Kätilö ja seksuaaliterapeutti Jonna Pietikäinen, 32, asuu Helsingissä. Hän ammentaa voimia työhönsä urheilusta, läheisistä ja vapaaehtoistyöstä. Jonna on mukana Exit-yhdistyksessä, jonka tavoitteena on vähentää seksuaalista kaltoinkohtelua.
Kätilö ja seksuaaliterapeutti Jonna Pietikäinen, 32, asuu Helsingissä. Hän ammentaa voimia työhönsä urheilusta, läheisistä ja vapaaehtoistyöstä. Jonna on mukana Exit-yhdistyksessä, jonka tavoitteena on vähentää seksuaalista kaltoinkohtelua.

Hoitotyö voi olla kuluttavaa, mutta omia voimavaroja kannattaa opetella käyttämään, sanoo kätilö Jonna Pietikäinen.

Omaan työhyvinvointiin voi vaikuttaa.

Työskentelen kätilönä synnytyssalissa. Hoitotyö on yhtä aikaa rakasta ja raskasta. Hoitoalalla näkee valtavasti uupumista, jota aiheuttavat esimerkiksi työn pakkotahtisuus ja huono johtaminen.

Työnantajalla on suuri vastuu hyvinvoinnista, mutta työssä jaksamisen hyväksi voi tehdä paljon myös itse. Auttaa, kun elämä on kunnossa työn ulkopuolella.

Opettele tunnistamaan jaksamisesi rajat ja kunnioittamaan niitä.

Kehosta kannattaa pitää huolta nautintoja unohtamatta. Itselleni on tärkeää kehittää osaamistani opiskelemalla. Olen tietoisesti opetellut sen, etten mieti työasioita kotona. Riittää, kun töistä lähtiessäni tiedän, että olen tehnyt parhaani.

On normaalia, että työkunto vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Opettele tunnistamaan jaksamisesi rajat ja kunnioittamaan niitä. Jos voimat ovat vähissä, uskalla hakea apua työterveyshuollosta tai esimieheltä.

Pidä huolta työkaverista.

Hyvää fiilistä työkavereiden kesken kannattaa vaalia. Sairaalamaailmassa johto ei aina ymmärrä työn vaatimuksia, mutta työkaverit ymmärtävät. He ovat apuna konkreettisina käsipareina ja erityisesti silloin, kun työssä kohtaa henkisesti kuormittavia tilanteita.

Työkavereiden hyväksi voi ja kannattaa tehdä vähän ekstraa. Yhdessä yövuorossa päätimme perustaa yhdistyksen edistämään pääkaupunkiseudun kätilöiden hyvinvointia. Ajattelimme, että ansaitsemme hyvää mieltä työyhteisöön, joka on elänyt läpi hurjan muutoksen. Olemme saaneet sponsoreita tukemaan esimerkiksi hemmotteluiltoja ja juhlia.

Hoitoalalla sijaisia kohdellaan usein huonosti, ja siksi hyvistä sijaisista on pulaa. On epäreilua, että työsopimukset saattavat olla vain muutaman viikon mittaisia. Sijaisten on hankala pitää puoliaan työpaikan menettämisen pelossa. Sen vuoksi vakihenkilökunnan pitää ajaa myös sijaisten asiaa.

Tohdi sanoa joskus ei.

Oma työyhteisömme synnytysten hoidossa pääkaupunkiseudulla on elänyt jatkuvassa muutoksessa jo vuosia. Muutosjohtamisessa on ollut puutteita. Helposti ajatellaan, että ihmiset ovat muutosvastarintaisia. Rivihoitajan näkökulmasta näyttää kuitenkin usein siltä, että päätökset sanellaan ylhäältä.

Tärkeintä on, että asiakkaat saavat hyvää ja turvallista hoitoa. Isojen muutosten keskellä työrauha uhkaa kadota. Perustyötä täytyy arvostaa, ei pelkästään jatkuvaa uuden kehittämistä.

Täytyy uskaltaa myös kieltäytyä ylimääräisestä työstä, työryhmään osallistumisesta tai uudistushankkeesta.

Joskus myös työntekijän täytyy uskaltaa kieltäytyä ylimääräisestä työstä, työryhmään osallistumisesta tai uudistushankkeesta. Itse olen opiskellut omalla rahallani ja ajallani seksuaaliterapeutiksi. Sitä ammattitaitoani en lahjoita työnantajalle ilmaiseksi.

Uskalla puuttua johtamisongelmiin.

Johto on vastuussa siitä, että homma pyörii, tilat ovat toimivat ja turvalliset ja henkilökuntaa on riittävästi. Näissä perusasioissa sairaaloissa on usein ongelmia. Esimerkiksi sisäilmaongelmissa olemme saaneet pahasti vasten kasvoja.

Rivityöntekijältä vaatii rohkeutta penätä parempia työoloja, mutta suu täytyy saada auki. Kynnyksen kääntyä lähiesimiehen tai luottamusmiehen puoleen pitäisi olla matalampi.

Loppuunajettu ja kyyninen hoitaja ei ole kaunis näky.

Henkilöstön vointi vaikuttaa suoraan työn tulokseen. Loppuunajettu ja kyyninen hoitaja ei ole kaunis näky. Ihmisten hoitamista ei voi survoa tehdasmuottiin, vaikka sitä kovasti yritetään.

Suvi-Sadetta Kaarakainen on  38-vuotias äitiystutkija, joka asuu Turussa kolmen kouluikäisen lapsensa kanssa ja juo aamukahvinsa suihkussa.
Suvi-Sadetta Kaarakainen on 38-vuotias äitiystutkija, joka asuu Turussa kolmen kouluikäisen lapsensa kanssa ja juo aamukahvinsa suihkussa.

Vanhemman ei tarvitse syyllistyä puhelimen käytöstä lapsen seurassa. Verkon vertaistuki on monelle kultaakin kalliimpaa, sanoo äitiystutkija Suvi-Sadetta Kaarakainen.

Sinun ei tarvitse olla kympin vanhempi.

Nyky-Suomessa vanhemmuudesta on tullut elämäntapaprojekti, jota yritämme suorittaa virheettä. Vanhemmat vaativat itseltään ja toisiltaan jatkuvaa läsnäoloa. Äidin tai isän pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa lapsensa tarpeisiin eikä esimerkiksi surfata somessa.

"Nykyään kunnioitamme ja huomioimme lapsia yksilöinä eri tavalla kuin ennen."

Näihin vanhemmuuden uusiin vaatimuksiin on nyt mahdollista keskittyä, koska oikeasti perheet voivat paremmin kuin koskaan. Suomalaisten elintaso on noussut merkittävästi. Leikkauksista huolimatta esimerkiksi lapsiperheiden so­siaalipalvelut pelaavat yhä. Myös suhtautumisemme lapsiin on muuttunut nopeasti. Nykyään kunnioitamme ja huomioimme lapsia yksilöinä eri tavalla kuin ennen.

Vanhemmuudessa ei silti tarvitse edellyttää täysiä pisteitä, ei itseltään eikä toisilta.

Lasta ei tarvitse tuijottaa tauotta.

Loppuvuodesta Helsingin Sanomissa lastenpsykiatri ilmaisi huolensa siitä, että äidit käyttävät älypuhelinta myös imettäessään eivätkä ota katsekontaktia vauvaan. Samankaltaista äitien älylaitteiden käytön paheksuntaa on kuultu vanhemmuuden ammattilaisilta jo muutaman vuoden ajan tasaisin väliajoin.

"Harvempi on huolissaan isien liiallisesta ruutuajasta."

Tämä kielii siitä, että vanhemmuudessa kaikki palautuu yhä äidin rooliin. Harvempi on huolissaan isien liiallisesta ruutuajasta.

Imetys vie usein tuntikausia tuoreen äidin päivästä, kotitöiden ja muiden sisarusten hoidon ohella. Ei ole reilua vaatia, että äidin pitäisi tuijottaa lastaan tauotta. Jos pääsee hetkeksi istahtamaan, on ihan OK katsoa televisiota tai puhelintaan.

Some on ikkuna ulkomaailmaan.

Netti torjuu yksinäisyyttä, jota äidit kokevat erityisesti ensimmäisen lapsensa vauvavuonna. Se on vaivaton keino päästä ulos neljän seinän sisältä. Netin äitiryhmissä viljellään hervotonta huumoria, joka on todella vapauttavaa.

Nettiäiti ei ole naurettava.

Yksi tapa kontrolloida äitien toimintaa on leimata heidän toimintansa somessa naurettavaksi. Nettiäideistä on tullut suosittuja populaarikulttuurin hahmoja, joille nauramalla teemme eroa hyvän ja huonon äitiyden välille. Kulttuuriimme on juurtunut ikiaikainen ihanne lapsiin ja kotiin keskittyvästä äidistä, ja siitä poikkeaminen aiheuttaa yhä paheksuntaa.

"On hieno juttu, ettei omista epävarmuuksistaan tarvitse enää vaieta."

Naureskeluun osallistuvat sekä lapsettomat että perheelliset, niin miehet kuin naiset. He moittivat äitejä uusavuttomiksi, kun nämä hakevat vertaistukea netistä. Se on kohtuutonta. Nykyäitiyteen kohdistuu valtavia vaatimuksia, ja on hieno juttu, ettei omista epävarmuuksistaan tarvitse enää vaieta.

Addikti tarvitsee tukea.

On tietysti olemassa pieni joukko merkittävästi nettiriippuvaisia vanhempia, jotka tarvitsevat apua. Siksi perheiden hyvinvointipalveluiden on oltava kunnossa. Riippuvuuden syyt voivat olla samoja kuin muidenkin addiktioiden: taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, osattomuutta ja yksinäisyyttä. Itse teknologia ei ole yhdenkään perheen perimmäinen pulma. Älylaite ei synnytä ongelmia, joita ei ole jo valmiiksi olemassa.

Some rentouttaa.

Omassa perheessäni lapset saavat viettää arki-iltaisin tunnin älylaitteella. Viikonloppuisin ruutuaikaa ei juuri rajata. En ole aina johdonmukainen, ja välillä säännöistä saa lipsua.

Kun olen erityisen stressaantunut ja haluan paeta arkea, liimaudun itsekin puhelimeeni. Lapselle se on neutraali tapa kokea, että äiti on hetken omissa oloissaan. Tuijotan mieluummin kännykkää kuin itken parvekkeella.

 

Sovellusasiantuntija Tuula Pajamäki, 58, asuu Nakkilassa. Hänellä on kolme aikuista poikaa. Tuulan mielestä kauhujen joulu olisi aattoillan vietto hotellissa vieraiden ihmisten kanssa seuraleikkejä leikkien.
Sovellusasiantuntija Tuula Pajamäki, 58, asuu Nakkilassa. Hänellä on kolme aikuista poikaa. Tuulan mielestä kauhujen joulu olisi aattoillan vietto hotellissa vieraiden ihmisten kanssa seuraleikkejä leikkien.

Joulu yksin ei ole välttämättä yksinäinen. Se voi olla oma valinta.

Yksin voi olla ihanaa.

Olen aina rakastanut joulua. Tunne on säilynyt, vaikka eri elämänvaiheissa olen viettänyt hyvin erilaisia jouluja.

Erosin toisesta avioliitostani joitakin vuosia sitten. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, kuinka upea yksin vietetty joulu voi olla.

Aattona käyn iltapäivällä hautausmaalla ja ateriaa valmistellessani kuuntelen taustalla aaton lastenohjelmia. Kuuseen ripustan jokaisen poikani oman enkelin. Kynttilöitä pitää olla ja hiljaisuutta, joulumusiikkikaan ei saa soida liian kovalla.

Joka joulu tirautan yhden itkun, se on melkein jo perinne. En itke yksinäisyyttäni, mutta muistelen lapsuuden jouluja ja edesmenneitä läheisiäni. Jouluitku on vapauttava, ei surullinen. Se tulee kaipuun, tuoksujen ja hyvän olotilan sekoituksesta.

Rohkeutta on tehdä omanlainen joulu.

Nautin, kun saan viettää jouluaattoillan yksin pipareiden, hyvän viinin ja juustojen kera. Vielä kymmenen vuotta sitten en ehkä olisi uskaltanut kertoa tätä ääneen. Nykyisin välitän paljon vähemmän siitä, mitä muut ajattelevat valinnoistani.

Traditiot ovat minulle tärkeitä, mutta uskallan päästää niistä irti, kun on sen aika.

Laskeudun jouluun pikkuhiljaa jo pyhäinpäivästä lähtien. Laittelen kotiin jouluvaloja ja koristeita. Teen perinteiset jouluruuat: tärkeimpiä ovat lanttulaatikko, kinkku ja satakuntalainen sallatti.

Sukujoulua ei pidä vääntää väkisin.

Ymmärrän, että yksinolo jouluna voi olla musertavaa, jos se on vastentahtoista. Minulle se on oma valintani. Läheiset ovat silti tärkeä osa jouluani.

Kun kolme poikaani muuttivat yksi kerrallaan pois kotoa, sanoin kaikille saman asian: viettäkää sellainen joulu kuin itse haluatte. Aattona ei ole pakko tulla käymään.

Tapaan kyllä kaikkia lapsiani ja heidän perheitään joulun aikaan. Yhden luona saatan käydä puurolla, toinen tulee kumppaneineen luokseni syömään joulupäivänä ja kolmas ehkä tapanina.

Miniäni ovat minulle rakkaita. Säästän heidät siltä, että pakottaisin koko suvun kolmeksi päiväksi samojen seinien sisään.

Joskus poikani ehdotti, että kokoontuisimme koko klaani yhteen vaikka aatonaattona. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että ajatus on kaunis, mutta toteutus turhan stressaava. Nykyinen järjestely sopii meille.

Miniäni ovat minulle rakkaita. Sen vuoksi säästän heidät siltä, että pakottaisin koko suvun kolmeksi päiväksi samojen seinien sisään.

Joulu saa muuttua.

Joulun viettäminen yksin ei ole ollut minulle erityinen tavoite tai valinta. Joulu on vain muotoutunut luonnostaan tällaiseksi vuosien saatossa.

Lapsuudenkodissani joulua valmisteltiin uutterasti joulurauhan julistukseen asti. Sen jälkeen aika tuntui pysähtyvän joulunpyhiksi.

Kun poikani olivat pieniä, vietimme perinteisiä lapsiperhejouluja. Silloin oli ihanaa katsella lasten intoa ja odotusta, mutta lasten kuuluu kasvaa ja alkaa elää omaa elämäänsä. Uusiin elämäntilanteisiin on helpompi sopeutua, kun ei haraa niitä vastaan.

Älä odota kiiltokuvaa.

Media muokkaa käsitystä täydellisestä joulusta. Minullakin on mielessä tavaratalon joulumainos monen kymmenen vuoden takaa. Siinä siistiksi suitut lapset ja koko suuri suku istuu pitkän pöydän ääressä. Kattaus on virheetön, samoin kaikkien ilmeet.

Muistan ennen ajatelleeni, että tuohon en koskaan yllä. Nyt ymmärrän, ettei tarvitsekaan.

Joulutonttu

Tuula Pajamäki, 58: ”Nautin, kun saan viettää joulua yksin”

Kun elin kahden poikani kanssa meillä oli ihania jouluja, perinteisiä.Sellaisia mitkä opin lapsena.Laitoin ja touhusin , niin kuin äiti oli opettanut.Jotain uutta tuli mukaan silloisesta kotimaastani. Äiti oli joskus mukana mutta hänkin haluasi useimmiten viettää joulunsa kotonaan. Joulu on aina ollut mun juttuni ja lapsuusjoulut saavat mut kaipaamaan sitä aikaa takaisin. Joskus kesälläkin on etsittävä lapsuusajan joulukoristeet esille.Äidinäidin ja äidin antamat. Vanhat joululiinat. Olin...
Lue kommentti
Tunnelmoija

Tuula Pajamäki, 58: ”Nautin, kun saan viettää joulua yksin”

Ilostuin , kun luin jutun Tuulasta,joka pitää yksin olosta jouluna.Aivan kuin minä!Olen kokenut olevani outo kummajainen, kun sukujoulut hälinöineen eivät viehätä.On sellaistakin kokeiltu, mutta koko tunnelma hävisi.Jouluun kuuluu rauhallinen kotona olo ja ulkoilu.Onneksi mieheni on samanlainen, eikä ole vaatinut koskaan sukulaissukkulointia vaan olemme viettäneet joulut pienen perheemme parissa.Kuten muutkin juhlapyhät.Meillä on kaksi lasta jotka ovat jo yli 20 -vuotiaita.Saa nähdä, mitä...
Lue kommentti