Mistä saisi vähän vanhemmalle sopivia meikki-, hiusväri- ja pukeutumisneuvoja?

Harmaat hiukset ovat minusta kauniit, ja ikäni saa näkyä. Silti on päiviä, jolloin minua häiritsee se, miten rupsahtaneelta näytän. Tiedän, että se on vain tunne.  Muut eivät mielestäni koskaan näytä rupsahtaneilta.

Huonoina aamuina kauhistun naamaa peilissä, harmittelen kasvojeni valahdusta ja kiroan harmaat hiukset. Olen ehkä edellisenä päivänä nähnyt nuoruuden valokuvia itsestäni tai jokin muu on saanut huomaamaan ajan kulumisen.

Nuoruus ei silti ole minulle pakkomielle. Ikä ei tee kasvoille pelkästään kivoja asioita. Toisaalta elämänkokemus, viisaus ja muistot näkyvät kasvoissa hyvällä tavalla. Vanhat kasvot ovat mielenkiintoiset, vaikkei niiden ylle enää missikruunuja sovitella. Onneksi iän myötä missikruunut menettävät merkityksensä.

Vanhemmalle naiselle sopii harvoin se, että hän yrittää pakonomaisesti näyttää nuorelta, pukeutuu jopa teinien vaatteisiin. Näin vaatekaupassa naisen, joka takaapäin olisi voinut olla 25-vuotias. Kun hän kääntyi, näin kuusikymppisen kasvot. Vaikka kuusikymppisyydessä ei ole mitään pahaa, säikähdin, koska kasvoja koristi niin vahva meikki. Miten kaunis hän olisi ollut ikäänsä sopivissa tyylikkäissä vaatteissa ja hillitymmässä meikissä! Nyt vaikutelma oli päinvastainen kuin hän toivoi.

Toisaalta ihmisellä on oikeus laittautua sellaiseksi kuin haluaa, puki se häntä tai ei. Mistähän saisi meikki-, hiusväri- ja pukeutumisneuvoja näin vanhemmalla iällä, jotta osaisi välttää klovniefektin?

– Neliapila

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!

Näyttää siltä, että masennuksen kasvun ja uskonnollisuuden vähentymisen käyrät kulkevat tasatahtia.

Kansantaudiksi muodostuneen masennuksen syitä pohtivat nyt kaikki: ammattiauttajat, tutkijat, toimittajat ja tietysti masentuneet itse.

Odotan, että joku tutkisi tätä: Kuinka paljon masennuksen lisääntymiseen on syynä samaan aikaan Suomessa tapahtunut uskonnollinen maallistuminen? En tiedä. Kysyn, koska minusta näyttää siltä, että masennuksen kasvun ja uskonnollisuuden vähentymisen käyrät kulkevat tasatahtia.

Uskonnollisella ihmisellä on elämässään korkeampi voima, jonka varaan voi laskea. Uskonnoton ihminen on ehkä enemmän yksin. Voiko masennus johtua siitä?

Yksi näkökulma

Nykyisin korostetaan, ettei toisten ulkonäköä saa kommentoida? Miten sitten lapsille ja nuorille voi päivitellä heidän ulkonäköään heidän kuultensa?

Olen isokokoista sukua ja myös lapseni ovat isoja. Jo pienenä he saivat jatkuvasti kuulla ihmettelyä koostaan, kun aikuiset kuulivat lapsen iän.

Varsinkin murrosiässä jatkuva koon päivittely on ollut lapsille todella rassaavaa. Kun naapurin mies tuli käymään meillä, hän hohotteli eteisessä poikien kenkiä, että onpas siinä kanootteja.

Nyt on vuorossa 13-vuotias tyttäreni, joka vaivaantuu jatkuvasta pituutensa huomauttelusta. Hän on alkanut kulkea hartiat kyyryssä, vaikka eihän se lyhyemmäksi tee.

Nykyisin korostetaan, ettei toisten ulkonäköä saa kommentoida? Miten sitten lapsille ja nuorille voi päivitellä heidän kokoaan heidän kuultensa? Päivitelläänkö lasten lyhyyttä samalla tavalla?

Onpa täti itse lihava...

entinen pullukka

Lukijan kirje: Miksi lasten ulkonäöstä saa huomautella?

Tiedän tunteen. Olin lapsena pyöreä ja sain jatkuvasti kuulla ulkonäöstäni ja syömisistäni kommentteja sukulaisiltani. Isovanhempani, tätini sekä äitini kommentoivat, milloin näytin hoikemmalta ja, milloin olin taas pyöristynyt. Painoni tuntui olevan julkinen keskustelun ja kommentoinnin aihe. Se tuntui todella ikävältä ja häpesin itseäni ja olemustani usein. Itse en kommentoi millään tavalla kenenkään lapsen kokoa tai ulkonäköä. Minusta kenenkään ulkoisen olemuksen kommentointi ei ole...
Lue kommentti