Nuorempana Anja Kekkonen hamstrasi kotiinsa tavaraa, jota ei edes tarvinnut. "Ostaminen oli sijaistoimintaa, jolla hankin sielunrauhaa."

"Voi hyvänen aika tätä kirjahyllyä", puuskahtaa Anja Kekkonen, 70, kodissaan Helsingin Arabianrannassa ja nauraa päälle.

Valkoinen kirjahylly ulko-oven pielessä on niin täynnä tavaraa kuin olla voi. Kirjojen lisäksi hyllyssä on lasipurkki täynnä kolikoita, joilla käydään kerran viikossa ex-miehen kanssa kahvilla. On lapsenlapsen sukat ja kengätkin kuivumassa.

Toki Anja on aikonut järjestellä hyllyä, mutta jostain syystä se ei tapahdu. Hän ei ole kuullutkaan marittamisesta. Eikä niin väliksikään. Sillä tämä koti on käytännöllinen, vihdoinkin.

Anja Kekkonen on asunut elämänsä aikana lukuisissa asunnoissa, jotka ovat kaikki olleet erilaisia. 1960-luvulla nuorilla oli tapana muuttaa vuokra-asunnosta toiseen. Silloin ei juuri osteltu tavaroita eikä ollut rahaakaan.

Ostin rakkautta, koska elin yksin. Vuorasin pintani ihanilla vaatteilla.

Anja käy istumaan keinutuoliin ja lukee punaista päiväkirjaansa, joka paljastaa parikymppisen Anjan ajatuksia.

Köyhä, köyhä ihminen, miksi sinä tuhlaat? hän on kirjoittanut.

Anja tietää kyllä miksi.

"Ostin rakkautta, koska elin yksin. Minulla oli vain kassi, jossa oli yöpaita ja hammasharja. Ei ollut tavaraa. Tunsin oloni hylätyksi huonoissa vaatteissani ja ajattelin, että hyljätty pinta pitäisi vuorata ihanilla vaatteilla", hän sanoo.

"Ostaminen oli sijaistoimintaa, jolla hankin sielunrauhaa."

Täydellinen koti piti koossa

Tuhlaaminen loppui, kun syntyi lapsi. Vastuuntunto syntyi äitiydestä.

Anjasta tuli ulosottomies. Työssään hän näki, miltä kodeissa näyttää, kun asukas menettää elämänhallintansa.

Ulosottomiehen työ oli tavallaan tavaroiden luettelointia. Anjalle on jäänyt mieleen, kuinka osassa esineistä roikkuivat hintalaput. Ihmiset eivät olleet edes tarvinneet niitä.

Anja ei halunnut, että mikään tavara muistuttaisi häntä vanhasta elämästä.

Työelämänsä vilkkaimmassa vaiheessa Anja muutti Merihakaan. Hän rakensi kodistaan näyttämön ja kulki korkokengissä steriileissä huoneissa, joissa kaiken piti olla tarkasti paikoillaan. Siitä piti huolta siivooja.

"Olin sisäisesti turvaton. Kenttätyö oli välillä aika vaarallista, ja minusta tuntui, että virheetön koti piti minut koossa."

Seinään saa piirtää

Nykyisessä kodissaan Anjalla on lapsiystäviään varten seinä, johon nämä saavat piirtää.

Kerran pienet ystävät halusivat ilahduttaa Anjaa piirtämällä toisellakin seinällä roikkuvan taulun ympärille värikynillä kehykset. Ensin Anja pettyi. Sitten hän tajusi, että kehykset kuuluvat hänen kotiinsa.

"Eiks ole ihanat!"

Anja uskoo, että jokainen kalustaa alitajuisesti sellaisen kodin, jonka juuri sillä hetkellä tarvitsee. Merihaan-kodista muuttaessaan hän otti mukaan vain kolme taulua ja antoi pois kalliit designhuonekalunsa. Hän ei halunnut, että mikään tavara muistuttaisi häntä vanhasta elämästä.

"Sanoin lähipiirille, että viekää kaikki. Kertaakaan ei ole kaduttanut."

Nyt Anjan koti on kotoisa. Se pitää häntä pystyssä huonoinakin aikoina.

Tavaroissa on ihmisen historia

Lapsuudenkodistaan Anjalla on tallella puukko, viila ja hohtimet. Pienet muistot mahtuvat pieneen laukkuun.

Vanhoja tavaroitaan Anja vaalii sen mukaan, millaisia muistoja ne tuovat.

"Vanhoissa tavaroissa on ihmisen historia. Minuus tulee osittain tavaran kautta."

Enää en tarvitse oikein mitään. Minä olen minun kotini.

Mamman vanha sirppi muistuttaa asennosta, jossa mamma leikkasi pellolla ohraa. Anja muistaa liinan ja leningin.

"Jos esinettä ei ole, kuva häviää."

Anja saattaa yhä hankkia tavaraa, mutta hän myös kierrättää sitä. Heti kun hän huomaa, että joku tarvitsee tai haluaa jotakin, mitä hänellä on, hän antaa vaikka vaatteen yltään.

"En tarvitse enää oikein mitään. Minä olen minun kotini."

Jo remonttivaiheessa talkooväki pääsi nauttimaan maittavista illallisista Mirkan keittiössä.

Ensin Mirkan koti paljastui homepommiksi, sitten hän menetti puolisonsa. Remontti ja lapset pitivät kiinni elämässä.

Syksyllä 2003 Mirkka Torikalla oli koossa kaikki, mistä hän oli haaveillut: avioliitto, unelmatyö päätoimittajana, koira, uusi koti, kesämökki, esikoinen tulossa.

Kymmenen vuotta myöhemmin, helmikuussa 2013, Mirkka seisoi homepommiksi paljastuneen kotinsa olohuoneessa ja yritti käsittää, että hänen miehensä oli juuri kuollut. 35-vuotiaana Mirkasta oli tullut leski ja kahden lapsen yksinhuoltaja.

”Muistan ajatelleeni, että pahin oli tapahtunut. Sitten aloin toimia kuin robotti.”

Mirkan, Elsin ja Vilhon mielestä talosta tuli remontin jälkeen kuin uusi. Cane-linen tuoli käy myös ulkokalusteeksi.
Mirkan, Elsin ja Vilhon mielestä talosta tuli remontin jälkeen kuin uusi. Cane-linen tuoli käy myös ulkokalusteeksi.

Unelmat murskaksi

Aviomiehen kuolema tuli yllättäen mutta ei yllätyksenä. Perheen arki oli ollut pitkään taistelua puolison kaksisuuntaista mielialahäiriötä vastaan. Mirkka oli tottunut sinnittelemään päivästä toiseen ja pitämään perhettä ja kotia pystyssä.

”Ydinperhe oli vahva ihanteeni, josta halusin pitää kiinni.”

Tuore äiti oli tiukilla, sillä perhe asui vasta ostamassaan talossa uudessa paikassa vailla vertaistukea.

”Äitiys oli samaan aikaan sekä upeaa että haastavaa. Vilho syntyi keskosena ja huusi siitä aiheutuvan koliikin vuoksi joka yö. Puolisoni oli yötöissä, joten emme nukkuneet juuri ollenkaan.”

”Muistan ajatelleeni, että pahin oli tapahtunut. Sitten aloin toimia kuin robotti.”

Vaikka arki oli rankkaa, Mirkka ylistää entistä puolisoaan isänä. "Kun hän leikki, hän oli sataprosenttisesti läsnä. Vilho ja Elsi saavat aina muistaa isänsä maailman parhaana."

Eteisen Toj-vaaterekkiin Mirkka asetti kauneimmat vaatteensa. Matto oli edullinen löytö K-Raudasta.
Eteisen Toj-vaaterekkiin Mirkka asetti kauneimmat vaatteensa. Matto oli edullinen löytö K-Raudasta.

Äidistä tuli remonttireiska

Kodin homeongelmat paljastuivat vähän ennen Mirkan miehen kuolemaa, loppuvuodesta 2012. Perhe vietti yhteisen joulun kotona ja muutti sitten remonttievakkoon kerrostaloon. Kuukausi muuton jälkeen Mirkka joutui kertomaan lapsille isän kuolemasta.

”Heti perään vakuutin heille, että selviämme. Lapset kestävät uskomattoman urheasti vaikeita asioita, kunhan tuntevat olevansa turvassa.”

Mirkka päätti, että talo oli pakko saada kuntoon. Remontti ja lapset pitivät hänet elämässä kiinni. Tekemisestä tuli terapiaa.

”Lapset olivat menettäneet isänsä. He eivät todellakaan menettäisi kotiaan! Mieheni ystävät ottivat kunnia-asiakseen tulla apuun. En olisi selvinnyt ilman heitä.”

Ruokailutilaan Mirkka valitsi tapetin, joka näyttää tiiliseinältä. Se löytyi ConcreteWall-mallistosta.
Ruokailutilaan Mirkka valitsi tapetin, joka näyttää tiiliseinältä. Se löytyi ConcreteWall-mallistosta.

Puustellin keittiön kivitasot ovat helppohoitoiset. Saarekkeen ansiosta kokki voi puuhatessaan rupatella vieraiden kanssa.
Puustellin keittiön kivitasot ovat helppohoitoiset. Saarekkeen ansiosta kokki voi puuhatessaan rupatella vieraiden kanssa.

Olohuoneen päätyseinä tehtiin osb-lastulevyistä, jotka jätettiin tarkoituksella pinnoittamatta. Johdot piilotettiin levyjen sisään.
Olohuoneen päätyseinä tehtiin osb-lastulevyistä, jotka jätettiin tarkoituksella pinnoittamatta. Johdot piilotettiin levyjen sisään.

Järjetön projekti

Talon lattiat ja seinät purettiin betonipintoihin asti. Eristevillat vaihdettiin, pesutilat ja keittiö uusittiin, samoin yläkerta, vaikka siihen ei korjaussuunnitelma velvoittanutkaan. Kolminkertainen alapohjan eristys oli kuulemma hätävarjelun liioittelua, mutta Mirkka vaati sitä. Piha myllättiin niin, että maa viettää nyt poispäin talosta.

Koko vanha irtaimisto joutui roskalavalle valokuvia lukuun ottamatta.

”Oli hurjaa heittää kaikki menemään. Projekti oli järjetön, mutta tiesin, että selviän.”

Keskeltä remonttikaaosta Mirkka muistaa, miten oudolta tuntui hallita kaikkea. Ikävä oli kova, mutta puolison sairauden tuomaa pelkoa elämän arvaamattomuudesta ei enää ollut.

Syksyllä Mirkka, Elsi ja Vilho pääsivät viimein muuttamaan takaisin kotiin.

”Kun laskin muuttolaatikot käsistäni, ajattelin, että vaikka meille tulee nyt erilainen elämä, se voi olla oikein hyvä elämä.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 17/2016.

KOTI 5 huonetta ja keittiö vuonna 1982 rakennetussa omakotitalossa Jyväskylässä, 160 m2.

ASUKKAAT Yhteisöpedagogi ja toimittaja Mirkka Torikka sekä lapset Vilho ja Elsi.

Tervetuloa taiteilijan taloon, toivottavat Milla Koivunen ja hänen ystävänsä Saija Seppälä. Lolita-mekkoon pukeutuminen on Saijan harrastus, jota Millakin halusi kokeilla.

Sisustaminen on Milla Koivuselle hauskaa leikkiä. Vanhan talon remontti tosin käy välillä työstä.

Valkoiset aidat ja Alastaron hautausmaa ympäröivät vaaleanpunaista taloa, jossa asuu ja työskentelee kuvittaja-graafikko Milla Koivunen. Kun hän viitisen vuotta sitten etsi uutta asuinpaikkaa, suurin toive oli saada saman katon alle koti, tilat taiteen tekemiselle ja pieni puoti.

Tuolloin Milla asui Ylöjärvellä 70 neliön talossa yhdessä ystävänsä Teijan kanssa. Vaikka kimppakämppä oli turhan pieni, siitä luopuminen tuntui haikealta, sillä naiset olivat remontoineet talon lattiasta kattoon. Toisaalta remonttikokemus rohkaisi Millaa ryhtymään samaan uudelleen.

”Haaveilimme vanhoista kouluista, pappiloista ja meijereistä, jopa kirkoista. Katsastimme myös kommuuniasumisen vaihtoehtoja”, kertoo Koivunen.

Vain silloin, kun ystäviä tulee kylään, Milla raivaa taiteilijantarvikkeensa ruokailutilasta kaappiin.
Vain silloin, kun ystäviä tulee kylään, Milla raivaa taiteilijantarvikkeensa ruokailutilasta kaappiin.

Milla ja Teija kävivät katsomassa useaa vanhaa taloa noin 50 kilometrin säteellä Tampereelta. Oikean löytäminen ei ollut vaikeaa: he tykästyivät enemmän tai vähemmän jokaiseen. Naiset tekivät muutaman ostotarjouksen, joita ei kuitenkaan hyväksytty. Kun oma talo sitten laitettiin myytiin, se meni kaupaksi melkein heti.

Millan nykyisen kodin, Villa Bohemian, myynti-ilmoitus oli ollut netissä pitkään.

”Kuvien perusteella talo ei miellyttänyt, ja sijaintikin oli kaukainen. Pikkuinen Alastaron kylä oli meille vieras.”

”Niinhän siinä sitten kävi, että ihastuin.”

Koska uuden kodin löytämisellä oli jo kiire, naiset ajelivat 100 kilometrin matkan katsomaan taloa ulkoa, vaikka esittelyaikaa ei saman tien saatukaan sovittua.

”Niinhän siinä sitten kävi, että ihastuin.”

Olohuoneen ja ruokailutilan ovella on Tellu-koiran lepopaikka, vanha matkalaukku. Seinäkello on Millan maalaama.
Olohuoneen ja ruokailutilan ovella on Tellu-koiran lepopaikka, vanha matkalaukku. Seinäkello on Millan maalaama.

Millan siskolla on antiikkiliike Ruotsissa, ja olohuoneen plyysisohva on hänen löytönsä. Kristallikruunu on muisto lapsuudenkodista.
Millan siskolla on antiikkiliike Ruotsissa, ja olohuoneen plyysisohva on hänen löytönsä. Kristallikruunu on muisto lapsuudenkodista.

Röyhelöissä tai maalarin haalareissa

Milla Koivunen esittelee kotiaan vaaleanpunaiseen röyhelömekkoon pukeutuneena. Nykyisin hän jakaa talon vain koiriensa Bellan ja Tellun kanssa Teijan muutettua töihin Japaniin. Nukkemainen Lolita-asu on lainassa Saija-ystävältä, eikä se ole Millan tyypillinen kotiasu. Tavallisesti vaatteet ovat maaliroiskeiden peitossa.

Puulattia narisee jalkojen alla. Punavalkoinen raitatapetti tuo mieleen Marianne-karkit. Tuttavilta saadut ja kirpputoreilta löydetyt huonekalut ovat tyyliltään erilaisia, mutta luovat keskenään yllättävän harmonian. Kodin laittaminen on Millalle leikkiä siinä missä pukeutuminenkin.

”Tyyliäni kuvaa parhaiten suloinen sekamelska. Pidän sekä boheemista itämaisuudesta että valkoisesta minimalismista, mutta harvoin kotia tulee muutettua, kun tavarat ovat kerran päätyneet paikoilleen.”

Vanhat pönttöuunit tuovat lämmön taloon. Koiria varten rakennettu portti on päällystetty samalla tapetilla kuin seinät.
Vanhat pönttöuunit tuovat lämmön taloon. Koiria varten rakennettu portti on päällystetty samalla tapetilla kuin seinät.

Vanhassa talossa ei tekeminen lopu. Urakka alkoi pintaremontista ja jatkui putkirikon jälkien korjaamiseen ja ulkomaalaukseen. Seuraavana listalla ovat wc-remontti, lattian uusiminen ja katon maalaus.

”Pihapiiriä olen laittanut vain sen verran, kuin ehdin ja jaksan. Kaikki ajallaan!”

Milla arvostaa romantiikkaa ja rohkeita värivalintoja. Makuuhuoneen ikkunoista näkyy Alastaron kirkolle ja hautausmaalle.
Milla arvostaa romantiikkaa ja rohkeita värivalintoja. Makuuhuoneen ikkunoista näkyy Alastaron kirkolle ja hautausmaalle.

Koti on Millalle kaikki kaikessa, sillä siellä hän toteuttaa itseään maalaamalla eläinaiheisia töitään. Remontointi ja takkapuiden tekeminen ovat vain hyvää vastapainoa.

”Olen koti-ihminen henkeen ja vereen, mutta erakko en ole. Vaikka elän ja työskentelen yksin, onneksi voin aina kutsua ystäviä kylään.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 12/2016.

  • KOTI: Vuonna 1928 rakennettu omakotitalo Alastarossa, 160 m2
  • ASUKKAAT: Kuvittaja Milla Koivunen, 42, sekä koirat Bella ja Tellu.