Aili Myllylän ruusutarha sijaitsee omakotitalon pihassa Piikkiössä. Tarha sai alkunsa hullaantumisesta 15 vuotta sitten.
Aili Myllylän ruusutarha sijaitsee omakotitalon pihassa Piikkiössä. Tarha sai alkunsa hullaantumisesta 15 vuotta sitten.

Kun Aili Myllylän villitys pääsi vauhtiin, hän istutti puutarhaansa ruusuja niin kauan kuin tilaa riitti.

Voimakas, makea tuoksu leijuu puutarhassa ukkosta enteilevässä ilmassa. Kukkakuosiin verhoutuneet ruusupensaat ja -köynnökset ryöppyävät kapeiden kulkuväylien ylle ja oksien piikit tarraavat ohikulkijaan.

Aili Myllylän noin 300 ruusua ovat heinäkuussa muhkeimmillaan. Ei uskoisi, että joskus oli aika, jolloin ruusuissa oli Ailista liikaa sekä työtä että piikkejä.

Hänen lapsuudenkotinsa pihassa Pohjois-Pohjanmaan Nivalassa kasvoi aina ruusuja. Ailin äiti oli harrastelijafloristi, ja kylän väelle tuli tavaksi hakea häneltä hautajaiskukkansa. Äiti yhdisteli kimpuissa kaupasta ostettuja ja omasta pihasta poimittuja kukkia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Oman kotinsa pihaan Piikkiöön Aili kaivoi aikanaan paikat juhannusruusun ja kurtturuusun taimille, jotka hän oli ottanut muistoksi lapsuudenkodistaan. Niitä enemmän häntä kuitenkin kiinnostivat kärhöt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kukkivia köynnöksiä on puutarhassa noin 200 lajiketta. Niiden paras kukinta koittaa sen jälkeen, kun ruusujen loisto alkaa lakastua.

'La Noblesse' -kartanoruusun uhkeissa kukissa on voimakas tuoksu.
'La Noblesse' -kartanoruusun uhkeissa kukissa on voimakas tuoksu.

Ailin mielipide ruusuista muuttui 15 vuotta sitten. Puutarhatilalla hänen silmiinsä osui tuttua juhannusruusua muistuttava kasvi, jonka vaaleanpunaisissa kukissa oli violetti vivahde. Suviruususta alkoi vuosia kestänyt ruusukuume, jonka vallassa Aili metsästi yhä syvempiä liilan sävyjä ja yhä vahvempia tuoksuja.

Hänen pihassaan kukkii myös maailman sinisimmäksi ruusuksi kutsuttu 'Rhapsody in Blue'.

"Oli se hullutusta. Juoksin viikonloput tyttäreni kanssa aivan vimmaisena ruusujen perässä. Tuskin ehdimme välillä istuttaa hankintoja puutarhaan."

Suoraviivaiset ruusut, kierot kärhöt

Aililla ei ollut ruusujen varalle suunnitelmaa. Koska pihamaa oli tiukkaa savea, hän istutti taimia sinne, mihin sai kaivettua ruusun mentävän kuopan.

Nyt ruusupensaiden ja kärhötornien väleistä nousee kurjenpolvimättäitä, ylväitä liljoja sekä ritarinkannusten ja ukonkellojen pystyjä kukintoja. Itsekseen kylväytyvien harmaakäenkukkien ja sormustinkukkien taimet ovat levinneet, minne mielivät.

Ruusutarhan kapeat polut mutkittelevat kasvien välistä.
Ruusutarhan kapeat polut mutkittelevat kasvien välistä.

Puutarha täyttää kaikki klassisen cottage garden -tyylin tunnusmerkit. Silti Aili yllättyy joka kerta, kun vieraat kutsuvat hänen puutarhaansa sellaiseksi.

Hän nyt vain on valinnut kasveja, jotka näyttävät kauniilta. Samalla tavalla lienevät syntyneet alkuperäiset cottage gardenitkin Englannin maaseudun mökkien pihoille. Ne ovat suloinen sekoitus ruusuja, kärhöjä, kukkivia perennoja ja usein hyötykasvejakin.

"Kiitos kun sinäkin alat kukkia", juttelee Aili ruusuilleen.

Vuosien mittaan Aili on oppinut arvostamaan ruusujen luonnetta. Hän kuvailee niitä suoraviivaisiksi kasveiksi, jotka joko kukkivat tai kuolevat kertaheitolla pois. Silloin niiden tilalle voi istuttaa uuden.

Kärhöt ovat arvaamattomampia ja häilyvämpiä. Ne saattavat leikkiä kuollutta, mutta kasvattavat muutaman vuoden päästä taas uusia versoja.

Yhdessä 'William Baffin' -köynnösruusun tertussa voi olla kymmeniä kukkia.
Yhdessä 'William Baffin' -köynnösruusun tertussa voi olla kymmeniä kukkia.

Helppohoitoisimpia ruusuja ovat tarhakurtturuusut sekä juhannusruusuja muistuttavat tarhapimpinellat. Ne eivät Ailin mukaan hätkähdä juuri mistään, vaan kasvaa porskuttavat vuodesta toiseen keväällä annetun hevosenlannan voimalla.

Yksi suosikeista on Ailin kaikin puolin hienoksi ruusuksi kehuma 'Schneekoppe', jonka lähes valkoisissa kukissa on sinertävä vivahde ja erityisen ihana tuoksu.

"Jossakin vaiheessa etsinkin vain mahdollisimman ihana-aromisia ruusuja", Aili sanoo.

"Ruusujen tuoksuttelusta ja kukkien ihastelusta on tullut minulle yhä tärkeämpää nyt, kun terveyteni on heikko. Minulla ei ole puutarhatöissä juuri muuta roolia. Juttelen kasveille 'Ai sääkin olet noussut maasta' ja 'Kiitos, kun alat kukkia'. Onneksi lapseni huolehtivat ruusutarhan kunnosta."

Kivuista ja väsymyksestä huolimatta Aili viihtyy ruusujensa seurassa. Hän rullaa rollaattorinsa ulos jo puoli kuuden aikaan aamulla ja aloittaa ensimmäisen puutarhakierroksen.

'New Dawn' -köynnösruusun kukinta jatkuu syksyyn saakka.
'New Dawn' -köynnösruusun kukinta jatkuu syksyyn saakka.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla