Merin ja Ilmarin torppa on maalla omassa rauhassa mutta lähellä kaupungin rientoja. Se rakennettiin alun perin saunamökiksi päätilalle, jota ei enää ole.
Merin ja Ilmarin torppa on maalla omassa rauhassa mutta lähellä kaupungin rientoja. Se rakennettiin alun perin saunamökiksi päätilalle, jota ei enää ole.

Taiteilijat Meri Peura ja Ilmari Gryta löysivät kodikseen unelmiensa punaisen tuvan ja työtilakseen pienen navetan. Huonekalut he nikkaroivat itse.

Syksyinen luonto on aurinkoisena pakkasaamuna satumainen. Pienen punaisen talon puutarhassa leijuu usva.

Vielä vihreä nurmikko on saanut kuurakannen ja tuntuu jalkojen alla tankealta. Korkeavartiset kultapallot ovat jäätyneet talven törrökeiksi. Vilahtikohan nurkan takana fasaani?

Metsän reunassa eletään luonnon rytmissä.
Metsän reunassa eletään luonnon rytmissä.

Pihapiirinsä tunnelmasta osaavat nauttia kuvanveistäjä Ilmari Gryta ja kuvataiteilija Meri Peura, jotka hipsivät höyryävät mukit käsissään ulos kahville. Vielä tarkenee istahtaa hetkeksi omenapuun alle ja tunnelmoida.

Toisilleen tarkoitetut

Tämä kaikki oli unelmaa vielä kaksi vuotta sitten, kun Riihimäellä kerrostalossa asuneet Meri ja Ilmari suunnittelivat kodin ja työpaikan yhdistämistä. Isokokoisten veistosten työstäminen ja varastointi vaativat tilaa, ja ikänsä kaupungissa asuneet taiteilijat kaipasivat luontoon.

Kirveellä veistettyjen hirsiseinien kauneus sykähdyttää Ilmaria. Olohuoneen matot Merin isoisä toi matkoiltaan.
Kirveellä veistettyjen hirsiseinien kauneus sykähdyttää Ilmaria. Olohuoneen matot Merin isoisä toi matkoiltaan.

He eivät rajanneet tarkkaan tulevan asuinpaikan sijaintia. Keski-Suomeen saakka he eivät halunneet, koska ystävät asuvat etelässä ja satunnaiset työkeikat painottuvat Helsinkiin. Kiirettäkään paikan löytämiselle ei ollut.

Netin asuntoilmoituksia selatessa heidän silmiinsä osui ilmoitus satavuotiaasta, remonttia kaipaavasta talosta, jonka pihassa oli pienehkö navetta. Kun paikka sattui olemaan melkein naapurissa, Tervakosken Hallakorvessa, Meri ja Ilmari ajelivat katsomaan sitä.

Puutarha on kaunis ympäri vuoden.
Puutarha on kaunis ympäri vuoden.

Siinä se oli. Punamultainen hirsimökki, kaari-ikkuna ja pärekattoinen kivinavetta. Hedelmäpuita ja pieni pelto.

"Emme ehtineet kunnolla katsoa kaikkia paikkoja, kun jo tiesimme, että tässä on meidän koti. Home ei haissut, joten teimme päätöksen viidessätoista minuutissa. Menimme seuraavana päivänä euforian vallassa pankkiin. Onneksi mukava pankintäti ymmärsi", Meri kertoo.

Vanha kolkutin näyttää komealta siniseksi maalatussa ovessa.
Vanha kolkutin näyttää komealta siniseksi maalatussa ovessa.

Perjantaina he tekivät kaupat ja jo sunnuntaina muuttivat taloon Boris-koiransa kanssa.

"Jotkut talot ja ihmiset on tarkoitettu toisilleen. Nyt sen vasta uskon. Vanhat huonekalummekin löysivät heti paikkansa", Ilmari sanoo.

Käsityö on elämäntapa

Käteväkätiset taiteilijat eivät pelänneet vanhan talon remontointia. Sitä he toivoivatkin pääsevänsä tekemään. Uuden talon rakentaminen ei ollut heidän juttunsa vaan vanhan kunnioittaminen ja korjaaminen.

"Asukkaat vaihtuvat, rakennus pysyy", Ilmari sanoo.

Kaapit ovat Ilmarin rakentamia.
Kaapit ovat Ilmarin rakentamia.

Remontoitavaa riitti: ensin piti kaivaa vesijohdot pihakaivolta sisälle marraskuun sateissa.

"Oli juhlapäivä, kun kraanasta tuli vettä", Meri muistaa.

Olohuoneen lamput ovat terästettyä kuparia ja Merin tekemät.
Olohuoneen lamput ovat terästettyä kuparia ja Merin tekemät.

Sitten he kunnostivat kylpyhuoneen ja navettarakennuksessa olevan kiviseinäisen saunan.

Merille ja Ilmarille on tärkeää, että ympäristö on kaunis, inspiroiva sekä hyvin toimiva.

"Emme halua asua museossa", Ilmari sanoo.

Boris on tuotu pentuna Puolasta.
Boris on tuotu pentuna Puolasta.

Taiteen tekeminen on yksinkertaista omassa rauhassa: työvaatteet niskaan ja pihan poikki navettaan. Ei haittaa, vaikka rälläkkä huutaa iltamyöhään. Puutyöt Meri ja Ilmari tekevät navetan yläkerrassa ja hitsaamisen ja muut tulityöt alhaalla.

"Talvella tarkenee pilkkihaalarissa", vakuuttaa Meri.

Työmatka torpalta navetalle on lyhyt.
Työmatka torpalta navetalle on lyhyt.

Perunoita koko talveksi

Kun asumisen edellytykset olivat kunnossa, Meriin ja Ilmariin iski puutarhakuume. He rakensivat suuren ja soikean kasvihuoneen, jossa mahtuu pitkä isäntäkin puuhaamaan.

Satoa tuottavat paprikat, tomaatit, kurpitsat, porkkanat ja mustajuuret. Oman maan perunat riittivät koko viime talveksi. Ei huono juttu taiteilijoiden taloudessa.

"Osaamme arvostaa jokaista suupalaa. Omavaraisuus on viehättävä ajatus, mutta emme pyri siihen, että kävisimme härkävankkureilla kylältä ostamassa pelkkää suolaa", Ilmari sanoo.

Vähän ennen talviunia. Merin ja Ilmarin rakentama kasvihuone on kuin paviljonki.
Vähän ennen talviunia. Merin ja Ilmarin rakentama kasvihuone on kuin paviljonki.

Seuraavaksi Meri ja Ilmari aikovat rakentaa kuistille katoksen ja valaa navettaan uuden lattian. Meri on alkanut katsella sillä silmällä talon yhteydessä olevaa liiteriä. Sinne voisi rakentaa käynnin makuuparvelta, ja yläkertaan tulisi lisää tilaa.

Kylpyhuoneen marokkolaiset laatat Meri löysi netistä.
Kylpyhuoneen marokkolaiset laatat Meri löysi netistä.

Meri on Ilmaria impulsiivisempi, mutta ideoita riittää molemmilla.

"Samalla alalla oppii arvostamaan toisen ajatuksia ja työtä. Emme kilpaile vaan teemme yhdessä."

Taiteilijoiden työkalukaappi.
Taiteilijoiden työkalukaappi.

Kumpikaan ei pode remonttiväsymystä.

"Merillä on joskus nokka kippuralla, kun en ole palauttanut työkaluja oikeille paikoilleen", Ilmari tunnustaa.

Lipaston päällä on väripilkkuna Tapani Mikkosen grafiikanvedos Koli.
Lipaston päällä on väripilkkuna Tapani Mikkosen grafiikanvedos Koli.

Joskus viikonloppuisin pari tekee irtioton ja lähtee rellestämään Helsinkiin. Se tarkoittaa taidenäyttelyä tai vaikka Palefacen keikkaa ja ravintolailtaa.

Ystävät ja sukulaiset piipahtavat myös mielellään maalle Merin ja Ilmarin luokse.

"Kukaan ei ole ihmetellyt, olemmeko tulleet hulluiksi, kun tällaisen vanhan rötiskön hankimme", Ilmari sanoo.

"Olimme varmaan riittävän hulluja valmiiksi."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 23/2015.

Toiveiden torppa

KOTI Vuonna 1912 valmistunut noin 50-neliöinen hirsitalo sekä navetta Tervakosken Hallakorvessa.

ASUKKAAT Kuvataiteilija Meri Peura, 34, ja kuvanveistäjä Ilmari Gryta, 36. Siperianhusky Boris.

Eija Luoto sisustaa nukkekotia kuin omaa unelmakotiaan. On designtuoleja, täydellisiä astiastoja ja aitoja taideteoksia. Nukkekoti on ihanaa mielikuvitusleikkiä ja tapa käsitellä remonttitraumoja.

1950-luvun tyttöjen keskuudessa olivat suurinta huutoa ruotsalaiset Lundby-nukkekodit, jotka olivat vasta tulleet Suomen markkinoille. Niissä oli kaksi kerrosta, portaikko ja vino katto.

Eija Luoto ei saanut Lundbya, mutta käsistään taitava isä nikkaroi tytölleen nukkekodin, joka oli ihan esikuvansa näköinen.

”Savupiipussa oli patteri, ja valot toimivat”, muistelee Luoto.

Aikuisena lapsuuden harrastuksesta kasvoi intohimo. 63-vuotias Luoto on jäänyt eläkkeelle Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen hallintopäällikön toimesta. Vapaalla hän on voinut omistautua pienoismaailmalleen.   

Aamiaispöydän veikeät pyöreälinjaiset puujakkarat ovat pyökkiä.
Aamiaispöydän veikeät pyöreälinjaiset puujakkarat ovat pyökkiä.

Nukkeasunnon keittiön kaapeista löytyy muun muassa Paratiisi-astiasto.
Nukkeasunnon keittiön kaapeista löytyy muun muassa Paratiisi-astiasto.

Nukkekoti kasvoi nukkekaapiksi

Nukkekotivillitys iski Luotoon kampaajan tuolissa kymmenen vuotta sitten. Hän selaili hajamielisesti naistenlehteä, jossa kolme aikuista naista esitteli nukkekotejaan. Kappas vain, Luoto ajatteli ja käänsi sivua.

Kun toive omasta nukkekodista vahvistui, Luoto puhui aikeesta miehelleen Juhanille. "Haluaisitko olutta", hän aloitti keskustelun.

Se toimi. Puoliso toivoi vain, ettei joutuisi nikkaroimaan. Nukkekoti tilattiin raahelaiselta artesaanilta, ja sitä piti odottaa puoli vuotta. Kesällä 2006 se saapui ja oli ihana.

Nukkekotia sisustaessaan Luodosta tuntui, kuin hän olisi muuttamassa uuteen asuntoon. Hän hankki kaikkea sitä, mistä piti: nahkaisia designnojatuoleja, Paratiisi-astioita, mielitaiteilijoidensa Veronica Ringblomin ja Simo Heleniuksen miniatyyrejä. Hän jopa tilasi keraamikko Pekka Paikkarilta kaksi uniikkia kaakeliuunia.

Sitten tuli päivä, jolloin kaikki oli valmista. Sohva odotti houkuttelevana istujaansa ja kirjat lukijaansa. Keittiön pöytä notkui elegantin kattauksen alla. Pikkuiset ravut kiehuivat muoviliemessään. Enää puuttui ovikellon kilahdus ja eteiseen hälisevänä parvena astuvat vieraat.

Ja mitä sitten?

Luoto halusi lisää huoneita, joita pohtia ja sisustaa. Hän tarvitsi nukkekaapin.

Työhuoneessa nukkekotiasukas voi oikaista jalkansa Charles ja Ray Eamesin suunnittelemassa lepotuolissa.
Työhuoneessa nukkekotiasukas voi oikaista jalkansa Charles ja Ray Eamesin suunnittelemassa lepotuolissa.

Designklassikoita minikoossa

Rahaa nukkekotiharrastukseen saa uppoamaan miten paljon vain. Kun ihminen ryhtyy leikkimään lapsuutensa leikkejä aikuisen resursseilla, vain taivas on rajana.

Kerran Luoto ei pystynyt vastustamaan design-tuolin täydellistä kopiota eBay-nettihuutokaupassa. Kun kuriiri toi pikku tuolin ulko-ovelle, pelkkä kuljetus oli tulleineen maksanut 100 euroa.

Luoto on löytänyt myös paljon hengenheimolaisia. Suomessa on tuhansia aikuisia, jotka harrastavat nukkekoteja. Valtakunnalliseen Nukkekotiyhdistykseen kuuluu 1400 jäsentä. Yhdistys julkaisee lehteä, järjestää kilpailuja ja näyttelyitä. 

Eija Luoto kuuluu turkulaiseen Raunistulan nukkekotikerhoon. Yhdessä kerhon jäsenet askartelevat vaikkapa pieniä Lokki-valaisimia tai Aallon tarjoiluvaunuja.

Vaalittu orkidea kukkii keskellä kaamosta. Artekin kalusteet kestävät aikaa.
Vaalittu orkidea kukkii keskellä kaamosta. Artekin kalusteet kestävät aikaa.

Arne Jacobsenin Muurahaiset odottavat pinossa kyläilijöitä.
Arne Jacobsenin Muurahaiset odottavat pinossa kyläilijöitä.

Ei satumaailmoja, vaan realismia

Nukkekotiharrastajana Luoto tuntee olevansa poikkeus. Moni vierastaa realismia, hän sanoo. Usein harrastajien nukketalot täyttyvät satuhahmoista, hiirulaisista ja niiden pienistä pitsiverhoista.

"Itse olen modernin aikakauden tekijä."

Luodon tyylistä kertoo työ, jolla hän voitti muutama vuosi sitten Nukkekotiyhdistyksen kilpailun aiheesta lastenhuone. Luodon tekemä huone oli täydellinen kopio 1950-luvun lopun lastenkodin leikki-ikäisten seimestä.

Huopapeitteet repsottavat pinnasänkyjen reunoilla. Joku vielä nukkuu, toinen kärkkyy pinnasängyn laidalla. Lasiseinän takana yöhoitaja lämmittää maitopulloja maitolasivalaisimen keltaisessa valossa. Hyllyllä teräsastiat luovat laitoksen tunnelmaa.

Luoto haluaa kuvata myös todellisuuden rumia puolia pienoiskoossa. Yksi hänen huoneistaan esittää putkiremontissa olevaa kylpyhuonetta. Kaakelit repsottavat. Vesieristys paistaa. Hanat on tulpattu eikä vettä tule, rappaukset ja laatat on revitty seiniltä. Tuleekohan työmies koskaan asentamaan uusia?

Sisustus syntyi, kun Luodon omassa asunnossa tehtiin putkiremonttia. Hän sanoo purkaneensa työllä omaa remonttitraumaansa. Tunnelma välittyy hyytävän hyvin.

Markuksen ja Kurtin kotiin on yhdistetty viereinen yksiö, jota pariskunta käyttää vierashuoneena. Siellä on kaksi 1950-lukulaista hetekaa vieraspeteinä.
Markuksen ja Kurtin kotiin on yhdistetty viereinen yksiö, jota pariskunta käyttää vierashuoneena. Siellä on kaksi 1950-lukulaista hetekaa vieraspeteinä.

Nukkekaapin saunaosaston sopivan karkeat pellavapyyhkeet houkuttavat kylpemään. Saunajuomatkin ovat valmiina korkattaviksi.
Nukkekaapin saunaosaston sopivan karkeat pellavapyyhkeet houkuttavat kylpemään. Saunajuomatkin ovat valmiina korkattaviksi.

Asukkaan persoonallisuus heijastuu kotiin

Kuka Luodon huoneissa sitten asuu? Eivät ainakaan nuket. Luodon mielestä ne häiritsevät katsojan kuvitelmaa siitä, että tämä olisi itse nukkekodin sisällä.

Silti asukas on Luodolle tärkeä. Hän kuvittelee heidät niin kuin kirjailija tekisi. Henkilön on oltava Luodon mielessä elävä, ennen kuin hän voi liimata yhtään tapettisuikaletta.

Kylpyhuoneen kalusteet ovat oikeaa posliinia. Luoto tilasi ne Englannista.
Kylpyhuoneen kalusteet ovat oikeaa posliinia. Luoto tilasi ne Englannista.

Tarjolla on runebergintorttuja, jotka ovat niin pieniä, että Luoto käsittelee niitä pinseteillä.
Tarjolla on runebergintorttuja, jotka ovat niin pieniä, että Luoto käsittelee niitä pinseteillä.

Luodon nukkekodin asukkailla on kokonainen elämäntarina.

Esimerkiksi kaapin kuudennessa kerroksessa on turkulainen, 1920-luvulla rakennettu kerrostalohuoneisto, jossa asuvat arkkitehti Kurt Kuurna, 54, ja hänen sisustussuunnittelijapuolisonsa Markus Sivén, 46.

Kurt ja Markus elävät nukkekaapissa näköistään arkea: taloyhtiön talkoita, joulua, pääsiäistä ja juhannusta.

Parivuoteen paksu torkkupeitto lämmittää talvi-iltoina.
Parivuoteen paksu torkkupeitto lämmittää talvi-iltoina.

Tämä talo on täynnä asukkaita, vaikka heitä ei näy.
Tämä talo on täynnä asukkaita, vaikka heitä ei näy.

Joulukuun alun iltana Markus ottaa ehkä esille kuparisen vadin, jolle sytyttää neljä valkoista kynttilää. Uunissa hautuu turkkilainen lihapata, joka syödään käsin maalatuilta bulgarialaisilta astioilta. Kurt käy pitkäkseen nojatuoliin, avaa uusimman Monocle-lehden ja huokaisee tyytyväisenä.

Vaikka asukkaita ei näy, läsnä he ovat. Heidän persoonallisuutensa heijastuu nukkekaapin esineissä ja kalusteissa. Ehkä heissä kaikissa on piirteitä tekijästään.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 23/2016. Voit lukea lisää Markuksesta ja Kurtista KK:n digilehdestä.

Anne Karkkosella on usein monta projektia samaan aikaan. Vaikka kiire tulee, yrittäjä ei osaa olla toimettomanakaan.

Yrittäjä Anne Karkkonen päätti rakennuttaa itselleen ja tyttärilleen talon. Kuusi kuukautta, kolme viikkoa ja neljä päivää myöhemmin Anne, Jonna ja Kati kantoivat muuttolaatikot sisään.

Eräänä päivänä postin seassa oli odotettu kirjekuori. Kuoresta löytyi rakennuslupa, jota Anne Karkkonen oli anonut omakotitaloa varten. Sen jälkeen Anne pani tuulemaan. Ensi kertaa talon rakentamiseen ryhtynyt perheenäiti sai rakennusprojektin etenemään kovalla tohinalla.

”Kuusi kuukautta, kolme viikkoa ja neljä päivää siihen meni. Sitten saimme kantaa muuttolaatikot sisään”, hän muistaa.

Anne asui tyttäriensä Jonnan, 15, ja Katin, 12, kanssa aiemmin vuokralla vanhassa puutalossa. Anne yritti yksinhuoltajana etsiä heille omaa taloa, mutta tarjolla olevat olivat liian kalliita. Talosta olisi pitänyt maksaa ensin parisataatuhatta ja siihen päälle remonttiin menevät rahat. Rakentaminen alkoi tuntua järkevämmältä.

Olohuoneen kruunu on vihreä 1950-luvun sohva, jonka Anne osti ystävältään.
Olohuoneen kruunu on vihreä 1950-luvun sohva, jonka Anne osti ystävältään.

Olohuoneessa komeilee House Doctorin DIYkattovalaisin.
Olohuoneessa komeilee House Doctorin DIYkattovalaisin.

Uteliaisuus apuna

Suuri projekti ei missään välissä pelottanut Annea. Hän kuvailee itseään ihmiseksi, joka ei anna periksi.

”Olen luonteeltani utelias: otan selvää asioista ja opiskelen."

”Olen luonteeltani utelias: otan selvää asioista ja opiskelen. Toki rakennustöissä on plussaa, jos osaa käyttää työkaluja."

Ensin piti tietysti löytää tontti. Pernajan valikoima ei ollut valtava, mutta lopulta löytyi 1800 neliön tontti, vieläpä niin läheltä vanhaa kotia, että sen saattoi nähdä ikkunasta. Työ saattoi alkaa.

Anne oli aiemmin suunnitellut lähinnä kodin sisustuksia.

"Sain päälle järjettömän draivin, kun ajattelin, että maalissa siintää koti meille."

”Olimme kumppanini kanssa ennenkin remontoineet vanhaa taloa, mutta mies oli hoitanut ruuvaamiset, sahaamiset ja muut sellaiset. Raksaprojektin myötä tartuin itsekin työkaluihin. Osallistuin taitojeni mukaan töihin ja tein parhaani.”

Talopaketti saapui tontille osittain valmiina. Palkattu kirvesmies pystytti rungon ja asensi märkätilan harkot. Myös sähkö- ja lvi-työt teki ammattilainen.

Avokeittiöstä Annella on vain hyvää sanottavaa. Hän suunnitteli sen kodin keskipisteeksi. Avohyllyt ja iso saareke vaativat tarkkaa sisustussilmää ja siivousintoa, sillä monia tavaroita ei piiloteta kaappiin. Kaapistot ovat Ikeasta.
Avokeittiöstä Annella on vain hyvää sanottavaa. Hän suunnitteli sen kodin keskipisteeksi. Avohyllyt ja iso saareke vaativat tarkkaa sisustussilmää ja siivousintoa, sillä monia tavaroita ei piiloteta kaappiin. Kaapistot ovat Ikeasta.

Astiat ovat Annen heikkous. Mustavalkoiseen kavalkadiin kuuluu House Doctorin, Annon ja Marimekon astioita. Osa on löytynyt kirpputoreilta ja pienistä keramiikkapajoista.
Astiat ovat Annen heikkous. Mustavalkoiseen kavalkadiin kuuluu House Doctorin, Annon ja Marimekon astioita. Osa on löytynyt kirpputoreilta ja pienistä keramiikkapajoista.

Muutoin Anne rakensi taloa itse talkooporukan avustamana: apuna oli ystäviä, perheenjäseniä ja naapureita. Myös tyttöjen isä oli kavereidensa kanssa rakennustöissä paljon mukana.

”Sain päälle järjettömän draivin, kun ajattelin, että maalissa siintää koti meille. Muutenkin olen aina kiirehtinyt vähän liikaa. Saatan kerätä astiat pöydästä ennen kuin muut ovat ehtineet syödä”, hän hymähtää.

Cole & Sonin Cow Parsley -tapetti laitettiin seinälle ruokailutilaa ryhdistämään, koska valkoinen maali näytti liian valjulta.
Cole & Sonin Cow Parsley -tapetti laitettiin seinälle ruokailutilaa ryhdistämään, koska valkoinen maali näytti liian valjulta.

Ruokapöydän päällä on Artekin klassikkovalaisimet.
Ruokapöydän päällä on Artekin klassikkovalaisimet.

Kierrätyksellä säästöä

Vaikka Anne Karkkonen oli rakennuttajana yksin ja ilman aiempaa kokemusta, matkan varrella ei juuri tullut eteen hankaluuksia.

”Kun ei tunne ennestään alalta juuri ketään, saattaa helposti tehdä virhevalintoja.”

Yksi odottamaton käänne tapahtui, kun taloa perusmallista muokannut piirtäjä talotehtaalla vaihtui. Uuden piirtäjän mukaan talon pohja piti maaperän vuoksi paaluttaa. Anne teetti maapohjatutkimuksen, joka kannatti: teräspaalutus pitää huolen siitä, että talo pysyy paikoillaan. Kustannuksia ropsahti kuitenkin lisää 30 000 euron edestä. 

"Säästin siinä, missä voin: ostin esimerkiksi vaatekaapit ja kylpyhuoneiden lavuaarit käytettyinä.”

”Ajattelin, että en saa edes niin paljon lainaa pankista, mutta onneksi kävi hyvin. Säästin sitten siinä, missä voin: ostin esimerkiksi vaatekaapit ja kylpyhuoneiden lavuaarit käytettyinä.”

Olohuoneesta on saatu kutsuvan pesämäinen. Furninovan nahkaiseen nojatuoliin mahtuu parikin köllöttelijää. Lattia on vaahteralaminaattia.
Olohuoneesta on saatu kutsuvan pesämäinen. Furninovan nahkaiseen nojatuoliin mahtuu parikin köllöttelijää. Lattia on vaahteralaminaattia.

Vanhat lasipullot on hankittu kirpputorilta. Anne on heikkona vihertäviin ja sinertäviin lasiesineisiin.
Vanhat lasipullot on hankittu kirpputorilta. Anne on heikkona vihertäviin ja sinertäviin lasiesineisiin.

Talo nousi nopeasti. Annen tyttäret näkivät silloisen kodin ikkunoista, miten äidin johtama rakennustyö tuotti tulosta. Jonna ja Katikin pääsivät miettimään omien huoneidensa sisustamista.

Melkein kaikkeen Anne on valmiissa talossa tyytyväinen. Mutta ei ihan.

”Sisäkattoihin olisi kannattanut laittaa paneelit, sillä niistä olisi saanut siistimmät kuin tasoitetusta pinnasta. Arvostan siistiä ja pelkistettyä.”

Vaaleanpunainen sopii Katille yhä, vaikka hän aikookin sisustaa huonettaan pian uudelleen. Sitruunajuliste on Darling Clementinen.
Vaaleanpunainen sopii Katille yhä, vaikka hän aikookin sisustaa huonettaan pian uudelleen. Sitruunajuliste on Darling Clementinen.

Jonna, Anne ja Kati saivat täydellisen televisiohuoneen, josta puuttuu vain hattarakone. Tyttömäiseen huoneeseen on koottu kaikki pastellin sävyt.
Jonna, Anne ja Kati saivat täydellisen televisiohuoneen, josta puuttuu vain hattarakone. Tyttömäiseen huoneeseen on koottu kaikki pastellin sävyt.

Raksa-aikana tytöt kantoivat äidilleen työmaalle evääksi termoskahvia ja voileipiä. Urakan aikana Annelta karisi silti kiloja huomaamatta. ”Tein jopa kymmenen tunnin päiviä. Alussa raksaliivi meni vaivoin kiinni. Kun talo oli valmis, liivi roikkui päälläni.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2014.

Koti: 5h + k, 148 m2 , omakotitalossa Loviisan Pernajassa.

Asukkaat: It-alalla työskentelevä ja omaa sisustuspuotia pitävä Anne Karkkonen sekä lapset Jonna, 15, ja Kati, 12. Lemmikkirotat Lulu ja Lumi.