Zheng Zhihua (vas.) on ylpeä  perheen Lily-ravintolassa käytettävistä itse kasvatetuista kasviksista. Jiajia Wu on ylpeä äidistään.
Zheng Zhihua (vas.) on ylpeä perheen Lily-ravintolassa käytettävistä itse kasvatetuista kasviksista. Jiajia Wu on ylpeä äidistään.

Kauppatieteitä opiskeleva Jiajia Wu työskentelee vanhempiensa ravintolassa kaiken vapaa-aikansa. Me teemme sinulle ruokaa -juttusarja esittelee viisi ravintolayrittäjää. Kaikki ovat maahanmuuttajia, mutta jokaisen tarina on erilainen.

Jiajia Wu, 26, syntyi Quzhoussa Kiinassa. Hänen perheeseensä kuuluvat vanhemmat, 16- ja 24-vuotiaat siskot sekä avopuoliso.

"Olen maksanut kaikki perheeni laskut verkkopankissa yhdeksänvuotiaasta lähtien. Aluksi vanhempani eivät osanneet kieltä, ja myöhemminkin tulkin rooli jäi minulle.

Lapsena tiesin, ettei rahaa ole paljon. Elimme hyvin säästeliäästi, koska vanhempani halusivat perustaa oman ravintolan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Äiti teki joka päivä ruuaksi riisiä ja paistettuja perunasuikaleita. Söimme aina mukisematta. Pidin­ kouluruuasta erittäin paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä ja sisko opimme suomen vuodessa.

ISÄ TULI SUOMEEN vuonna 1993, koska­ halusi meille lapsille paremman elämän. Hän haaveili, että voimme käydä koulua Suomessa.

Äiti, pikkusisko ja minä muutimme perässä neljä vuotta myöhemmin. Olin silloin kahdeksan.

Isä vei meidät tervetuliaisiksi maistamaan ihmeellistä herkkua, hampurilaista. Syömättä jäi, kaikilta. Niissä oli juustoa ja raakaa salaattia.

Aluksi asuimme Lapissa. Minä ja sisko opimme suomen kielen vuodessa. Ei ollut vaihtoehtoja.

Miksi juuri minun piti syntyä vanhimmaksi lapseksi?

KUN VALMISTUIN peruskoulusta, meille tarjottiin mahdollisuutta perustaa ravintola Heinolaan.

Sanoin, että muutetaan ja perustetaan. Tilaisuuksiin pitää tarttua.

Hoidin asiat yrityskonsulttien, yhteistyökumppaneiden ja viranomaisten kanssa.

Vanhemmat ovat aina sanoneet: tee paljon töitä ja menesty, ahkeruus palkitaan. Opiskelen viimeistä vuotta kauppatieteitä toisessa kaupungissa, mutta palaan viikonlopuiksi ja lomilla ravintolaan.

Toisinaan olen katkera siitä, että olen aina joutunut kantamaan niin paljon vastuuta. Miksi juuri minun piti syntyä vanhimmaksi lapseksi?

Sisko on vain vuotta nuorempi, mutta hän on vanhempien mielestä ikuisesti pikkutyttö.

 

AINA EI OLE HELPPOA olla perheen kanssa yhdessä aamusta iltaan. Joku on aina eri mieltä kuin toinen, kattilat kihisevät­ hellalla. Mutta ravintolan ansiosta emme ole riippuvaisia kenestäkään.

Tiedän, koska maksan laskut edelleen.

Joskus minulta on kysytty, miksi olen työssä ravintolassa, vaikka puhun hyvää suomea. Haluan kuitenkin helpottaa äidin työtaakkaa.

Perheemme elää kahden maailman välissä.

ILTAISIN ÄITI PALAA kotiin pitkän päivän uuvuttamana, avaa television ja katsoo sekä kiinan- että suomenkieliset uutiset sohvalla.

Silloin hieromme häntä siskojen kanssa vuorotellen. Olen hankkinut kotiin eteerisiä hieronta­öljyjä, joilla lievitän äidin niska- ja hartiakipuja.

Perheemme elää kahden maailman välissä. Nuorin siskoni ei suostu puhumaan vanhemmille kiinaa eikä aina edes syö kiinalaista ruokaa. Usein hän kokkaa jotakin suomalaista.

Itse en tiedä, olenko kiinalainen vai suomalainen.

Esikoisasemani perheessä merkitsee vanhemmilleni paljon. Toivon, että he ovat ylpeitä minusta. En kuitenkaan ole varma, työskentelenkö ravintolassa enää kymmenen vuoden kuluttua"

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2015.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla