

Jaana Rahkonen alkoi seurustella miehensä Arin kanssa melkein lapsena. 38 vuotta myöhemmin hän jäi leskeksi ja aloitti uudenlaisen elämän. ”Kaikki muistomme olivat yhteisiä”, Jaana sanoo.

”Hautajaisissa pappi lohdutti ja sanoi, että Arin kuolemalla on jokin tarkoitus.

Vastasin, että kerropas, mikä se tarkoitus on. Pappi oli ennestään tuttu, joten kehtasin sanoa niin.

Halusin tietää, mikä tarkoitus oli viedä minulta mies, jonka kanssa olin elänyt...

”Jokaisella on yksi äiti, joka on antanut elämän.”
”Jokaisella on yksi äiti, joka on antanut elämän.”

Vaikka äidin kuolemasta olisi 20 vuotta, hänet voi muistaa vieläkin lähes joka päivä. Mailis Kouhi ei olisi uskonut, kuinka paljon tulee äitiään ikävoimään.

Äidit vanhenevat ja järjellä tietää, että joskus he kuolevat. Mutta surulla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä, sanoo Mailis Kouhi.

”Kuvittelin, ettei äidin kuolema ole minulle vaikea asia. Äiti oli jo itsekin sanonut, että pääsisipä pois. Sitten surinkin kamalasti ja suren yhä!”

”Minun äitini. Olin hänen ainoa lapsensa.”

Seitsemän vuoden ajan Mailis oli käynyt äitinsä luona sairaalassa joka päivä.

”Syötin äitiä, laitoin lusikan varovasti suuhun. Kesällä vein hänet pyörätuolilla ulos.”

Usein Mailikselle tulee vieläkin mieleen, mitä jämpti äiti nyt sanoisi tai ajattelisi.

Jos hän voisi vielä kysyä, hänellä olisi äidilleen yksi kysymys.

”Jos voisin vielä kerran puhua äidille, kysyisin taas: kuka on minun isäni?”

Lue lisää Mailiksesta ja kahdesta muusta äitinsä menettäneestä Kodin Kuvalehden tähtiartikkelista tästä linkistä. Artikkeli on julkaistu alun perin Kodin Kuvalehden numerossa 11/2018.