Metsien kätkössä odottaa punikkitatti ja moni muu herkkupala. Kuva: Pete Aarre-Ahtio.
Metsien kätkössä odottaa punikkitatti ja moni muu herkkupala. Kuva: Pete Aarre-Ahtio.

Kun tunnistat jo kantarellin ja suppilovahveron, on aika siirtyä himppusen vaativampiin lajeihin. Lupaan, että kannattaa, nam!

Onko sienestyksen alkeet jo opiskeltu, hyvä sienikirja hankittu plakkariin ja pakastin kyllästymiseen saakka täynnä suppiksia? Jos mieli palaa jo kohti uusia löytöjä, opettele seuraavaksi nämä viisi helppoa lajia.

Koivunpunikkitatin jalassa on tummaa nukkaa. Kuva: Marienka Pakaslahti.
Koivunpunikkitatin jalassa on tummaa nukkaa. Kuva: Marienka Pakaslahti.

1. Punikkitatit

Tunnista: Punikkitatteja on monta lajia, mutta kaikki ne tunnistaa lakin keltaisen- tai ruskeanpunaisesta, kuivasta pintakelmusta. Kaikilla on myös jalassaan somia nukkatupsuja. Erinomainen tuntomerkki on kiinteä malto, jonka väri tummenee nopeasti, kun leikkaat siihen haavan.

Löydä: Punikkitatteja kasvaa jokseenkin kaikenlaisissa metsissä. Eri puulajeilla on kavereinaan omat punikkinsa: koivulla koivunpunikkitatti, männyllä männynpunikkitatti ja niin poispäin. Kaikki ovat yhtä makoisia, vain lakin värisävyssä on eroa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Valmista: Jos minulta kysytään, punikkitatit ovat herkkutattejakin herkullisempia. Ne vain pitää kypsentää kunnolla paistamalla, ettei vatsaa ala kouria aterian jälkeen. Tee vaikka maustettua sienilisäkettä talven varalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tarkkaile: Punikkitatin voi sekoittaa lähinnä lehmäntattiin, jota itäisessä Suomessa löpöksikin kutsutaan. Hyvä erotuskeino löytyy lakin pintakelmusta: punikkitatilla se ulottuu lakin reunan yli ja kaartuu pillistön puolelle, lehmäntatilla se yltää vain reunan tasalle. Löpön malto ei mustu leikkauspinnastaan, vaikka lajikohtaisesti muita värisävyjä saattaa näkyä. Jos silti tulet heittäneeksi pannulle lehmäntatin, ei hätää mitään. Syötävää sekin on. Varmista myös, ettei koriisi ole eksynyt pahanmakuista sappitattia, vaikka se olemukseltaan onkin aika erilainen kuin punikki.

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: männynpunikkitatti | lehmäntatti | sappitatti

Lampaankääpää leivitettynä pannulle ja vaikka hampurilaissämpylän väliin: vegaanikin tykkää! Kuva: Marienka Pakaslahti.
Lampaankääpää leivitettynä pannulle ja vaikka hampurilaissämpylän väliin: vegaanikin tykkää! Kuva: Marienka Pakaslahti.

2. Lampaankääpä

Tunnista: Lampaankääpä on niin itsensä näköinen, että sitä on hankala sekoittaa muihin sieniin (paitsi yhteen, mutta siitä myöhemmin). Lakki on leveä, laakea, mutkalaitainen ja kuiva. Nuorena kääpä on kermanvaalea, vanhempana harmahtavan kellanrusehtava. Pillit ovat niin olemattoman pieniä, että lakin alapinta vaikuttaa sileältä. Jalka on lyhyt ja pönäkkä. Kiinteä malto muuttuu keltaiseksi, kun sientä leikkaa tai kypsentää.

Löydä: Lampaankääpä elää yhteiseloa kuusen kanssa, joten parhaiten löydät sitä sammaleisesta kuusikosta. Ja kun löydät, saat yhdestä apajasta helposti korin puolilleen!

Valmista: Sota-aikaan lampaankääpää käytettiin kuulemma lihankorvikkeena, ja edelleen se on parasta pihvinä. Valmistaminen on helppoa: pyörittele lakit kananmunassa ja suolalla ja mustapippurilla maustetussa korppujauhossa, paista voissa tai öljyssä ja ala herkutella. Tai tee muheva lampaankääpäburgeri.

Tarkkaile: Lampaankäävän voi sekoittaa lähinnä typäskääpään. Sekään ei ole myrkyllinen, mutta kitkerä se on, joten kannattaa painaa mieleen kahden käävän erot. Typäskääpä on väriltään selvästi oranssin- tai nahanruskea, eikä sen malto muutu keltaiseksi, kuten lampaankäävällä. Typäskääpä on paikoittainen sieni, joka kasvaa usein isoissa ryppäissä ja tuoksuu aromaattiselta. Lampaankääpä ei tuoksu miltään.

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: lampaankääpä | typäskääpä

Haaparouskuja kutsuttiin ainakin vielä 70-luvun Itä-Suomessa maiteroisiksi. Niiden maitiaisneste onkin maitomaisen valkoista. Kuva: Marienka Pakaslahti.
Haaparouskuja kutsuttiin ainakin vielä 70-luvun Itä-Suomessa maiteroisiksi. Niiden maitiaisneste onkin maitomaisen valkoista. Kuva: Marienka Pakaslahti.

3. Haaparousku

Tunnista: Haaparouskuja on oikeastaan kaksi, yhtä namiskuukkeleita maultaan molemmat. Varsinainen haaparousku on tumma ja usein violetinsävyinen, kalvashaaparousku vaalea nahanvärinen. Kooltaan ne ovat melko suuria, koostumukseltaan kovia ja pinnaltaan limaisia. Jalka on säännöllisen ontto ja tanakka, heltat vaaleammat kuin lakki. Kun viillät helttoja veitsellä, rousku purskauttaa valkoista maitiaisnestettä, joka muuttuu hiljalleen vihertävän harmaaksi. Tuoksussa on – ah! – raikas sienimetsän tuulahdus.

Löydä: Haaparouskumussukat lymyävät tuoreissa ja paksusammaleisissa metsissä. Haeskele niitä etenkin kuusten ja koivujen vaikutuspiiristä.

Valmista: Mikään ei ole ihanampaa kuin haaparouskuista valmistettu suolasienisalaatti tai vaikka sieniwaldorf. Ennen ruuanlaittoa rouskut pitää vain muistaa esikäsitellä maun miedontamiseksi ja herkkävatsaisimpien yksilöiden mahanpurujen välttämiseksi. Haaparouskuille riittää viiden minuutin keittäminen kiehuvassa vedessä, sen jälkeen huuhtelu ja suolaus. Sieni vihertyy keitettäessä, mutta se ei ole vaarallista.

Tarkkaile: Lakritsirousku muistuttaa etäisesti haaparouskua ja on lievästi myrkyllinen. Sen erottaa siitä, että sen lakki on punertavan vaaleanruskea, himmeä ja maitiaisneste kirkasta kuin vesi. Kuivuessaan lakritsirousku tuoksuu nimensä mukaisesti lakritsilta.

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: haaparousku | lakritsirousku

Isohapero on metsän perussieni, josta toukatkin tykkäävät. Kuva: Marienka Pakaslahti.
Isohapero on metsän perussieni, josta toukatkin tykkäävät. Kuva: Marienka Pakaslahti.

4. Isohapero

Tunnista: Isohapero on nimensä mukaisesti iso ja hapero. Lakki on nuorena kupera, vanhempana laakea ja keskeltä kuopalla. Lakin pinta on helakan punainen mutta haalistuu vähitellen melkein kellertäväksi. Heltat ovat valkoiset, jalka tukeva ja valkoinen, joskin siinä erottuu aavistus punaista. Malto murenee helposti käsiin. Tuoksua kuvataan oppaissa hedelmäiseksi.

Löydä: Isohapero elelee kuivissa kangasmetsissä ja soiden laidoilla. Hyvinä sienikesinä sitä saa helposti korin täyteen. Tai saisi, jos ehtisi saaliinjakoon ensimmäisenä: haperot ovat myös toukkien ja etanoiden herkkua.

Valmista: Isohapero on makoisinta, kun sen heittää pannulle tuoreen sipulin seuraksi ja syö vaikka leivän päällä, mutta sopii se sieni-pinaattipastaankin.

Tarkkaile: Metsässä kasvaa myös muita punaisia haperoita. Niistä kannattaa kaihtaa kirpeimpiä: tulipunahaperoa ja punajalkahaperoa. Tulipunan jalka on täysin valkoinen ilman punaista häivettä, punajalan jalka puolestaan on selvästi punainen.

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: isohapero | tulipunahapero | punajalkahapero

Poista mustatorvisienistä multainen tyvi. Kaikki muu on herkkua. Kuva: Kimmo Räisänen.
Poista mustatorvisienistä multainen tyvi. Kaikki muu on herkkua. Kuva: Kimmo Räisänen.

5. Mustatorvisieni

Tunnista: Mustatorvisieni on niin täyteläisen ihana tyyppi, että sitä kannattaa etsiä vaikkei löytäisikään. Se on aika mestari piilottelemaan, näyttääkin kauempaa katsottuna mädäntyneeltä lehdeltä. Muuten tuntomerkit ovat selkeitä ja noudattelevat nimeä: musta, ohut ja nahkamainen torvi, ontto jalka. Ja kun yhden löydät, ympärillä on todennäköisesti kelpo parvi sen kavereita.

Löydä: Torvia kannattaa haeskella tuoreiden kuusivaltaisten metsien polkujen varsilta, ruohottuneilta metsäteiltä ja valoisilta aukkopaikoilta. Kun apajan löydät, paina se visusti mieleen ja palaa jäljillesi seuraavana sienisyksynä.

Valmista: Napsi torvista pois niiden mullanmakuiset tyvet ja levitä sienet kuivumaan. Kuivattu mustatorvimurska sopii mausteeksi melkein mihin tahansa: liharuokiin, keittoihin, kastikkeisiin, leipätaikinaan, pizzaan, suolaiseen pannariin... Sopii myös syksyiseen puolukkapastaan.

Tarkkaile: Mustatorvisientä ei voi oikein sekoittaa mihinkään kelvottomaan tai myrkylliseen sieneen, niin persoonallisen näköinen tapaus se on. Korkeintaan voit kerätä vahingossa pienemmän, harmaanruskean harmaatorvisienen tai mustatorvisientä ulkopinnastaan ryppyisemmän ruskotorvisienen, mutta silloin olet kyllä onnekas: ne ovat harvinasempia ja yhtä herkullisia kuin musta serkkunsa.

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: mustatorvisieni 

Artikkelin ja kuvat on tarkistanut Suomen Sieniseuran varapuheenjohtaja Tea von Bonsdorff-Salminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla