"Tämä yhteiskuva Adamista ja minusta on ensimmäiseltä tapaamiseltamme. Ilmeeni kertoo, miten tohkeissani olin. Kun katson kuvaa, tulee onnellinen ja nostalginen olo."
"Tämä yhteiskuva Adamista ja minusta on ensimmäiseltä tapaamiseltamme. Ilmeeni kertoo, miten tohkeissani olin. Kun katson kuvaa, tulee onnellinen ja nostalginen olo."

Yksi hyvinkääläisen Riitta Ahon, 68, elämän kohokohdista oli, kun hän 2010 hän tapasi idolinsa Adam Lambertin kasvotusten. "Adam kietoi kuvauksen ajaksi käsivartensa ympärilleni. Muistan vieläkin, että hänellä oli ihanan pehmeä pusero." 

"Muistan tarkkaan, miten tämä Adam-hurahdukseni alkoi. Katsoin olohuoneessa telkkarista American Idol -laulukilpailua ja söin iltapalaa. Sitten tuli kappale Ring of Fire.

Sydän alkoi lyödä lujempaa. Unohdin pureskella. Tajusin kuulleeni jotain lumoavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
"Jossain vaiheessa yritin olla oikeaoppinen fani sillä tavalla, että lakkasin kynteni mustiksi, mutta se oli aika sotkuista puuhaa. Harjoittelin myös rohkeampaa pukeutumista."
"Jossain vaiheessa yritin olla oikeaoppinen fani sillä tavalla, että lakkasin kynteni mustiksi, mutta se oli aika sotkuista puuhaa. Harjoittelin myös rohkeampaa pukeutumista."

Aikaisemmin olin kiinnittänyt huomiota vain siihen, että onpas hyvän näköinen kaveri tuo Adam Lambert. Mutta nyt ymmärsin, miten hieno laulaja hän on. Olin myyty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hetkestä on nyt kahdeksan vuotta.

En ollut siinä vaiheessa kauhean hyvä tietokoneen käyttäjä, mutta aloin etsiä Adamista tietoa netistä. Oli pakko saada tietää lisää.

Löysin virallisen fanisivuston ja sieltä myös suomalaisia. Pitkään jahkailin, kehtaanko mennä mukaan keskustelemaan. Ajattelin, voinko fanittaa ketään, kun olen näin vanha.

Kun löysin netistä lisää sivuja, huomasin, että meitä aikuisia faninaisia olikin paljon. Muutkin ihmettelivät, mitä heille oli oikein tapahtunut, kun he olivat tällä tavalla yhtäkkiä hurahtaneet. Se oli vertaistukea.

"Tilasin Jenkeistä 'Aquarian Wolf' -printtikuvan. Sain grafiikkalehden 64/300. Siinä on taiteilijan ja Adamin nimikirjoitukset. Minusta se on hieno."
"Tilasin Jenkeistä 'Aquarian Wolf' -printtikuvan. Sain grafiikkalehden 64/300. Siinä on taiteilijan ja Adamin nimikirjoitukset. Minusta se on hieno."

Olin juuri jäänyt eläkkeelle, ja mies oli paljon työmatkoilla. Netissä roikkumiseen oli aikaa. Joskus jäi tiskaamattakin, kun kuuntelin musiikkia cd-levyiltäni ja surffailin netissä.

Adamin ansiosta opin tietokonetaitoja enemmänkin. Aikaisemmin en edes tiennyt, mikä on Twitter. Jossain vaiheessa uskalsin avata tilin sinnekin ja aloin seurata Adamia. Kädet vapisivat, kun kirjauduin ensimmäistä kertaa!

Ensin en laittanut käyttäjäkuvaksi omaa kuvaa. Pelkäsin, että joku tuttu löytää minut ja huomaa, miten hullu olen. Nyt olen rauhoittunut.

Sen jälkeen olen oppinut myös esimerkiksi nettilinkkien tekemistä sekä luonut oman Instagram-tilin ja YouTube-kanavan.

Keikoilla saatan vähän heilua, mutta en kilju.

Kun Adam saapui vappuna 2010 Suomeen, menimme muiden fanien kanssa lentokentälle häntä vastaan. Se oli harras ja jännittävä tilanne.

En uskaltanut puhua mitään, mutta pääsin yhteiskuvaan Adamin kanssa. Adam kietoi kuvauksen ajaksi käsivartensa ympärilleni. Muistan vieläkin, että hänellä oli ihanan pehmeä pusero. Ja harmittelen yhä, etten tajunnut ottaa omaa takkiani pois, että olisin päässyt vieläkin lähemmäs!

Silloin emme muistaakseni antaneet muiden fanien kanssa Adamille lahjaa, mutta myöhemmin olemme ostaneet hänelle Kalevala-korun.

"Sain Adamin nimikirjoituksen tähän CD-levyyn Meet & greet -tapaamisessa. Samalla sain myös tuijotella häntä suoraan silmiin, halata ja olla taas hetken kainalossa."
"Sain Adamin nimikirjoituksen tähän CD-levyyn Meet & greet -tapaamisessa. Samalla sain myös tuijotella häntä suoraan silmiin, halata ja olla taas hetken kainalossa."

Olen ollut kymmenellä Adamin keikalla. Olen niillä aika jäykkä, en yhtään kilju enkä juuri tanssi. Keskityn nauttimaan ja saatan vähän heilua. Joskus olen nostanut käsiä ilmaan, kun Adam on näyttänyt katsovan minuun päin. En tiedä, huomasiko hän.

Toisinaan olen miettinyt, olisinko yhtä innokas fani, jos Adam olisi ruma. En tiedä. Adam on sopiva paketti, ilo silmälle ja korvalle.

Olen entinen matematiikan, kemian ja fysiikan opettaja. Aikaisemmin mietin, mitä oppilaat mahtavat ajatella minusta, jos löytävät minut netistä. Nauravatko he? Opin, ettei sellaisella ole mitään väliä.

Voisin kehua Adamia vaikka kuinka. Hän on maailman paras laulaja ja synnynnäinen esiintyjä. Lisäksi hän on avoin, ystävällinen, rehellinen, huumorintajuinen, hyväkäytöksinen ja sanavalmis.

Adamin elämää seuraamalla olen oppinut jotain myös musiikkibineksestä. Se on raakaa ja rankkaa. Adam-parka ei ole saanut mitään helpolla, koska hän ei ole sellainen vähäpukeinen pyllynpyörittäjätyttö, joista levy-yhtiöissä tykätään.

On ollut avartavaa, että Adam on homo. Aikaisemmin en miettinyt sellaisia asioita. Kun Adam on kertonut, miten häntä on syrjitty, olen ymmärtänyt, ettei ole helppoa olla erilainen.

Maailma kaipaa lisää suvaitsevaisuutta. Ilman Adamia en todennäköisesti olisi ikinä mennyt marssimaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta Pride-kulkueeseen. Nyt olen ollut siellä kaksi kertaa muiden Adam-fanien kanssa.

Minusta on ihmeellistä ajatella, että kaikista maailman ihmisistä juuri minusta ja Adam Lambertista on tullut niin läheisiä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 14/2017.
 

Serena

Hienoa!! Ei iällä ole mitään merkitystä. Kaikkia ja aina voi fanittaa. Hienoa että uskalsit tulla ' ulos' nimimerkillä samanikäinen ¨ämmä¨ :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla