Elämästä puuttuu iso pala, kun koiraystävää ei enää ole.
Elämästä puuttuu iso pala, kun koiraystävää ei enää ole.

”Tiesin, että koiran kuolema olisi kova paikka. Mutta en arvannut, miten paljon sitä surisin”, lukijamme kirjoittaa.

Jouduimme luopumaan rakkaasta ystävästä loppukesällä, kun Pertti-koiramme nukkui pois eläinlääkärin avustuksella.

Koiramme oli vanha ja tiesimme, että yhteinen aika oli loppumassa. Lopettamispäätös täytyi kuitenkin tehdä nopeammin kuin mihin olimme osanneet varautua.

Kun oli Pertin elämän viimeinen päivä, se söi hyvällä ruokahalulla ja lapsemme otti sen kanssa yhteisselfieitä. Kuvissa koira ei näytä sairaalta, ja minun on vaikea muistaa, miten huono olo sillä oli. Ehkä siksi mietin vielä, teimmekö lopettamispäätöksen liian äkkipikaisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun saimme tuhkat, pidimme Pertille muistotilaisuuden mökillä. Ripottelimme tuhkat sille rakkaisiin paikkoihin, katsoimme valokuvia ja itkimme. Viisitoista vuotta yhteistä elämää vilisti silmissä ja mielessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikeinta on ajatella, että emme ole enää koiraperhe.

Enää en itke päivittäin, mutta olen yhä syvästi surullinen. Kaipaus on valtava ja välillä tuntuu, että muserrun suruni alla. Mietin, miten paljon koiraa voi surra. Mitä edes itken? Ehkä itken nuoruutta, jota elin koiran kanssa, ja jota en koskaan saa takaisin. Ehkä suren sitä, että ainokaisella lapsellamme ei ole enää edes karvaista sisarusta.

Kotikin tuntuu yhä valtavan tyhjältä.

Ensimmäiset viikot odotin, että koira vain tulisi takaisin samalla tavalla kuin se oli tullut hoidosta. Nyt kuukausia myöhemmin mietin vieläkin, että Pertti tulisi kotona vastaan, mutta ei se tule.

Kaipaan sitä, miltä koiran turkki tuntui, kun sitä silitti. Miten ihanalta kynsien rapina lattiaa vasten kuulosti, kun Pertti heräili odottamaan aamulenkkiä. Vaikeinta on ajatella, että emme ole enää koiraperhe.

Välillä tunnen myös musertavaa syyllisyyttä: Jaksoinko huolehtia Pertistä riittävästi? Purinko Perttiin liikaa pahaa oloani?

Koska ikävä loppuu?

Mitä ajatuksia sinussa heräsi? Osallistu keskusteluun tai kerro oma tarinasi alla olevassa kommenttikentässä! Voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen: ihmisten.kesken@sanoma.com

Aikkis

Täällä kirjottaa toinen saman kokenut. Ihan ensiksi haluaisin sanoa, että ole lempeä itsellesi. Varmasti olet pitänyt parasta mahdollista huolta ystävästäsi ja sillä oli luonasi ihana elämä. Jouduin itse luopumaan 2,5 vuotta sitten vanhasta koirastani ja aikaa on todella tarvittu, että asian kanssa oppii elämään. Anna itsellesi lupa surra rauhassa. Sydämestäni toivon voimia sinulle ja kaikkea hyvää tulevaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla