Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan joulu ilmestyi Kodin Kuvalehden numerossa 24/2014.
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan joulu ilmestyi Kodin Kuvalehden numerossa 24/2014.

"Kyllä on täydellinen joulu kuin Olympiakomitean virallinen mitalitavoite. Mahdoton saavuttaa", kirjoittaa Tuomas Kyrö joulunovellissaan. Mukavia lukuhetkiä Mielensäpahoittajan seurassa!

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun joululaulut siirrettiin lapsosten suista cd-pyörylöille. Ensin Vesa-Matti Turhapuro lauloi radiossa. Heti merisään ja uutisten jälkeen Varpunen jouluaamuna sellaisella äänellä, josta ei yhtään tiedä onko se maailman rumin vai melkein kaunis. Saisi ihminen jo tuossa iässä päättää onko koomikko vai mystikko.

Sitten tuli nuoriso-osasto, kaikki nämä alle 60-vuotiaat samalle haaskalle. Kyllä kääritään varpunen monessa muodossa lahjapakettiin.

Panin radion kiinni ja lähdin potkukelkalla kylille. Autolla menisin, mutta en läpäissyt lääkärintarkastusta, refleksit muka hidastuneet eikä näkökään ole kaksikymppisen. Sekö on ihme kahdeksankymppisen miehen kohdalla? Kun on hitaampi niin on myös varovaisempi.

Osaa ihminen tässä iässä ajaa isommilla vaihtella ilman kiihdytyksiä. Ja kun on heikompi näkö niin pitää keskittyä siihen mitä katselee, maisemia ja keskikulutusta.

Potkukelkalla matkaan kuluu kolme tuntia, jos juo termoskahvit ja syö jahtimakkaraleivän Puropajun sillalla. Auttaisi jos olisi paremmin lunta, hiekkaisella tiellä pitää potkia kovemmin. Mutta ei ole enää semmoisia talvia kuin lapsena, kun koko ajan oli hiihtokeli, puissa tykkylumi, ikkunoissa kyntteliköt, leivinuunissa pata ja piipussa savu.

Vaikka saattaa se olla niinkin, että minulla sekoittuvat postikorttimaisemat ja todellisuus.


Jätin potkukelkan hautausmaan portille. En alkanut kiinnittämään sitä ketjulukolla sähkötolppaan, vaikka aina onkin uhkana että kapakista kotia kohti huojuva lättähattu taikka Jokis-Erkki saa päähänsä napata käyttöönsä vanhan ihmisen viimeisen kulkuneuvon. Pakko on luottaa ihmiseen.

Vein ainoan ystäväni Yrjänän haudalle kynttilän ja laskin sopimuksemme mukaisen jaloviinapullon haudan juureen. Kerroin mitä maailmassa on tapahtunut ja mikä täällä on eniten väärin.

Paljon on.

Ihan ensimmäisenä tämä naapurimaan lyhytmittainen mies, joka haastaa riitaa ja rikkoo ilmatiloja kaikkien kanssa. Toisekseen maailmasta on muka raha loppu, vaikka kaikki on paremmin kuin koskaan. Sähköt joka torpassa, lämmintä vettä tulee hanasta ja lapsihalvaus on rokotuksilla karkoitettu aikapäiviä sitten.

Kolmanneksi halusin puhua aiheesta, josta olimme Yrjänän kanssa väittäneet monet kerrat jo silloin kun hän oli elossa.

Nimittäin joulusta.

Joulu on valhe.

Minä uskon Tepon Jaakkoon ja puurakentamiseen, mutta joulupukkiin enkä neitseelliseen syntymäänkään ole uskonut sitten kansakouluvuosien. Kyllä tiedetään kuinka lapset tehdään ja ihan on turha väittää että sinnepä se toukka vain omine aikoineen kohtuun livahti.

Tiedän minä mitä Yrjänä sanoisi. Ettei jouluevankeliumin kohdalla pidä kysyä onko se totta vai tarua, koska sanoma on hyvä ja oikein. Ja joulupukki taasen on hyväntahtoinen valkoinen valhe jolla tuodaan valoa vuoden pimeimpään aikaan ja iloa lapsosille. Ketäpä sellainen haittaisi, kysyisi Yrjänä.

Kyllä ei valhe valaise mitään aikaa. Valheesta seuraa seuraava valhe ja lopulta et yhtään muista mikä olikaan totta. Olitko vilpittömin mielin ostamassa sahatavaraa syksyllä 1954 vai tiesitkö jo kotioven perässä sulkiessasi, että tie vie Sysi-Suomen markkinoiden kautta sökörinkiin.

Poro muka kuljettaa, muka savupiipusta tullaan, muka jaellaan kaikille maailman lapsille paketteja. Johan sellainen on logistisesti ja työehtosopimusten kannalta mahdotonta.

Puhutaan rauhasta ja sanomasta, mutta kun niitä tarkemmin pohtii niin ymmärtää, että rauha on nimeltään kiire ja sanoma sama kuin joulukaupan kasvu verrattuna viime vuoteen. Lahjoja ostetaan velaksi ja tammikuussa järsitään kynsiä, koska muovikortit ovat miinuksella ja keskeltä kahtia saksitut.

Minä en ole kinkun lisäksi tehnyt minkäänlaisia jouluvalmisteluja. Ja juuri sen tähden tuntuu tuolla rintalastan alla, kun katson joulukaduilla hölkyttäviä ihmisiä. Maailma on täynnä naisväkeä, jonka pitää tehdä laatikko juuri niin kuin isoisoisoäiti sen teki. Ja metsätyötaidottomat miehet samoilevat kuusikossa etsimässä puuta, jonka pitäisi olla niin symmetrinen, ettei luonto sellaista suunnittele.

Tai sitten ollaan etäännytty todellisuuden äärimmäiselle rajalle ja ostettu muovinen kuusi, johon ripustetaan kiiltopalloja, suklaatipukkeja ja sähkökynttilöitä.

Kyllä on täydellinen joulu kuin Olympiakomitean virallinen mitalitavoite. Mahdoton saavuttaa, koska menestysvuodet ovat kaukana takana. Harva poikkeusyksilö menestyy, muut jäävät alkueriin. Piparkakut kärähtävät, perunalaatikosta unohtuu siirappi ja joulukuusenjalkaa ei löydy. Eihän lanttuloota voi onnistua, kun sitä tehdään vain kerran vuodessa.

Taito karttuisi ainoastaan sillä keinoin, että vuoden jokaisena viikkona olisi yksi perinnelaatikkopäivä. Vaan sopiiko sellainen lättähatuille ja miniöille? Kyllä ei sovi. Kyllä viimeistään Tapaninpäivänä himottavat nuorisoa salaattipedit, taimaanialainen sekaruoka ja kepatti.

Yhdet pirut ovat jatkuvasti lisääntyvät kirkkaat valot. Ensin sisätila tungettiin täyteen energiasyöppöjä vilkutteita, mutta nyt ne pitää olla pihallakin niin kuin yksityiskoti olisi markkinapaikka. Kuusisataametriä jatkojohtoa kiertää taloa, autotallia ja naapurin tonttia. Norjassa täytyy avata patoja ja Ukrainassa kaasuputkia, että saadaan suomalaisperheen jouluvalaistus kuntoon.

Meidän kylän Mannis-Kuuno kiersi talonsa ympärille vilkkuvat valot. Kyllä muistetaan mitkä valot siellä aattoyönä 1973 vilkkuivat. Poliisin siniset.

Itse mies kielsi semmoista muistavansa, joka onkin varmasti totta, koska ei se muista koko 70-luvusta mitään.

Sitten on tämä lasten kyttääminen. Joku totinen ihminen on kehitellyt valheen, että tontut siellä vahtaavat ikkunan takana jokaista sanaa ja tekoa. Pitää käyttäytyä kiltisti, että saa lahjoja.

Kyllä on taas käsitetty perinjuurin väärin tämäkin asia. Nimittäin kiltisti pitää käyttäytyä siksi, että se on oikein. Kyttäämisestä seuraava kiltteys syntyy pelosta, kun se ihan oikea kiltteys syntyisi toisten ihmisten kunnioittamisesta.

Mikä myös unohtuu täällä tonttujen poliisivaltiossa niin se, että lasten on saatava myös käyttäytyä tökerösti, hölmösti ja kaduttavasti. Mitenkä se kiltti käytös muuten erottuisi? Kyllä on vanhempi aikamoinen tonttu, jos ei tätä ymmärrä.

Minä en odota kinkun lisäksi mitään. Lahjoja en ota vastaan kuin lapsenlapsiltani. Ne antavat joka joulu minulle sen, mikä ei muille kelpaa ja hyvä niin. Kyllä ehdottomasti tarvitsen veistotunnilla tehtyä linnunpönttöä ja käsityössä kirjailtua pannulappua. Itsekin olen antanut pojalleni pahkatöitä, piirongin ja hattuhyllyn.

Laitoin joulukortin Yrjänän hautakiveä vasten. Siinä luki Sysi-Suomen kunnantalo ja kuvassa oli Sysi-Suomen kunnantalo. Sellaisia pitää korttien ja maailman olla, selkeää. Ei pinnisteltyä komiikkaa, vaikeaa taidetta taikka epäselviä luontokuvia.

Joulukortteja en lähetä. Aivan tolkutonta, että postitetaan joulutervehdyksiä ihmisille, joita ei edes kadulla muisteta ja vain siksi, että heiltä tuli edellisenä jouluna kortti.

Kyllä voisi 143 kortin sijaan keskittyä yhteen taikka kahteen läheiseen ihmiseen. Koettaisi saada katsottua silmiin ja sanottua sen mikä on aina jäänyt sanomatta.

Pitkä puheluhan siitä tulee pojan kanssa tulisi enkä minä sitä koskaan saa soitettua, mutta silti.

Tuli kylmä siinä seistessä. Otin kelkan ja potkin itseni Kuusikodin pihaan. Emäntä on siellä vuodeosastolla. Hän on jo aika kaukana tästä maailmasta, mutta minä uskon, että hänen maailmassa on lempeää ja lämpöistä.

Kun ei voi tietää, on pakko vain päättää mihin uskoo.

Vilkaisin ruokailutilaan, jonne oli tuotu kuusi ja aseteltu lahjoja lattialle. Hoitajat lauloivat varpuslaulua, mutta tämä versio kävi huomattavasti vähemmän korviin kuin Turhapuron versio. Siellä oli myös omaisia ja pikkuihmisiä, jotka vilkuilivat ikkunasta näkyykö tonttuja ja joko se pukki tulee, tuleeko jo.

Potilaat kerättiin kuusen ympärille ja hoitaja kävi kuiskaamassa minulle, että voisin tulla muutaman minuutin päästä.

Etsin vessaan, lukitsin oven.

Lämmittelin käsiä hetken salaa lämpimän veden alla.

Riisuin karvalakin ja rukkaset.

Etsin repustani univormun, josta kiinnitetään ensimmäiseksi tuuhea tekoparta, tietenkin itsetekemäni. Tyynyjä täytteeksi vatsan päälle. Punainen takki, isoisäni vanhat saappaat ja lahjasäkki selkään.

 

Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.
Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.

Laulaja Juha Tapio tuntee, että itsellekin tulee hyvä olo, kun sanoo toiselle jotain hyvää. Hänen voimasanansa ovat sanoja, jotka kertovat välittämisestä.

”Nykyisin lähetetään paljon viestejä, ja minulle merkitsevät niissä olevat pienet sanat. Se, kun joku kirjoittaa ”veli” tai ”bro”. Tai viesti, jossa lukee ”kulta”. Viimeksi Michael Monroe kirjoitti ”rakas ystävä”.

Sekin on minulle voimasana, kun pojat huutavat ”isä”. Toiset ihmiset rakentavat sitä, keitä me olemme.

”Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.”

Jos hyvin käy, toisten sanoista viisastuu itsekin. Ymmärtää, että tekee hyvää, jos sanoo muillekin jotain hyvää. Teinipoikien isänä mietin välillä, enkö osaa muuta kuin huomautella. Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.

Joskus sanoja voi korvata kuvalla. Eilen sain viestin ystävältä, jonka isä oli nukkunut pois. Laitoin hänelle pienen lauseen ja sydämen. Sieltä tuli takaisin sydän. Ne ovat pieniä juttuja, mutta niillä on väliä.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2018.

Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.
Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.

Voiko joku todellakin toteuttaa KonMari-filosofiaa näin perinpohjaisesti! Porilainen Kirsi Aironen on reilun vuoden kuluessa ”marittanut” ensin tavaransa, sitten ruokavalionsa ja lopulta vieläpä ajankäyttönsä.

Iloa tuottavia asioita. Juuri niitä eikä mitään muuta Kirsi Aironen tajusi haluavansa elämäänsä, kun hän joulun alla 2016 tarttui Marie Kondon huippusuosittuun KonMari-kirjaan.

Filosofia upposi otolliseen maaperään, sillä Kirsin motivaatio elämänmuutokseen oli jo valmiiksi valtava.

Vuosia oli kulunut aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Kirsille oli pikkuhiljaa kertynyt monenlaisia painolasteja ja riippuvuuksia. Pahimpia niistä oli syöminen: lihavimmillaan hän painoi jo 132 kiloa.

Kirsi osti ja söi. Eikä ostaminen ja syöminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Myös shoppailu oli karannut käsistä. Kirsi kertoo, että hänellä oli esimerkiksi valtavasti vaatteita, joka paikassa.

”Niissä saattoi roikkua vielä hintalaputkin. Tilasin myös verkkokaupoista tavaraa enkä välttämättä edes avannut paketteja. Enkä jaksanut palauttaa vaatteita, vaikka ne eivät olisi mahtuneet päälle.”

Nyt hän ajattelee, että jotain sairaalloista siinä kaikessa oli: että oli jokin tarve, johon hän osti ja söi. Eikä syöminen ja ostaminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Kirjan luettuaan Kirsi päätti ”marittaa” vaatteensa ja tavaransa.

”Siellä oli konkreettiset ohjeet, joiden mukaan rupesin toimimaan.”

Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.
Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.

Ensimmäisenä valmiiksi tuli vaatekaappi. Puolessa vuodessa tuli maritettua kaikki muukin: Kirsi karsi paljon astioita, liinavaatteita ja koriste-esineitä, jopa kodinkoneita.

Nyt Kirsin ja hänen kolmen lapsensa kodissa on avaraa ja siistiä.

”Tiedän jokaisen tavaran, joka on kodissani.”

”Minusta kotona pitää viihtyä. Ennen en viihtynyt, vaan olin mielelläni sieltä poissa. Nyt tiedän jokaisen tavaran kodissani. Enkä tilaile enää mitään mistään.”

Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.
Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.

”Näytän vain itselleni, en muille”

Puoli vuotta myöhemmin, elokuussa 2017, vuorossa oli ruokavalion marittaminen. Siitäkin Kirsi halusi karsia kaiken, mikä ei tuottanut hänelle iloa.

”Otin käyttöön iloisen ruokavalion, jota nyt noudatan. Karsin valmisruuat, sokerin ja valkoiset jauhot minimiin.”

Iloisesta ruokavaliosta tuli samalla terveellinen ruokavalio, johon sopii myös terveellinen määrä herkuttelua. Iloisella ruokavaliolla Kirsin kilotkin alkoivat karista vauhdilla.

”Minusta on poistunut 21 kiloa sen jälkeen, kun aloin toteuttaa KonMarin filosofiaa ruokavaliossani. Vielä lähtee ehkä tämän vuoden aikana toiset 20 kiloa.”

Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.
Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.

Kirsi puhuu mieluummin painon putoamisesta kuin laihduttamisesta. Hän on saanut paljon myös kirjasta Vähennä kaloreita ilman dieettiä. Pelkkä toive kilojen lähtemisestä ei hänestä auta: on tehtävä päätös ja pysyttävä sinä.

Ensimmäiset viikot olivat taistelua, jossa Kirsi sanoo tarvinneensa sekä tietoa, taitoa että asennetta.

”Sellaista asennetta, että näytän vain itselleni enkä muille. Alkuun tarvittiin valtavasti selkärankaa. Nyt kaikki on jo selvää. Ja kyllä tuntuu hyvältä.”

”En osannut edes perunoita kuoria”

Ennen iloista ruokavaliota Kirsi Aironen kävi usein ulkona syömässä. Ravintolat saattoivat olla ”mättöpaikkoja”, joissa sai syödä paljon, mutta ruoka ei välttämättä ollut erityisen herkullista. Nyt Kirsi käy ravintolassa harvoin mutta hyvissä, kalliimmissa paikoissa.

”Rakastan ruokaa. Ystävänikin huomioivat minua sillä.”

Kirsi sisustaa myös jääkaappia. Nyt sieltä löytyy aina kasviksia, yrttejä ja hyviä juustoja.

Kotikeittiössä uusi ruokavalio muutti paljon. Kirsi heitti hyvästit valmisruuille ja opetteli kokkaamaan. Uuden ruokavalion tueksi tarvittiin myös uusia taitoja.

”Ennen olin ihan kädetön kokki. En osannut kuoria edes perunoita. Opettelin tekemään munakkaita, keittoja ja uuniruokia.”

Kirsin jääkaappi näyttää ihan toisenlaiselta kuin ennen: hän sanoo ”sisustavansa” sitäkin. Nyt jääkaapista löytyy aina muun muassa kasviksia, yrttejä, broileria ja hyviä juustoja. Myös kalaa perheessä syödään useamman kerran viikossa.

 Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.
Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.

Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.
Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.

Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.
Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.

Kirsi myös kattaa kauniisti kaikki omat ja lastensa ateriat. Pöydässä on servietit, usein kukkia ja kauniita värejä. Inspiraatiota iloiseen ruokavalioon hän on löytänyt esimerkiksi Marina Ekroosin kirjasta Silmänruokaa.

”Rakastan taidetta. Nyt ruokakin on minulle taidetta.”

Kirsi kokkaa mielellään esimerkiksi ”maailman kauneinta munakasta”, johon tulee kermaa, yrttejä ja aina jotain lihaa kuten kebabia tai broileria. Sitten hän syö sen aamiaiseksi yksin kynttilänvalossa.

”Aamiaisella voin syödä myös jugurttia, johon tulee marjoja, pähkinöitä ja koristeeksi sitruunamelissaa. Se on minulle suuri nautinto.”

Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.
Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.

”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”
”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”

”Mietin, miksen minäkin voi olla kaunis”

Uusi tapa ajatella toi Kirsi Airoselle myös halun muuttaa ulkonäköään, panostaa siihen aiempaa enemmän. Kirsi muistaa, kuinka häntä on kilojensa vuoksi haukuttu valaaksi ja vaikka miksi.

”Mietin, että kun koti on kaunis, miksen minäkin voi olla kaunis. Häpeä hiiteen ja ilo tilalle! Nykyisin pukeudun tosi tiukkoihinkin vaatteisiin.”

Kirsi ostaa enemmän meikkejä, hoitaa ihoaan ja laittaa hiuksiaan. Hän myös kokeilee mielellään uutta ja harjoittelee meikkauksessa asioita, jotka ovat ennestään vieraita.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta.”

Muillekin hän vinkkaa pari kirjaa, joista löytyy ideoita tyylin uudistamiseen: Olet ihana -tyylikirja ja Hyvän mielen vaatekaappi.

”Hiuksiin olen laittanut uusia värejä ja malleja. Kaveritkin tekevät niitä minulle, koska en halua kuluttaa tähän kaikkeen paljon rahaa.”

Kirsi on alkanut inhota shoppailua ja ostaa nyt vain tarpeeseen. Ja saa vaatteista myös iloa, toisin kuin ennen.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta. Nytkin päälläni on kolmen euron hame ja neljän euron paita.”

”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.
”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.

”Ajankäyttö on valinta”

Ajankäyttö on pitkälti omissa käsissä, Kirsi on todistanut. Aivan samoin kuin elämään voi jättää vain iloa tuovia ruokia tai vaatteita, siitä voi karsia myös aikaa vieviä asioita, jotka eivät tuo iloa.

”Ajankäyttöhän on valinta. Tein ennen kolmea työtä. Jätin pois kaksi ja nyt olen päätoiminen opettaja. Vapaa-ajallakaan en enää kulje jatkuvasti kaikenlaisissa kissanristiäisissä.”

Samalla Kirsi on saanut enemmän aikaa asioille, joita hän arvostaa ja jotka tuovat iloa. Hän iloitsee siitä, että ehtii tekemään lastenkin kanssa nyt vaikka mitä.

”Se on minulle kaikkein tärkeintä.”

Jopa ihmisiin ulottuu sama filosofia kuin kaikkeen muuhunkin: Kirsi haluaa ympärilleen iloa tuottavia ihmisiä.

”Tai jos ei nyt vain iloa tuottavia, niin ainakin elämäntapaani tukevia ihmisiä. ”

Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.
Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.

Ennen Kirsi oli aktiivinen urheilun harrastaja. Seuraavaksi hän haluaisi vielä lisätä arkeensa liikuntaa – ja silloinkin vain sellaista, joka tuottaa iloa. Nyt hän käy toisinaan uimassa ja on satunnaisesti mukana työpaikan lentopalloporukassa.

”Ennen en olisi ikinä osallistunut sellaiseen, nyt olen täysillä verkolla. Haluaisin elämään vielä lisää arkiliikettä. Puhun ennemmin liikkeen enkä liikunnan lisäämisestä.”

Myös liikuntaan liittyy Kirsin mielessä visuaalinen puoli. Turkoosissa vedessä uimiseen liittyy kauneutta. Hänen suuri haaveensa on oppia vielä joskus jäätanssia.

Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.
Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.

”Vaihdoin häpeästä iloon”

Koko elämän marittaminen – sellaiseksi Kirsi Airolan elämänmuutosta voisi sanoa. Hän nyökkää: minäkuva on ihan toisenlainen kuin ennen.

”Moni on tullut sanomaan, että nyt sä olet oma itsesi. Jätin teeskentelyn ja vaihdoin häpeästä iloon. Joku sanoi, että olen siksi myös maailman paras innostaja.”

Kirsi ei halua tuputtaa ajatteluaan muille, mutta rohkaisee mielellään muitakin tarttumaan omiin ongelmiin kuten ylipainoon. Ylipainosta voi hänestä tulla muuri, jonka taakse voi jäädä piiloon häpeämään itseään.

”Syvimmiltäänhän tässä mennään arvoihin. Jouduin kysymään itseltäni, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

”Kysy, haluatko olla vapaa vai haluatko koko ajan hävetä itseäsi. Syvimmilläänhän tässä mennään siihen, mitä itse arvostaa. Olen joutunut kysymään, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

Kirsi ajattelee, että omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen kannattaa panostaa siksikin, että koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tulee eteen.

”Mistä me sitten saamme voimaa, jos tulee vielä jotain oikein pahaa?”

Eero

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen ruokavalioon...
Lue kommentti
Vierailija

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Eero kirjoitti: Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen...
Lue kommentti