Faija kokkaa skidilleen perinneruokia: kanaviillokkia, hernekeittoa, jauhelihapihvejä, paistettua haukea, merimiespihvejä ja siskonmakkarasoppaa.
Faija kokkaa skidilleen perinneruokia: kanaviillokkia, hernekeittoa, jauhelihapihvejä, paistettua haukea, merimiespihvejä ja siskonmakkarasoppaa.

Kolme vuotta sitten alkoi uusi perinne. Reijo ”Redi” Virta, 78, alkoi kokata pyhäaterioita lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tarjolla on kunnon perinteistä kotiruokaa ja isälle seuraa.

Sunnuntaina tasan kolmelta helsinkiläisen kerrostaloasunnon ovikello soi ja Heini Virta astuu isänsä Reijon eli Redin kotiin ja käy pöytään. Astiat, Heinin lapsuudesta lähes 50 vuoden takaa tutut mustat, siniset, keltaiset ja vihreät Kilta-lautaset, on katettu valmiiksi ja ruoka odottaa hellalla.

”Jo ulko-ovella tiesin, että tänään saan kalaa”, Heini sanoo.

”Strömaria eli paistettuja silakoita”, Redi vastaa vahvalla Stadin slangilla. Kun Virroilla syödään, silloin skruudataan. Strömarilodjun eli silakkalaatikon päälle kuuluu kunnon kerros fläsää eli läskiä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heini laittaa sunnuntaisin Facebookiin kuvan syömästään ruuasta. Sitä tietävät odottaa sekä Heinin että Redin kaverit.
Heini laittaa sunnuntaisin Facebookiin kuvan syömästään ruuasta. Sitä tietävät odottaa sekä Heinin että Redin kaverit.

Sunnuntairuoka pidetään salassa viimeiseen asti. Sen Heini tietää, että tarjolla on perinteistä perusruokaa, sellaista, jota hän ei tee itse, ja joka vie paljon aikaa.

”Faijan kaalilaatikko on todella hyvää enkä ole koskaan syönyt niin hyvää kanaviillokkia. Ihan toista kuin koulussa.”

Redi kertoo, että kaali vaatii kunnon ruskistuksen ja sinappia.

”Kanaviillokkikin on isotöinen. Ensin keitetään kana ja sitten se puretaan.”

Ruuanlaittajaksi vaimon ja mutsin opeilla

Toinen koulusta tuttu ruoka on tilliliha. Sen Redi tekee vasikanlihasta, jonka hän skuffaa eli ostaa Hakaniemen hallista tai lihatukusta Sörnäisistä. Raaka-aineilla on väliä, ja parhaat saa juuri Hakaniemestä. Sinne Redi pyöräilee viikoittain kotoaan Munkkiniemestä.

Sunnuntaiaterian idea syntyy usein samalla. Paitsi silloin, kun Heini toivoo verilettuja. Tai Henan mössöä eli Heinin lempinimen mukaan nimettyä jauheliha-perunasoselaatikkoa.

”Munuaismuhennosta en muuten ole tehnyt pitkään aikaan”, Redi sanoo.

”Ja jos sitä teet, en tule syömään”, Heini naurahtaa.

Munuaismuhennos oli hankala ruoka Heinille jo lapsena. Kotona oli tiukka linja: Aina täytyi maistaa, ja jos ruoka ei maistunut, ei tarjottu muuta.

70-luvulla ei ollut eineksiä, joten oli pakko opetella laittamaan ruokaa lapsille ja itselle.

Ruokaa Heinille ja hänen kahdelle isoveljelleen laittoivat sekä isä että äiti.

”Olimme vaimon kanssa töissä eri vuoroissa. Vaimo teki ruuan illalla, ja sitä lämmittelin ensin. Sitten aloin itse duunata safkaa”, Redi muistelee.

Heidin äidillä oli käytössä Kotitalouskoulun klassikkoteos Tyttöjen Keittokirja.

”Lunttasin siitä ohjeita ja muistelin, mitä mutsi teki aikoinaan. Pakastekala oli 70-luvulla uutta, ja sitä laitettiin vuokaan. Ekaks kalapalat leikeltiin pienemmiksi, kierrettiin korppujauhossa ja ruskistettiin pannulla. Sitten lisättiin joukkoon munamaitoa ja vuoka uuniin”, Redi kertoo.

Eineksiä ei syöty eikä Redi syö niitä vieläkään.

”Jos oikein kaivellaan, maksalaatikkoa ostin kerran, kun kaikki puhuivat, että se on hyvää. Totesin, että mieluummin teen itse.”

Keittokirja on Redin käytössä yhä, vaikka hän katsoo ohjeita myös netistä.

”En oikein osaa maustaa. Tarvitsisin sellaisen taulun, mistä näkisin, mikä sopii minkäkin kanssa.”

Heini on eri mieltä.

”Välillä sanon, että on liikaa suolaa. Mutta muuten perusruokien kanssa ei tarvitse kikkailla: curry kuuluu kanalle, valkopippuri maksaruokiin. Ja kyllä isä kokeilee uuttakin kuten kirkastettua voita kalan päälle.”

Redin kulkuväline on polkupyörä. Sillä hän pyöräilee Munkkiniemestä tyttärensä luokse Ruoholahteen ja ruokaostoksille Hakaniemeen.
Redin kulkuväline on polkupyörä. Sillä hän pyöräilee Munkkiniemestä tyttärensä luokse Ruoholahteen ja ruokaostoksille Hakaniemeen.

Kun tapaa säännöllisesti, ei tarvitse huolehtia turhia

Sunnuntaiaterioita Redin laittamina on syöty nyt kolme vuotta.

”Päätimme, että joku skideistä tai skidien skideistä tulee pyhäisin katsomaan, miten faija voi. Kun tulee ikää, ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Ja kun on itsensä kanssa, alkaa puhua seinien kanssa. Lapsilta kuulee maailman menoja”, Redi sanoo.

Heinikin on tyytyväinen.

”Yhdessä syöminen on luonnollinen tapa pysyä kiinni siinä, mitä faijalle kuuluu. Ei tarvitse koko ajan huolehtia, kun tietää, että pian nähdään.”

Sunnuntaisin ei vain syödä, vaan ruuan jälkeen Heini ja Redi lähtevät ulos pyörälenkille tai kävelemään.

”Faijan kaveritkin odottavat ruokapostauksia ja käyvät kommentoimassa.”

Sitä ennen täytyy hoitaa vielä yksi asia.

Heini on ottanut syömisen aikana ruokakuvan. Nyt hän postaa sen Facebookiin ja kirjoittaa: ”Faija laittoi taas skidilleen ruokaa”. Sunnuntaipostauksia odottavat Heinin ystävien lisäksi faijan ystävät.

”Kerran joku tuli kysymään, että onko isäsi sairastunut, kun ei tee ruokaa. Faija oli silloin Kanarialla.”

Vierailija

Minä sekä mieheni - eläkeläiset - olemme tehneet tätä siitä lähtien kun lapset muuttivat omilleen. Poikkeustilanteita lukuun ottamatta ruokaa on aina sekä lauantaina että sunnuntaina koko perheelle (miniöitä eikä vävyjä ei vielä ole), tulla voi jos kellekin sopii ja jos ei sovi, syödään ruuat miehen kanssa sitten alkuviikosta. Ei paineita kummallekaan: jos emme ehdi tai jaksa tehdä ruokaa, tekstiviesti-ilmoitus riittää ja sama toisinpäin. Hyvin pysytään kärryillä mitä nuorille kuuluu. 

3. polven stadilainen emo

Ihan paras traditio!

Meillä mentiin minun vanhemmilleni koko perhe syömään (lähes) joka sunnuntai. Näin mummi ja vaari saivat olla lastenlasten kanssa säännöllisesti.

Vanhempieni kuoltua sama traditio jatkuu meillä. Nyt jo 3/4 lapsista on aikuisia ja perheellisiä mutta vähintään kerran kuukaudessa tulevat meille syömään. Usein pöydässä on myös miniän siskon perhe ja joskus vanhemmatkin. Kuka nyt sattuu olemaan paikalla. Muutenkin samaan pöytään piipahdetaan vaikka viikolla jos sattuu olemaan asiaa meidän suunnalle. Tästä en luovu ennen kuin kunto loppuu tai henki lähtee

Sisältö jatkuu mainoksen alla