Harvoin pääsee sanomaan näin, mutta nyt sanon: jos katsot tänä vuonna vain yhden dokumenttielokuvan, katso The Wolfpack.
Crystal Mosellen esikoiselokuva The Wolfpack (2015) on vaikuttavin dokumenttielokuva, jonka olen vuosiin nähnyt.
Se kertoo Angulon kuudesta veljeksestä, jotka ovat eläneet koko lapsuutensa kerrostalokotinsa vankeina, keskellä New Yorkin Manhattania.
Veljesten isä on vakuuttunut, että ulkomaailma on lapsille turmioksi eikä päästä heitä ulos. Alistunut, myötäilevä äiti pitää pojilleen kotikoulua.
Kuulostaa painajaiselta, ja onkin. Silti dokumentista välittyy myös paljon kaunista: lasten luja suhde toisiinsa ja heidän käsittämätön kykynsä selviytyä.
Dokumentti järkyttää ja jää päiväkausiksi mieleen pyörimään. Silti siitä jää toiveikas olo: ehkä pojat sittenkin selviytyvät.
Osa veljeksistä on tosin selvinnyt paremmin, osa huonommin, eikä sitäkään dokumentissa peitellä.
Järjissään kuusikon on pitänyt mielikuvitus. Kaiken mitä he elämästä ja ulkomaailmasta oppineet, he ovat oppineet katsomalla yhdessä elokuvia.
Veljekset osaavat suosikkileffojensa vuorosanat ulkoa. Lempikohtauksiaan he näyttelevät yhdessä, uudelleen ja uudelleen.
Dokumentti järkyttää ja jää päiväkausiksi mieleen pyörimään. Silti siitä jää toiveikas olo: ehkä pojat sittenkin selviytyvät.
Ainakin he ovat päässeet jo kotoa pois.
The Wolfpack, 17.3. klo 21.30 Yle Teema ja Areena.
