Harva pudottelee kolikoita enää possuun. Rahaa jemmaillaan useimmiten tilillä.
Harva pudottelee kolikoita enää possuun. Rahaa jemmaillaan useimmiten tilillä.

Jättääkö uusi syystakki ostamatta vai pystyisikö vaikkapa ruokalaskua pienentämään? Kodin Kuvalehden säästämiskyselyyn vastanneet kertovat, mistä heille kertyy säästöjä – ja mihin niitä aiotaan käyttää.

Rahaa on harvoin liikaa, ja joskus sitä on kerta kaikkiaan liian vähän. Sekä rahanpuute että unelmat saavat meidät säästämään ja keksimään siihen monenlaisia tapoja.

Jos rahanmenoa halutaan vähentää, aivan ensimmäisenä tingitään ulkona syömisestä tai muusta huvittelusta, kertoivat Kodin Kuvalehden kyselyyn vastanneet.

Lähes yhtä yleistä on vaatteiden hankkimisen vähentäminen tai halvempien vaatteiden ostaminen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kolmanneksi yleisin asia, josta menojen vähentämiseksi tingitään, on lomailu. Säästöjä yritetään tavoittaa myös autoilusta ja matkalipuista, ruokamenoista sekä asumiskuluista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Useampi kuin joka toinen säästää unelmaansa

Hieman useampi kuin joka toinen säästää rahaa jonkin unelman toteuttamista varten. Useimmat haaveilevat lomamatkoista, omistusasunnosta, kesämökistä ja uudesta autosta.

Lähes joka kolmas säästää turvatakseen lastensa tulevaisuutta.

”Säästän unelmamatkaan, jonka toteutan teini-ikäisten lasteni kanssa. Matkoilla pystymme irtautumaan arjen tohinoista ja pääsemme viettämään yhteistä aikaa rauhassa”, eräs vastaajista kertoi.

Lastensa tulevaisuutta turvatakseen rahaa laittaa syrjään lähes joka kolmas. Rahaa kerätään myös koiran ostamiseen, sapattivapaan pitämiseen, kodin remonttiin ja pahan päivän sekä eläkepäivien varalle.

Kuukaudessa jää alle sata euroa säästöön

Lähes puolet laittaa rahaa säästöön säännöllisesti esimerkiksi joka kuukausi suoraan palkasta. Hieman harvempi säästää rahaa toisinaan esimerkiksi johonkin suurempaan hankintaan. Lähes joka seitsemännelle ei kerry säästöjä lainkaan.

Yleisin säästötapa on rahan siirtäminen tai jättäminen säästötilille – huomattavasti harvempi laittaa rahaa sukanvarteen tai hillopurkkiin. Viidesosa vastaajista on sijoittanut osakkeisiin tai rahastoihin.

Kuukaudessa säästöön saadaan tavallisimmin alle 100 euroa: tämä summa jää talteen joka kolmannelta vastaajalta. Toinen kolmannes saa säästöön 100–500 euroa kuukaudessa.

Kyselyyn vastasi Kodin Kuvalehden nettisivuilla toukokuussa 656 ihmistä. Kerro kommenttikentässä, mihin sinä säästät ja millä tavalla!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla