”Tunnen oloni epämiellyttäväksi enkä ole tyytyväinen elämääni. En haluaisi erota, mutta ajattelen sitä usein”, lukijamme tunnustaa.
Kirjoitan aiheesta, johon en välttämättä toivoisi kaikista helpointa vastausta. Olen nainen ja avioliitossa. Lapset ovat aikuisia, ja heillä on omat perheensä. Kun nuorena menin avioon, se tuntui ihan hyvältä päätökseltä ja olin myös rakastunut. Vuosien kuluessa rakkaus muuttui kiintymykseksi, ja olen nyt alkanut epäillä, olenko ollenkaan onnellinen.
Tunnen nyt useammin oloni epämiellyttäväksi, enkä ole elämääni oikein tyytyväinen. Lapset ja lastenlapset kyllä tuottavat iloa, ja he taitavatkin olla kohta ainoa syy ja aihe olla elossa.
Mikä pahinta, huomaan itsestäni, etten käyttäydy aidosti omana itsenäni vaan näyttelen jotain muuta. En osaa selittää, miksi tilanne on sellainen, että joudun teeskentelemään iloista ihmistä. Mieheni tuntuu olevan minuun tyytyväinen, eikä meillä ole juuri kismaa. Puhumme kyllä keskenämme, mutta tuntuu, ettei hän tajua minun ajatuksiani. Erotakaan en haluaisi, vaikka se on usein kyllä mielessä.
Tiedän olevani joskus masentunut, mutta tarvitsenko sitten jotain ulkopuolista apua? En tiedä. Vai voinko sanoa olevani kyllästynyt elämääni? Mistä ammentaisin uutta virtaa?
Näyttelijä
Mitä ajatuksia sinussa heräsi? Osallistu keskusteluun tai kerro oma tarinasi alla olevassa kommenttikentässä! Voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen: ihmisten.kesken@sanoma.com
