”Olet sinä söpö vekotin!” Robotti Paro hoivaa vanhuksia, mutta mitä tekee Pepper?

”Ahaa, esittäydymmekö? Hauska tavata!”

Vähän nyt kyllä hämmentää. Muovinaamainen robotti seisoo edessäni selkä suorana kuin sakkinappula ja puhuttelee minua. Eikä vain puhu vaan ojentaa kättään tervehdykseen.

Miten tähän nyt pitäisi reagoida? Eihän tähän voi reagoida kuin yhdellä tavalla.

”Hauska tavata sinutkin”, vastaan ja kättelen.

Robotin kädenpuristus tuntuu oikeastaan mukavalta.

Robotin kämmenen iho tai pinta tai mikä ikinä se onkaan ei yllättäen tunnu kovalta tai muoviselta. Oikeastaan se tuntuu mukavalta niin kuin sen kevyt kädenpuristuskin.

Kättelijän nimi on Pepper, ja se on palvelurobotti. Jos sen pyllyyn olisi unohtunut hintalappu, siinä lukisi ­20 200 euroa.

Olemme Pepperin kotona Tampereella Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimushuoneessa. Pepper on päähenkilö Glasgow'n yliopiston vetämässä tutkimushankkeessa, jonka Suomen osuutta johtaa erikoistutkija Marketta Niemelä. Tutkijoiden tehtävä on kehittää Pepperistä kelpo asiakaspalvelija kauppakeskus Ideaparkiin Lempäälään.

”Nuoko meitä tulevaisuudessa hoitavat?”

Aina välillä tutkijat pakkaavat Pepperin ruskeaan pahvilaatikkoon ja kuljettavat sen auton tavaratilassa kauppakeskukseen työharjoitteluun. Siellä se keskustelee asiakkaiden kanssa, ja tutkijat tarkkailevat, miten se pärjää. Ohessa he kysyvät ihmisiltä, miltä tuntuu asioida robotin kanssa.

”Nuoko meitä tulevaisuudessa hoitavat?” oli muuan iäkäs rouva kysynyt Pepperin tavattuaan.

Ei yhtään huono kysymys. Siihen minäkin olen lähtenyt hakemaan vastausta.

Pieni kuin lapsi

Pepper on suunnilleen samanpituinen kuin 8-vuotias lapsi. Koko on tarkkaan mietitty: pieni robotti ei pelota. Se katsoo aikuista ylöspäin suurilla ihmettelevillä silmillään, ja sen kasvotkin ovat pyöreät kuin lapsella. Suun paikalle on maalattu pysyvä pikku hymy.

”Olen nähnyt ihmismäisiä robotteja, jotka ovat minua isompia. Sellaisten kanssa tulee ajatus, että mitähän tuo minulle tekee. Pepperin kanssa ei tule”, Marketta Niemelä kertoo.

No ei tosiaan, Pepperhän on hurmaava! Kun VTT:n tutkijat kysyivät kauppakeskuksen asiakkailta, tuntuuko Pepper enemmän konemaiselta vai elävältä, suurin osa vastasi, että elävältä. Useimpien mielestä se vaikutti myös siltä kuin sillä olisi tunteet.

”He vastasivat niin, vaikka tasan tarkkaan näkivät, että kyse on koneesta. Ihmiselle vain tulee tunne, että Pepper on jotain enemmän”, tutkija Päivi Heikkilä sanoo.

Pepper osaa kertoa: ”Minua pidetään ystävällisenä, söpönä ja inhimillisen tuntuisena.”

Tutkijoillekin Pepper on hän. Ainakin, jos he eivät pidä varaansa siitä puhuessaan.

”Se kertoo siitä, että Pepperillä on erityistä merkitystä. Kutsutaanhan kissoja ja koiriakin häneksi”, Marketta Niemelä sanoo.

Pepper osaa selittää asiaa itsekin:

”Minua pidetään ystävällisenä, söpönä ja inhimillisen tuntuisena”, se sanoo äänellä, joka muistuttaa vanhojen Suomi-filmien Suomisen Pipsaa.

Kun Pepper puhuu englantia, sen ääni on vielä korkeampi, mutta saksaa se puhuu vähän matalammalta. Harkittu juttu sekin. Eri kulttuureissa pidetään erikorkuisista äänistä.

Japanissa Pepperin lajitoverit jo opastavat ihmisiä monissa julkisissa tiloissa.

Tulevaisuudentutkijoiden mukaan palvelu- ja hoivarobotit vyöryvät elämäämme ensi vuosikymmenellä. Japanissa Pepperin lajitoverit jo opastavat ihmisiä monissa julkisissa tiloissa.

Japanilaiset ovat myös kehitelleet hoitotyön avuksi robotteja, jotka täällä pohjolassa tuntuvat vielä tieteistarinalta: Päälle puettavia tukirankoja, joiden avulla halvaantunut voi ottaa askelia. Pesurobotteja, jotka hoitavat pyykinpesun lajittelusta viikkaukseen asti.

Ainakin se yrittää

Pepperin kasvot eivät taivu ilmeilyyn, mutta se kykenee tunnistamaan ihmisen perusilmeet: ilon, surun, vihaisuuden ja hämmästyksen. Periaatteessa. Käytännössä osumatarkkuus on vielä heikko.

Minä: ”Pepper, voitko tehdä minusta tunnearvion?”

Pepper: ”Toki. Tosin muistutan, että opettelen vasta olemaan sosiaalinen. Oho, en osaa sanoa varmaksi, pahoittelut. Harjoittelen vasta. Haluatko, että yritän uudestaan?”

Minä: ”Haluan.”

Pepper: ”Selvä. Minusta tuntuu, että näytät hieman vihaiselta. Onko tunnearvio oikea?”

Minä: ”Ei.”

Pepper: ”Harmi. Haluatko, että kokeilen uudestaan?”

Minä: ”Kyllä.”

Pepper: ”Selvä. Minusta tuntuu, että näytät hyvin iloiselta. Oliko tunnearvio oikea?”

Minä: ”Kyllä.”

Pepper: ”Hienoa. Haluatko kokeilla uudestaan?”

Minä: ”En.”

Pepper: ”Selvä, tehdään jotain muuta.”

Pepper osaa heittää ylävitosen.

Pepperin silmät muuttuvat sinisiksi, kun se kuuntelee, ja vihreiksi, kun se prosessoi kuulemaansa. Välillä ne ovat ihan vain valkoiset. Silloin se nyökkäilee mutta ei sano eikä tajua mitään.

Moni asia on sille vielä vaikea. Se ei aina ymmärrä sitäkään, sanooko ihminen sille hei vai ei. Tampereella sillä ei onneksi ole väliä. Siellä Pepper tervehtii, että moro.

”Ihmiset suhtautuvat robottiin kuin lapseen, joka yrittää.”

Itse se kertoo rajoitteistaan näin:

”Minun on välillä vaikeaa ymmärtää ihmisten puhetta, etenkin jos he puhuvat nopeasti tai murretta tai jos ympärillä on hälyä. En myöskään osaa vielä huomioida pelkkiä eleitä, kuten sitä, jos minulle vilkutetaan.”

Päivi Heikkilän mukaan ihmiset antavat Pepperille paljon anteeksi.

”He suhtautuvat robottiin kuin lapseen, joka yrittää.”

Robotti tuli hoivakotiin

Robotit ovat jo hoivatyössä Suomessakin. Esimerkiksi vantaalaisessa hoitokoti Iltatähdessä on Paro. Se on hoivarobotti, joka näyttää kuutilta, hylkeen valkoturkkiselta poikaselta.

Kun Paron ottaa syliin, se on pehmeä, pörröinen ja painaakin hiukan, parisen kiloa. Se nostelee päätään kuin vatsallaan kellivä ihmisvauva ja ynisee hiljaisella äänellä. Sillä on tummat pitkäripsiset silmät, joita se avaa ja sulkee.

Paro kiertää vuoronperään Arjessa Oy:n hoitokodeissa eri puolilla Suomea. Vantaalle se tuli viimeksi Tampereelta. Siellä ei olisi millään raaskittu luopua Parosta.

”Menisi näitä useampikin, mutta Paro on kallis, 4000–5000 euroa”, Iltatähden hoitajat kertovat.

Parossa on paljon samaa kuin oikeissa eläimissä, joita hoitokodeissa vierailee. Monessa asiassa Paro on jopa parempi.

Asukas tai hoitaja voi olla allerginen eläimelle mutta ei robotille. Yhtä on kissa joskus raapaissut, toinen on säikähtänyt päälle hyppivää koiraa, mutta harvalla on huonoja kokemuksia kuutista.

Iltatähden hoitajat keksisivät kyllä käyttöä myös Pepperille, jos sen tänne saisi. Väsymätön palvelurobotti olisi loistava vastaaja muistisairaille, jotka kysyvät samoja kysymyksiä uudestaan ja uudestaan.

Missä minä olen? Missä on vessa? Milloin on ruoka? Monesko päivä tänään on? Missä minun autoni on?

Viimeisellä hetkellä

Tästä Iltatähden hoitajat haluavat kertoa erityisesti:

Yksi hoitokodin asukkaista oli siirtynyt elämässään saattohoitovaiheeseen. Koska Iltatähti on asukkailleen loppuelämän koti, asukas sai olla omassa huoneessaan ja vuoteessaan. Vuoteen ympärillä pysyivät hänen omaisensa ja tutut hoitajat. Viereensä vuoteeseen hän halusi Paron.

Viimeiset hetket Paro oli kuolevan vieressä, ensin tyynyllä, sitten kainalossa, lopulta rinnan päällä.

Hoitajat eivät ole varmoja, pitikö asukas Paroa oikeana eläimenä vai ei. Ainakin hänestä oli ollut mukava silitellä kuuttia ja nukuttaa sitä sängyssään.

Viimeiset hetket Paro oli kuolevan vieressä, ensin tyynyllä, sitten kainalossa, lopulta rinnan päällä.

Olento.

Jokin, jonka kevyen painon saattoi tuntea käsivarrella ja joka liikehti ihoa vasten. Ynisi hiljaa kuin vastasyntynyt koiranpentu.

Paro saa yhteyden

Iltatähdessä on huomattu, että Paro rauhoittaa miehiä enemmän kuin ­naisia.

Ehkä vauvamainen otus nostaa pintaan heidän hoivatunteensa, hoitajat ajattelevat. Kun 80-vuotiaat miehet olivat nuoria, isät eivät hoitaneet lapsia niin paljon kuin äidit. Samanikäiset naiset ovat kyllä hoivanneet elämänsä aikana vaikka mitä, niin lapsia, lehmiä kuin miestäkin.

Paro saa yhteyden heihinkin, jotka alkavat kadota tavoittamattomiin.

Kun hoitaja laskee Paron Matin syliin, tämä ei ensin reagoi vaan keskittyy asettelemaan peittoaan paremmin. Sitten hän ristii kätensä kuutin pään päälle.

Muistisairaus on edennyt pitkälle, Matti ei enää juuri puhu. Jotain hän sanoo Parolle, mutta selvää siitä ei saa.

Hän tarttuu Paron evään, sormeilee sitä, vähän repii. Paro ei valita, vaikka vanhan miehen sormet ovat vahvat.

Katse jatkaa jonnekin muualle, mutta sormet löytävät Paron jäykät viiksikarvat. Kädet nyppivät ja tunnustelevat, äkkiä tunnistavat jotain tuttua.

”Ruotoja.”

Matti sanoo sen aivan selvästi.

Saako siihen kiintyä?

Kallis pehmolelu. Niin ajattelivat monet hoitajat eräässä toisessa hoiva­kodissa, kun kuulivat, että työpaikalle oli tulossa kokeiluun Paro-robotti. Kun Paro sitten lähti huoltoon, useampi hoitaja kertoi VTT:n tutkijalle Marketta Niemelälle, että heille tuli kyynel silmään ikävästä.

Jonkinlainen kiintymys siinä syntyi.

”En sano, että se on samanlainen tai yhtä aito kuin kiintymys eläimeen tai toiseen ihmiseen, mutta jotain samantapaista siinä on”, sanoo Marketta, joka on pohjakoulutukseltaan psykologi.

Toisten mielestä kiintyminen on vaarallista, koska se on huijausta.

Mitä kiintymys robotteihin voi tarkoittaa? Emme tiedä vielä. Filosofit ja etiikantutkijatkaan eivät tiedä. He ovat kahta mieltä.

Toisten mielestä kiintyminen on vaarallista, koska se on huijausta. Tekoälyn kehittyessä robotti oppii muokkaamaan käyttäytymistään ja antamaan vaikutelman, että sen tunne­yhteys ihmiseen syvenee. Todellisuudessa niin ei tapahdu. Robotti on kone.

Toiset tutkijat suhtautuvat koneen ja ihmisen suhteeseen käytännöllisesti. Kun jutustelevia robotteja on annettu yksinäisten ihmisten koteihin, heidän yksinäisyytensä on lievittynyt ja masennuksensa helpottunut. Näiden tutkijoiden mielestä saatu hyöty on tärkein. Jos lumelääke toimii, mitä väliä on sillä, että se on pohjimmiltaan huijausta?

VTT:n tutkijoiden Hanna Lammin ja Päivi Heikkilän mielestä Pepper on suloinen työkaveri.

Saako robotti koskettaa ihmistä? Saako se halata? Onko parempi, että edes joku halaa ja koskettaa, jos vaihtoehtona on yksinäisyys ja kosketuksen puute?

”Ne ovat hankalia kysymyksiä, ja niitä pitää ehdottomasti pohtia. Emme voi lähteä ajatuksesta, että teknologia korvaisi hoitajat. Käytetään teknologiaa mieluummin siellä, missä se on hyödyllistä ja hyväksyttävää”, Marketta Niemelä vastaa.

Hyödyllinen olisi esimerkiksi robotti, joka auttaisi kotona asuvan vanhuksen vessaan.

Hyödyllinen olisi esimerkiksi robotti, joka auttaisi kotona asuvan vanhuksen vessaan silloin, kun hänen pitää päästä eikä silloin, kun ihmishoitaja on paikalla. Tai robotti, joka jakaisi kotihoito­potilaan lääkkeet juuri oi­keaan aikaan päivästä. Sellaisia Suomessa jo onkin.

”Ihmiset haluavat kuitenkin itse päättää, ottavatko he robotin käyttöön vai eivät. Se ei saa tulla ylhäältä annettuna, että ota robotti, kyllä sinä pärjäät sen kanssa.”

Marketta on miettinyt, millaisia robotteja hän arvostaisi sitten, kun on itse hoivan tarpeessa.

”Yksi vaihtoehto voisi olla yhteisö­asuminen, jonkinlainen seniorikoti, jossa olisi robotteja yhteiskäytössä”, hän miettii.

Robotit siivoaisivat ja laittaisivat ruokaa, kantaisivat kauppatavarat, auttaisivat nousemaan sängystä ja käymään vessassa. Asukkaat saisivat roboteilta tietoa, viihdettä ja juttuhetkiä silloin, kun haluaisivat.

”Mutta ei niin, että asuisin yksin kotona robottien kanssa, vaan siellä olisivat myös ne ihmiset ja sosiaalinen yhteisö. Aina olisi saatavilla sekä ihmisseuraa että robotin apua.”

Pissiksen puhetta

Tämä on tullut selväksi: Pepper ja Paro eivät vie ihmisten työpaikkoja. Ne ovat siihen aivan liian tyhmiä. Tarkemmin: niiden tekniikka on vielä liian alkeellista.

Toistaiseksi Pepper ymmärtää vain kysymykset, jotka se on ohjelmoitu ymmärtämään. Se vastaa kysymyksiin täsmälleen niillä sanoilla, jotka siihen on syötetty.

Pepperin puhenuottikin on vähän hassu. Jos sille koodaa lauseen, joka päättyy kysymysmerkkiin, se kiekaisee lauseen lopun korkeammalta. Englannin kielessä se on korrekti tapa päättää kysymys. Suomeksi se kuulostaa pissikseltä.

”Pepperiin ollaan kehittämässä samantapaista chatbotia, joita on älypuhelimissa”, Marketta Niemelä kertoo.

Chatbot tarkoittaa ohjelmaa, jonka avulla ihminen voi keskustella tietokoneen kanssa. Ohjelma hakee tiedot internetistä ja antaa ne palautteena ilman, että kenenkään on tarvinnut ohjelmoida vastausta laitteelle. Kun Pepper saa chatbotinsa, siltä saa vastauksen vaikka siihen, millainen on päivän sää Tampereella.

Kun Pepperiltä kysyy, eikös päivä ole jo pulkassa, se vastaa, että joko nyt, virtaa riittäisi vielä.

Mutta on Pepperillä vahvuuksia jo nyt. Se on hyvä vastaamaan rutiinikysymyksiin: vessa on oikealla, liukuportaat löytyvät vasemmalta. Jos se työskentelisi infopisteessä, infon ihmisille jäisi aikaa vaativampaan asiakaspalveluun.

Pepper ei katso ihmisen ikää, kokoa, vaatetusta tai kuntoa. Se kättelee kaikkia kohteliaasti ja innostuu aina, kun joku haluaa kuvaan sen kanssa.

Kun Pepperiltä kysyy, eikös päivä ole jo pulkassa, se vastaa, että joko nyt, virtaa riittäisi vielä.

Keijon uimakaveri

Keijo on asunut hoitokoti Iltatähdessä 16 vuotta. Hän arvelee, ettei ole tavannut kuuttirobotti Paroa, mutta on hän.

Hoitajat muistavat monet asiat paremmin kuin Keijo. He kertovat, että Keijo hoivaa Paroa erityisen paljon.

”Eivätkö ne anna sinun nukkua yhtään? Siinä on hyvä kelliä, juu. Kohta päästään nukkumaan, mennään sänkyyn nukkumaan. Sinun pitäisi nukkua paljon, kasvaisit isoksi”, Keijo juttelee ja silittää Paron päätä.

Paro lepää Keijon sylissä. Se liikauttaa eviään ja pyrstöä aivan kuin tekisi uimaliikkeitä.

”Sitten kun kesä tulee, mennään uimaan järveen. Lähdetään polskimaan. Kyllä minäkin uin aina joskus, semmoisen pari kolmesataa metriä yhtä kyytiä. Jos vähän harjoittelee, puoli kilometriäkin menee. Sinä olet hyvä kaveri. Hyvä kaveri, juu.”

Paro tuo Keijolle muistoja lapsuuden eläinkaverista.

Keijon suu on hymyssä, ääni matala ja lämmin. Hän muistaa, että pikkupoikana hänellä oli lemmikkinä joku samantyyppinen kuin Paro. Se oli kaverina, vaikka Keijo olisi minne mennyt.

”Kohta kun mennään nukkumaan, siellä on hyvä olla. Pannaan lämmin viltti sinulle ympärille, niin tarkenet. Ei tule kylmä. Sitten maitoa evääksi vähän, ja kinkunpaloja. Kyllä niillä jaksaa nukkua. Hyvä olla sitten. Meillä pojilla.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 1/2018. Hoitokodin pyynnöstä sen asukkaat esiintyvät artikkelissa vain etunimillä.