48-vuotias arkkitehti Okke Kiviluoto asuu Suomenlinnassa. Hän harrastaa kalastusta ja metsästystä sekä talvisin vapaalaskua ja seinäkiipeilyä.
48-vuotias arkkitehti Okke Kiviluoto asuu Suomenlinnassa. Hän harrastaa kalastusta ja metsästystä sekä talvisin vapaalaskua ja seinäkiipeilyä.

Kun vedet ovat vapaat, Okke Kiviluoto meloo töihin. Työmatkaliikunta on tehnyt hänen elämästään parempaa.

"Minulle liikunnan pitää tulla kuin huomaamatta, jonkin mukavan asian varjolla tai luontevana osana arkea. Ymmärsin tämän viitisen vuotta sitten. Istuin töissä tietokoneen ääressä ja kuljin kaikkialle autolla.

Aloin kaivata istumisen vastapainoksi jotain fyysisempää. Tajusin, että voisin taittaa työmatkani Suomenlinnasta Ruoholahteen meloen. Olen harrastanut melomista lapsesta asti, mutta jossain vaiheessa se jäi työkiireiden vuoksi vähemmälle.

Nyt nostan työaamuina kajakin olalle, kävelen kymmenen metriä merenrantaan, lasken kajakin veteen ja astun kyytiin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Yhtä kauan menee, jos tulen lautalla ja bussilla töihin."

Työmatkani kesto vaihtelee sen mukaan, onko tuuli myötäinen vai vastainen. Yleensä tunti riittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kymmenen tuntia työmatkoihin viikossa on tietenkin paljon, mutta yhtä kauan minulla menee, jos tulen lautalla Kauppatorille ja sitten autolla tai bussilla töihin. Työmatkapyöräilykin on lisääntynyt niin, että Bulevardilla on jo kesäisin ruuhkaa. Merellä sitä ei ole. 

Melonta on hyvää vastapainoa istumatyölle. Olen huomannut, että olen ollut virkeämpi sen jälkeen, kun aloin liikkua säännöllisesti. Meloessa ei voi touhuta juuri muuta. Kun lähden työpaikan rannasta, olen heti merellä, ja työasiat jäävät taakse. Tosin jos töissä on kovin hektistä ja työmaalta soitetaan, saatan vastata puheluun kuulokkeilla kesken matkan. Yleensä ihmiset eivät edes huomaa, että melon samalla, ellen mainitse siitä erikseen.

Leutoina talvina melontakausi on pitkä.

Työmaani on jo vuosia ollut Espoon Tapiolassa. Olen ottanut tavaksi pyöräillä sinne palavereihin. Edestakaisin matka on 15 kilometriä.

Työpäivä lähtee mainiosti käyntiin, kun ensin melon töihin ja sen jälkeen pyöräilen Ruoholahdesta Tapiolaan.

Leutoina talvina melontakausi on pitkä. Tänä vuonna aloitin jo maaliskuussa, aikaisemmin kuin koskaan ennen.

Meloa voi niin kauan kun ei ole jäitä, mutta yleensä lopettelen marraskuussa. Pimeässä melominen on vähän tylsää, joskin on siinä myös oma tunnelmansa.

Merenkäyntikään ei ole melomisen este, koska kajakki on koostaan huolimatta varsin merikelpoinen alus. Vaikka päivän aikana nousisi kovakin tuuli, melon silti yleensä kotiin. Jos aamulla on kovin harmaata ja sataa, en välttämättä lähde meloen.

"Pimeällä saa olla hereillä, ettei kukaan aja päälle."

Olen hankkinut työmatkoja varten punaisen kajakin, koska punainen väri näkyy hyvin muille veneilijöille. Lisäksi käytän meloessa oransseja huomioliivejä. Pimeällä kajakissa on valo, mutta saa sitä silti olla hereillä, ettei kukaan aja päälle. 

Aluksi kannoin kajakin aina työpaikan parkkihalliin, mutta aloin saada valituksia väärin pysäköidystä ajoneuvosta. Nykyisin jätän sen laiturille. Työpaikkani on onneksi aivan rannassa.

Hauskinta työmatkallani on hylje, joka on jo muutamana vuonna tullut morjestamaan. Hylje ilmestyy yleensä puolivälissä matkaa Suomenlinnan Kustaanmiekasta Hernesaaren kärkeen. Se ui vanaveteen, nousee pintaan ja pärskäyttää. Katselemme hetken toisiamme, ja kun jatkan melomista, se seuraa jonkin matkaa.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/2015.

Sisältö jatkuu mainoksen alla