Minä ja mieheni olemme molemmat ainoita lapsia. Meidän lapsillamme ei ole siksi ainuttakaan tätiä, setää tai serkkua.

Olen ainoa lapsi ja erityisesti aikuisena olen kaivannut sisaruksia. Vanhempani ovat nyt siinä iässä, että kohta heistä huolehtiminen kaatuisi yksin minulle, ellei minulla olisi jo aikuisia lapsia auttamassa.

Ex-mieheni oli myös ainoa lapsi, joten yhteisillä lapsillamme ei ole ainuttakaan tätiä, setää tai serkkuaa. Minusta se on surullista. Siksi olen halunnut tarjota omille lapsilleni sisaruuden onnen ja kurjuudet ja olen saanut neljä lasta.

Nina

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Näkökulma tuokin. Itse monilapsisesta perheestä tulevana näen asian toisin. Vaillejääminen (riittävästä vanhemmuudesta, materiasta, harrastusmahdollisuuksista, matkoista), sisaruskateus ja riidat voivat aiheuttaa sen että sisarukset eivät ole läheisiä lapsuudessa eikä aikuisuudessakaan. Tai sitten arvomaailma, luonne ja kiinnostuksenkohteet ovat täysin erilaiset. Ystävät ovat monesti läheisempiä kuin omat sisarukset. Ystäviltä saa tukea myös silloin kun omat vanhemmat sairastavat ja kuolevat.

Vierailija

Ei vanhemman pidä toteuttaa omia lapsuuden sisarushaaveitaan lastensa kautta!
Anoppini ajatteli juuri kuten aloittaja ja hankki suuren liudan lapsia, valikoi joukosta suosikkinsa ja inhokkinsa, ja peluuttaa aikuisia lapsiaan edelleen toisiaan vastaan — mieheni onneton lapsuus ja vaikeat kokemukset suuren perheen laiminlyötynä esikoisena taas johtivat siihen, että meillä lapsiluku jäi minun toiveistani huolimatta yhteen. Molemmat heistä toimivat minun mielestäni aika itsekkäästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla