Kun käyttöohje löytyi, suhde puolisoon uudistui.
Vuosikymmenien avioliiton jälkeen arjesta oli tullut rutiinia. Päivät olivat samanlaisia, jutut samankaltaisia, toisen ajatukset arvattavissa. Samassa vuoteessa nukuttiin, mutta ei muuta. Aikuisten lasten ja lastenlasten kanssa pidettiin yhteyttä. Kaikki kulki samaa rataa, eikä mitään muuta osannut enää toivoakaan.
Sitten jotain tapahtui. Kaipaus toista kohtaan oli olemassa, mutta käyttöohjeen löytymiseen tarvittiin hyväilevää kosketusta ja läheisyyttä, jossa ei vaadittu mitään. Aloitin keskustelun, jossa muistelimme aikaa, jolloin elimme vain toisillemme. Ilahduin, että miehenikin mielestä erkaantuminen oli virhe.
Kiinnitimme huomiota rehellisyyteen. Olimme samaa mieltä myös siitä, että halusimme vihkilupauksen toimivan avioliittomme arjessa. Rakkaudella ja toisen huomioon ottamisella elämällemme tuli taas merkitys.
Miksi annoimme ajan kulua näin pitkään? Pidimme toista itsestään selvyytenä. Minun naiseuteni on vielä olemassa. Hän on turvallinen mieheni, lastemme isä ja lastenlastemme isoisä. Emme kumpikaan toivo enää sängynryskettä vaan hiljaista läheisyyttä ja tunnetta, että toinen on siinä. Saimme suuren lahjan, löysimme toisemme uudelleen.
Pikku vaimo
